Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

torstai 9. kesäkuuta 2016

Kasvihuone kesäkuntoon

Kun lämpö alkoi ulkona ylittää kahdenkymmennen asteen, ei kasvihuoneeseen ollut oikein mitään houkutusta. Mutta nyt, kun ilma viileni ja tuulikin oli navakka, oli hyvä aika laittaa viinitarha kuntoon. Eilen pihapäivän aikana tapahtui valtavasti muutosta. Kun näytin Isännälle tämän kuvan, hän ei osannut ollenkaan arvata, mistä päin se on otettu. Ei meillä ennen ole tuollaista näkynytkään. Nyt paviljonkipuolen pääty on siisti ja järjestyksessä.


Vadelmissakin on vain tuottavat oksat olemassa. Kaikki vanhat on pois. Myös maaperä on muokattu.


Nokkakärryillä sai hyvin vietyä styroxeja ja kottikärryillä rikkaruohokasoja. Kasvihuoneessa rikkaruohotkin saavuttavat valtavat mitat.


Kaikki kasvihuoneen reunat oli vuorattu styroxilla. Sen alla oli taas muovia monta kerrosta.


Allaskin on jo aika hyvin raivattu. Uuden allaskumin kanssa tästä saa hienon vesiaiheen tänne.


Toisella puolella on jo vallan avaraa. Tässä kasvoi valtavasti juolavehnää ja nokkosta, mutta nyt kylku käy siististi avarassa tilassa.


Sipulikukat ja perennat saivat jäädä. Nyt boyseneillakin on paremmin tilaa kasvaa reunalla.


Allaspäädyn villiviini kasvaa taas kohisten, vaikka siihen ei ole vielä koskettukaan. Eikä sinne kukaan oikein halunnutkaan, kun siellä lurkki kyy. Käärme saatiin poistettua lopulta. Ei onneksi päässyt puraisemaan ketään.


Viileinä kesäpäivinä viinitarha on valtavan hyvä keksintö. Sinne ei tuuli pääse ja lämpöä riittää. Vielä pitää siistiä pöytäryhmä, jotta siellä olisi hyvä myös istuskella.

4 kommenttia:

  1. Sinä oletkin saanut paljon aikaiseksi. Tuntuu niin mukavalta, kun saa jotakin hyödyllistä ja kivaa aikaiseksi. Kauniilta näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli minulla apuja tuossa. Yksin olisi mennyt monta päivää. Nyt on kyllä hyvällä mallilla. :)

      Poista
  2. Olette saaneet valtavasti aikaan. Ja on hienoa, että olette saaneet apujoukkojakin. Voi vain kuvitella, miten hyvältä teistä tuntuu, kun pikkuhiljaa saatte eri osia kuntoon. Kun tämä edistymisen katselukin tuntuu jo erittäin mukavalle;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ihan itseäkin ihmetyttää, että niin paljon on tapahtunut. Erityisen iloinen olen siitä, että styroxin määrä on vähentynyt. Ehkä viimeistään ensi kevään aikana pääsemme niistä kokonaan. :)

      Poista