Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

torstai 25. kesäkuuta 2020

Kesäkiireitä

Kesä on maatilojen kiireisintä aikaa. Kun toiset loikoilevat rannoilla helteissä, maatiloilla riittää sillekin ajalle tekemistä yllin kyllin. Joskus tuntuu, että jopa liikaakin. Onkohan kaikki ihan tarpeellista? Pääsisi niin paljon helpommalla, jos ei olisi eläimiä hoidettavanaan. Tai jos lämmittäisi jollain muulla kuin puulla.

Kun raparperit ovat paremmassa tallessa, on aika kerätä lehtikerppuja vuohille. Kerppuja alkaa nyt olla tarpeeksi näille neljälle vuohelle. Nyt pidämme visusti määrää pienenä, emmekä ota enempää sarvipäitä.


Sarvipäät tarvitsevat myös heinää. Nyt on valtavan hyvä heinäaika, sillä poutaa on ollut monta päivää lämmön kera. Niinpä meidänkin heinät saa tänä vuonna suoraan pellosta ylisille ilman seivästystä. Huomenna on heinäpäivä, johon toivomme osallistujia mukaan.


Jotta tarkenemme talvella, tarvitsemme myös paljon polttopuuta. Sen tekoa onkin vuorossa heinänteon jälkeen. Iso kasa odottaa käsittelyä kuivurin luona.


Jonkin verran kuivurissa on jo valmiina, mutta vielä mahtuu paljon klapeja täyttämään tätä tilaa. Viime vuonna tehdyt puuvajan klapit ovat vielä käyttämättä, joten niistä varmaan pääsemme aloittamaan, kun syksy saapuu.


Kohta ovatkin jo sadonkorjuukiireet tulossa. Sitä ennen pitäisi saada nämä työt tehtyä. Eikö maalaiselämä kuulostakin valtavan ihanalta idylliltä? :D 

Saattaa olla, että tämän kirjoituksen pessimistiseen ja kyyniseen vivahteeseen vaikuttaa se, että Isännän reisiluu ei ollut vielä luutunut, ja hän saa kulkea keppeineen varaamatta ainakin heinäkuun loppuun, ellei vielä pidempäänkin.

lauantai 13. kesäkuuta 2020

Villiä kauneutta

Kesä kulkee vauhdilla, enkä millään pysy tehtävissä perässä. Pihamme alkaa muistuttaa viidakkoa vähän kaikkialla. Isäntä on pystynyt ajamaan nurmikkoa päältäajettavalla pieniä pätkiä kerrallaan, mutta nurmikko kasvaa silti pitkänä.


Aittapiha on korkean kasvillisuuden peitossa, vaikka olen kukkapenkkiä huoltanutkin. Seuraavaksi menen kai viikatteen kanssa sinne niittämään ylipitkää koiranputkistoa.


Kasvimaan sain ystävieni kanssa laitettua, mutta kastelu pitäisi näin poutaisena aikana järjestää, että siellä mikään kasvaisi. Muualla kasvavat sitäkin voimakkaammin voikukat, nokkoset, pujo ja vuohenputket. 


Keskeneräisyyksistä huolimatta käyn puutarhan kissojen kanssa läpi aina iltalypsyn jälkeen. Kauniissa lämpimässä valossa keskeneräinenkin näyttää paremmalta.

torstai 11. kesäkuuta 2020

Raparperiaika

Tilallamme on valtavasti raparperia, jota pyrimme myös hyödyntämään mahdollisimman paljon. Muutama puska tuli esiin puupinon altakin, kun pääsi taas ilmoille.


Raparperia käytämme tuoreeltaan aamupirtelöön niin pitkään kuin varret ovat rapeita. Sen lisäksi pilkomme osan pakkaseen myöhempää käyttöä varten. Olemme jo tehneet raparperikiisseliä, -piirakkaa ja hilloa. Tietysti myös ihanan vaaleanpunainen raparperimehu on ehdoton hitti.


Herkkumunkkeihinkin raparperihillo oli aivan parasta, sillä siinä on sopivasti kirpeyttä muuten niin makeaan herkkuun. Osa munkeista on päällystetty tomusokerimassalla, mutta parhaat tulivat ruususokerilla.


Keittiössä odottaa taas yli kymmenen kilon varsikasa, joten tällekin päivälle löytyy askaretta iltaan asti.

tiistai 2. kesäkuuta 2020

Käsittämättömän hieno johdatus

Viimeisten myytävien vuohien matka uuteen paikkaan alkoi eilen. Lähdössä olivat Pyry, Serena ja Kalle. Pyry ja Serena olivat hyvin toimeen tulevia keskenään, eikä Kallekaan ollut vieras kummallekaan, mutta silti jotenkin mietitytti Kallen myynti. Kallelle oma lauma oli niin tärkeä. Kerran se oli päässyt aidan toiselle puolen, kun muut olivat tarhassa. Kun Kalle palasi takaisin tarhaan, se hätääntyi, kun muita ei ollutkaan siellä. Kalle kiipesi korkeimmalle kivelle ja aloitti sellaisen huutamisen, että kuului varmaan keskustaan asti. Muu lauma oli tyytyväisenä sisällä loikoilemassa, mutta joutui tulemaan näytille hätääntyneelle Kallelle.


Esittelin eilen ostajalle kaikki vuohemme ja kerroin heidän sukupuunsa ja lähimenneisyytensä. Fridan kohdalla kerroin sen olevan Kallen siskopuoli ja heidän yhteisen emänsä olevan Elli. Ostaja sanoi, että hänelläkin on Elli. Kerroin sitten, että Ellin matkaan meiltä lähtivät sen tyttäret Victoria ja Beatrice (Vicky ja Becky). "Ne ovat meillä", huudahti ostaja. Hän oli juuri ostanut nämä itselleen. 

Kerroin, että Becky oli kaikkein villein ja aina keksimässä kepposia. Becky oli juuri se, joka usutti muutkin kiipeilemään katolla. Sama luonne sillä oli vieläkin, aina keksimässä uusia keinoja avata lukkoja ja karata pihalle. Mutta uudessa paikassa näillä olikin mahdollisuus olla pihalla, eikä tarvinnut pelätä naapurin viljapeltojen syömistä.


Kalle, jolle oma lauma on tärkeä, pääsi siis oman lähiperheensä luo. Olen ollut valtavan onnellinen tästä tapahtumasta, etten osannut edes surra näiden kaikkien lähtöä. Niillehän kävi valtavan onnellisesti kaikille päästä tuttuun seuraan. Perillä erossa olleet vuohet olivat heti tunnistaneet toisensa. Käsittämättömän hienoa!