Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Ruska

Käväisin katsomassa mustikkatarhaa pitkästä aikaa. Tätäkin on jo siivottu hieman, mutta nokkonen luulee valloittavansa tämänkin.


Huomioni kiinnittyi kuitenkin enemmän näihin mustikkapuskiin, jotka loistivat kauniin värisinä pitkälle.


On tainnut kylmä puraista mustikkaa, vaikka varsinaista hallaa täällä ei ole ollutkaan.


Mustikat eivät selvästikään viihdy täällä. Osa on suorastaan surkean näköisiä. Näille ajattelin tehdä marjatarhaan oman happaman osastonsa. Täällä mustikat ovat liian kaukana, jolloin linnut ehtivät syödä ne samaa tahtia, kun marjat kypsyvät. Eikä tuo peltomulta ole näille sopivaa.


6 kommenttia:

  1. Tai sitten ne ovat päässeet kuivumaan.
    Mustikoille kannattaa uusia koko kasvupohja, sekoittaa rodomultaa hyvään mustaan multtaan, siihen vähän hapanta turvetta ja kourallinen hiekkaa, maanpinta kannattaa kattaa kuorikatteella ja kasteltava hyvin ja usein, mustikalla on osittain pintajuuret joten vettä kuluu ja keväällä rodo-lannoitus niin kyllä tulee satoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tosiaan on ollut melko kuivaa täällä. Ei ole satanut aikoihin niin, että maa olisi kunnolla kastunut. Ja peltomaa on aika savista, joten siirto pitää varmaan tehdä mahdollisimman pian. :)

      Poista
  2. Ruskaa meilläkin näkyy miehen neljässä mustikkapensaassa, saas nähdä saako satoa ollenkaan vaikka kukkiikin ihan kivasti. Kostotäti antoikin hyvät ohjeet mustikalle, pistänpä minäkin ne muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noistakin on osa kukkinut, joten muutama marja saattaa tullakin. Pitää muistaa laittaa jokin linnunkarkoitin lähistölle, että itsekin saisi maistaa muutaman mustikan. :)

      Poista
  3. Mustikan punainen väri kesäaikaan on tosiaan sellainen kuivuusindikaattori. Ihan näppärää; tietää, milloin (viimeistään) on syytä kastella.
    Omat pensaani verkotan heti, kun ensimmäiset alkavat kypsyä. Ihan jokaikinen marja menee muuten vääriin suihin. Kelpaavat mokomat linnuille niinäkin kesinä, kun lähimetsissä on hyvä mustikkasato.

    Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä hyvä tietää, että kuivuus saa mustikan punaiseksi. Aivan käsittämättömän hyvin marjat kelpaavat linnuille, hakevat ihan yksitellen niitä, kun alkavat kypsyä. :)

      Poista