Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

tiistai 31. toukokuuta 2016

Inkimäen historiaa: Anttilan torpan tragedia

Anttilan torpan tragediasta on olemassa Frans Järvisen kirjoittama arkkiveisu, jonka pohjalta Kalle Luotonen on kirjoittanut näytelmän Riidanalainen rakkaus - Euran balladi. Anttilan torppa on ollut hyvin lähellä Kivimäen torppaa, ehkä jopa kaikkein läheisin naapuri. Minulle kerrottiin, että siinä on jäljellä nykyään vain kasa kiviä. Näitä mahdollisia paikkoja on kaksi. Aivan kiinni Kivimäen rajoilla on yksi kasa kiviä pellolla, josta on tämä kuva. 


Kiinnostus iski, joten lähdin katsomaan tarkemmin, mitä tuolla on. Katajaa, pihljajaa, kieloa, herukoita ja koivuja kasvaa paljon.


Sähkölinja kulkee tuosta juuri yli. Löysin tällaisen sähköliittimen maasta. Pahoittelen huonoa tarkennusta.



Löysin yhden peruskiven, siis sellaisen poratun. Tuossa näkyy poraurakin.


Näiden todisteiden perusteella en voi vielä sanoa varmaksi mitään. Toinen mahdollinen paikka on hieman kauempana Kivimäestä, mutta lähempänä itse rälssitilaa.



Tarina kertoo, että vuonna 1853 Anttilan torpan 19-vuotias renki Hermanni (Herman) oli kovasti ihastunut talon Lina-tyttäreen, joka oli 16-vuotias tuolloin. Lina kuitenkin kuoli, Hermannin luuleman mukaan isän pieksennän seurauksena. Selkäsauna oli kuuleman mukaan kielto seurustella rengin kanssa. 


Tästä vihaa kantanut Hermanni olisi suutuspäissään tappanut isäntäparin kirveellä ja kalauttanut myös pientä Ida-tytärtä päähän. Joka tapauksessa tiedetään, että heinäkuun 24. päivän aamuna isäntäväki oli löydetty sängystään kirveellä surmattuina. Hermanni tuomittiin pakkotyöhön Hämeenlinnan ojennuslaitokseen. Häntä oltiin jo viemässä Siperiaan, mutta riittävien todisteiden puutteessa hän sai kärsiä rangaistustaan Suomen puolella.Kolmen vuoden ikäinen Ida-tytär jäi henkiin. Hänellä kerrotaan olleen vanhuuteensa asti selvästi havaittava arpi hiusrajassaan.


16-vuotias Lena Sofia Iisakintytär Anttila haudattiin Euran kirkon seinustalle. Nykyään hänen hautakivensä on pääovelta katsottuna kirkon oikealla puolella suunnilleen alttarin puoleisen päädyn nurkan kohdalla. Hänen kivilaatassaan lukee "Ei ole wäliä jollei mailma tiedä kuka täsä lepää. Jumala tuntee ja kiitollisuus siunaa hänen." linkki


Jälkikirjoitus: Naapurilta kuulin, että tuo lähempi paikka nimenomaan oli aikoinaan Anttilan torppa. Entinen Anttilan torppa kuului näinollen Kivimäen tilaan torppa-ajan jälkeen ja on sen kautta osa myös Kivimäen historiaa. Kun maat myytiin 70-luvulla, uusi pellon omistaja oli vetänyt torpan alueen kokonaan sileäksi ja vain nuo muutamat muistot jäivät kivikasaan. Kävimme Linan hautakivellä, josta tuo ylläoleva kuva on.

maanantai 30. toukokuuta 2016

Vierailun viemiset

Edellisen asukkaan serkku kävi vaimonsa kanssa Kivimäessä viime vuoden tammikuussa. He kutsuivat meitä kylään, mutta vieläkään emme olleet käyneet heillä. Kun sunnuntaina viimeiset vieraat olivat lähteneet ja Isäntä oli nukkunut kauneusunensa, päätimme lähteä vierailulle. Olisi mielenkiintoista kuulla lisää tilan historiaa.

Viemisiksi valitsimme kutunmaitoa ja munia, mutta myös suvulle merkittäviä tavaroita, joita löysimme. Oikeastaan nämä olivatkin jo löytyessään melkoinen aarre, arvokaskin, mutta arvelimme näillä olevan muutakin arvoa serkulle ja hänen jälkeläisilleen.


Laatikossa oli kirjoitettu lappunen, jossa kerrotaan laatikon esineiden alkuperä. Joistakin oli myös lehtikuva merkin mukana.


Mitaleita oli kahdesta sodasta. Aikaisempaa (1918) mitalia en ollut ennen nähnytkään.


Laatikossa oli myös hopeinen taskukello vitjoineen ja merkkeineen.


Kultainen luoti on saatu vapaussodan taisteluista Eurassa. Toinen merkki on samoilta ajoilta, mutta se taisi olla opetustyöstä saatu hopeinen kansanopistomerkki.


Valitsimme viemisiksi myös valokuva-albumin, jossa on kuvia vastaanottajan enosta.


Kuvissa on myös se papin tytär, jonka Ferdinand otti emännäkseen. Tämä Hanna-Liisa oli myös opettajana Eurajoen opistolla.


Nämä kuvat ovat 30-luvun alusta. Silloin kuvissa oltiin vakavina ja arvokkaina.


Otin nämä kuvat ihan sen vuoksi, että meillekin jää näistä muisto. 


Vietimme vierailulla lähes neljä tuntia ja kuulimme mielenkiintoisia asioita paikallishistoriasta. Lupasimme pitää yhteyttä paremmin jatkossa.

lauantai 28. toukokuuta 2016

Juhlat Kivimäessä

Juhlat ovat valtavan mukavia. Pidän niiden järjestämisestä, vaikka se on melkoista häsellystä. Olen melko suurpiirteinen kaiken yksityiskohtaisen järjestelyn suhteen, mutta tarkka siitä, että on hauskaa. Tietysti olisi aivan upeaa, että kaikki olisi yksityiskohtia myöten viimeisen päälle mietittyä ja laitettua. Mutta ei se aina mene niin kuin elokuvissa, joten menkööt juhlatkin vähän elämänmakuisesti.


Ymmärrät ehkä, mitä tarkoitan, kun katsot tätä pöytäjonoa. Ajattelin mielessäni yhtä pitkää suoraa pöytää, mutta varmaan kukaan ei edes huomannut pöytien mutkittelevan pitkin pihaa.


Joka tapauksessa juhlat alkoivat (vähän myöhässä) maljapuheella. Juomana oli raparperijuomaa (ainekset raparperi, sitruunahappo, vesi ja sokeri).


Vieraina meillä olivat molempien vanhemmat ja sisarukset perheineen.


Ruokana oli salaatti, kuoriperunat, naudan sisäpaisti, kastike, uunikasvikset, kutunjuusto, kylmäsavulohi sekä leivät ja juomat.


Sää oli välillä täysin aurinkoinen, välillä vähän pilvinen, mutta erityisen lämmin ja mukava. Tai sitten sen tekivät ihanat ihmiset, jotka tulivat juhlimaan valmistumistani.



Välillä kävimme katselemassa orastavaa kaurapeltoa, pikkukilejä, tipuja, marjatarhaa ja muita nähtävyyksiä. Sitten olikin aika juoda kakkukahvit. Kakuissa oli täytteenä boysenhilloa ja omenasosetta omista munista tehtyjen kakkupohjien välissä. Ja kermasta tein päälle ruusukkeet. Enkä tietysti hoksannut ottaa kuvia. Kahvilla oli myös kuppikakkubaari, jossa sai töräyttää muffinin päälle kermaruusukkeen ja koristella itse.


Näin valtaisan syömisen päätteeksi oli jo pakko ottaa joku liikuntanumero, joka tällä kertaa oli paralympialaiset. Vieraat jaettiin kahteen joukkueeseen. Lajeina olivat kyynärsauvakävely, rollaattorimarssi ja pyörätuolilykkääminen.


Mikään välineistä ei ollut aivan täysin kunnossa, joten kilpailuun toi mukavasti lisäväriä pyörien venksottaminen miten sattuu.


Välillä välimatkaa oli pitkälti joukkueiden välillä.


Mutta välimatka kuroutui loppua kohti niin, että kakkosjoukkue voitti vain juuri ja juuri.


Illalla pienemmällä porukalla oli vielä grillausta ja saunomista. Ja paljon jäi päivästä muistoihin. Paljon jäi seuraavaan päivään tiskaamista ja siivoamista, mutta se kuuluu elämään. Myös sen kautta voi vielä muistella päivän mukavia hetkiä.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Laajempi perspektiivi: puutarha

Ja taas hieman havainnollistavia kuvia alkuun. Tänään tutkimme tien vasenta puolta. Tuossa kuvassa näkyy vielä vanha nyt jo purettu kasvihuoneenraato, lukuisia styrox-laatikoita ja rikkinäinen kasvihuone, jossa on viinitarha.


Rakennuksia vasemmalla puolella ovat trenkitupa, kuivuri, viinitarha ja autotalli.


Jos kävelemme vähän naapuriin päin, jonne tie vie trenkituvan risteyksestä, näemme koko puutarhapuolen. Trenkitupa jää ison koivun taakse, mutta kuivuri näkyy, samoin viinitarha, sen jälkeen pilkottaa päärakennus marjatarhan ja paviljonkitasanteen takana. Navetastakin saattaa erottaa päätyä. Autotalli jää tässä piiloon. Ja lopuksi näkyy vuohitarhan takainen metsä.


Jos tarkennamme hieman lähemmäs, erotamme jo pellonreunan raparperitkin. Tässä vaiheessa itsekin huomaa, että paljon on tapahtunut. Ennenhän näkymän peitti se vanha kasvihuoneenraato.


Mutta siirtykäämme takaisin tilaa halkovalle tielle aika tarkkaan talon päätykuistin kohdalle. Käännymme vasemmalle. Nyt oikealle jää autotalli, jonka sivustalla ovat ne uudet roskat, edelliset 80 kuutiota ovat jo energialaitoksella. Suoraan edessä on puutarhalampi, josta vielä joskus tulee ihan kaunis ja siisti ilman korotettuja mustia muovireunoja. Oikealla on se iso jätepuukasa. Vasemmalla paviljonkitasanne, tai pitäisi varmaan puhua mäestä, sillä sellainen tuossa on ennen tasannetta.


Nyt huomaat sen mäen tarkemmin. Mäen alareunassa on tasanne, mutta tässä on kaikkea kasvillisuutta.


Kumpareella on myös allas noiden vuorenkilpien takana, mutta se varmaan jää pois kokonaan.


Hieman alempana on tuo mainittu tasanne, jolla ei mitään paviljonkeja ole nähty enää aikoihin, mutta varmasti vielä tullaan näkemään. Isäntä otti keinusta katoksenkin pois, ettei tuuli tartu siihen. Mutta sitten piti viedä pehmusteet pois sateen tieltä. Taustalla näkyy viinitarha, sen oikealla puolella häämöttää hieman kasvimaata.


Ja nyt olemme astelleet alas ja kääntyneet jo hieman vasempaan. 


Astelemme kumpareen alareunan kävelypolkua, jota ei ehkä vielä aivan hahmota jostain syystä. Vasemmalla näkyy se murheenkryyni, jonka olen jo aika hyvin taltuttanut. Etualan pöheikkö on vielä vuorossa. Tästä näkeekin jo paremmin viinitarhan ja kasvimaan. Huomaa myös, että viinitarhan vasemmalla puolella menee kulkuväylä trenkituvalle. Sen varrella ovat ne lukuisat kukkalaatikot.


Käännämme katsettamme hieman oikealle, jolloin näkyviin tulee keskeneräinen kasvimaa. Sen oikealla puolella näkyy vanha kasvihuone, jossa kasvaa pensasmustikkaa, raparperia ja vadelmia sekä lukuisa määrä rikkakasveja styroxien ja muovien keskellä. Tuo pöheikkö edessä on yksi perennapenkki, joka saa häädön. Tähän välille tulee kyllä istutuksia siististi peittämään näkymää molempii suuntiin. Ja keskellä tietysti pitää mennä jonkinlainen kulkuväylä, josta kuljetaan tänne marjatarhaan ja paviljongille ja tuonne kasvimaalle.



Vielä hieman oikealle on pajukulmaus. Mieleni tekisi alkaa taivuttaa noita latvuksia lomittain toistensa kanssa niin, että tuohon muodostuisi katos. Tästä oikealle on marjatarhaa, jossa ei mitään marjoja kasva toistaiseksi.


Mutta palatkaamme siihen pisteeseen, josta käännyimme oikealle. Kukkulan istutusalue jatkuu vielä.


Kulkuväylä menee kiertäen tämän kukkulan kasvihuoneen edestä. Kasvihuoneen jälkeen on mahdollista mennä takaisin tielle tai kääntyä oikealle kohti trenkitupaa.


Nyt seisomme siinä kohtaa, jossa voi vielä suuntansa päättää. Katseemme on kohti kukkulaa kuitenkin. Olet varmaan jo ihmetellyt noita pystyssä olevia vanhoja salaojaputkia, jotka kuvassa näkyvät vasemmalla. Siellä on myös vesiputki, josta on joskus tullut vesi pitkin kiveä alas ja jatkunut purona tuohon edessä olevan kiven vasemmalla puolella olleeseen altaaseen.


Nyt olemme pääseet kumpareen toiseen alkupäähän portille. Vasemmalla on oiva varjopaikan perenna-alue, joka pitää vielä siistiä. Nuo lukuisat lipstikkapuskat saavat siirron kasvimaalle jossain vaiheessa.


Tietä pitkin olemmekin jo kulkeneet, joten lähdemme kasvihuoneen viertä trenkituvalle päin. Olemme juuri ohittaneet toisen portin ja nyt käännymme katsomaan takaisin. Omenapuut kasvavat omassa linjassaan, mutta hieman liikaan vaahteroiden latvusten kanssa kilpaillen. Ja nämä väliköt minä vielä siistin kunnolla selkeäksi alueeksi ilman mitään laatikoita tai ylimääräisiä muoveja. Mutta trenkituvallehan olimme menossa, joten käännymme kannoillamme.


Ja siellähän se pieni mökki häämöttää. Trenkitupa on rakennettu vuonna 1932, kun nuorempi isäntä Ferdinand vihdoin asteli avioon papin tyttären kanssa. Molemmat olivat opettajina Eurajoen kristillisellä opistolla ja siellä lempi oli lopulta leiskahtanut molempien jo lähetessä keski-ikää. Niinpä Frans ja Vilhelmiina olivat halunneet oman syytinkituvan, jossa voisivat olla lähellä, mutta tarpeeksi kaukana uudesta isäntäparista. Myöhemmin vasta mökistä on tullut palkollisten asunto. Siksi tämä pihapiiri on erillään päärakennuksen pihasta.


Näin olemme kulkeneet pitkin Kivimäen maita ja mantuja. Pellolla emme tällä kertaa käyneet, mutta ehkä se on helppo hahmottaa noista ilmakuvista. Pohjoispäähän on nyt kylvetty kauraa ja kauniisti se onkin jo noussut oraalle.