Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

lauantai 31. joulukuuta 2022

Vuosikatsaus 2022

Mietin eilen, että tänä vuonna ei ole mitään kerrottavaa, sillä emme ole tehneet mitään. Samoin taisin ajatella viime vuonnakin ja silti löytyi vaikka mitä tapahtunutta. Joka vuosi olen tämän katsauksen kirjoittanut, joten päätin kirjoittaa vuodesta, jolloin emme ole tehneet muuta kuin laiskotelleet. :D

Tammikuussa vaihdoimme ulko-oven uuteen ja paremmin talon tyyliin sopivaan. Entinen oli varmaan jokin saunan ovi, jonka edellisen asukkaan koira oli jyrsinyt reikäiseksi. Lumituiskuilla kuistilla oli aina oven edessä kunnon kinos, sillä se reikä oli niin suuri.


Helmikuussa saimme lopultakin kirjaston viimeisen seinän tapetoitua.


Maaliskuussa odottelimme lumen ja jään sulamista ja siivosimme kasvihuoneen kevätkuntoon. Välillä raivasimme yläkertaa turhasta tavarasta.


Huhtikuussa saimme lopulta kaikki ikkuna- ja ovilistat paikoilleen kirjastoon.


Toukokuussa raivasimme yläkertaa lisää. Tällä hetkellä tämä on meidän makuuhuoneemme.


Helli sai viisi suloista vauvelia.


Siivosimme navetan lisäsiivestä ikivanhat lannat pois ja siirsimme osan mustikkatarhaan. Istutimme pensasmustikat ja levitimme purut ja oksasilput.


Kesäkuussa Hellin pennut tulivat kaapista ulos ja alkoivat tutkia maailmaa. Siivosimme pihoilla olleita roskakasoja. 


Viimeistelimme kasvimaan laatikot. Valmistimme valtavasti raparperiherkkuja ja säilöimme niitä. Suulin puuttuva nurkka alkoi saada muotonsa.


Heinäkuussa pidimme heinätalkoot ja pihakirppiksen heti alkupäivinä. Mustikkamaan suojaksi rakensimme tarhan. 


Remontoimme leikkimökin katon ja sisätilat sekä pihan. Valmistimme villalankaa ja punamultamaalia. Paikkasimme navetan laudattomat osat. 


Elokuussa viimeistelimme leikkimökin pihan ja sisätilat.


Pikkukissat muuttivat uusiin koteihin. Mairesta oli kuvakin uudessa kodissaan viimeisimmässä Kodin Pellervossa. :)


Ehostimme autotallin ovia ja maalasimme navettaa. Loppukuusta menin kaularankaleikkaukseen ja otin vähän rauhallisemmin.


Syyskuussa maalasimme muureja kirjastossa ja salissa.


Korjasimme ja säilöimme tilan satoa.


Suulin etupääty saavutti harjakorkeuden.


Navetan lisäsiipi sai uuden maalipinnan.


Lokakuussa nostimme perunat ja loput juurekset pellosta ja säilöimme maakellariin. Säilöimme valtavat määrät ruokaa umpioimalla.


Siirsimme kaikki kanat ja kukot sisätiloihin talvehtimaan. Niitä olikin siunaantunut valtavan paljon kesällä piilopesissä. Rakensimme kanalaan myös kestopehkua talvea varten.


Saimme valmiiksi navetan ulkomaalauksen.


Suulin katto alkoi valmistua. Tien puolen kaikki pellit saatiin paikalleen. Ehdimme tehdä myös syksyn puhdetöitä, kuten saippuaa ja muita pieniä käsitöitä.


Marraskuussa suulin katto valmistui sopivasti ennen talvea. Myös siilo sai uuden katon.


Vaihdoimme kuistin toisen ovenkin tiiviiksi.


Peltonaapuri kävi täyttämässä kuivurin takana olevat isot kuopat.


Joulukuussa laskeskelimme sähkön tuotantolukuja ja kulutusta. Lopulliset luvut ovat suunnilleen tällaiset (vuotta on jäljellä vielä muutama tunti):
- tuotto invertterin mukaan koko vuonna 6679 kWh
- kulutus sähköyhtiön mukaan koko vuonna 8456,85 kWh. Kulutusta nosti viimetalvinen sähköpatterien käyttö, josta luovuimme tänä syksynä.

Korjautimme makuukamarin kaakeliuunin ja siirsimme Porin Matin kirjastoon. Tänään kokeilimme Matin sytyttämistä. Veto oli hyvä, kun ensin lämmitimme hormia. Matin kannen välistä tuli alkuun vähän savua, joten avaamme sen ennen seuraavaa lämmityskertaa ja tiivistämme reunat palovillalla. Muuten Matti vaikutti todella hyvältä lämmittimeltä.


Välipäivinä Apupoika oli käymässä. Kävimme yhtenä iltana lypsyllä katsomassa entisia vuohiamme. Päätimme siivota tuvan nurkan ja lisätä sinne yhden kaapin. Kaappi on makuukamarista Isännän vaatekaappi, mutta tulevaisuudessa teemme makuukamariin kiinteän vaatesäilytysjärjestelmän yhdelle seinälle.

Tyhjensimme tuon vihreän kaapin ja siirsimme sen oviseinälle. Samalla kävimme astiat läpi ja laitoimme poistoon kaikki turhat. Nyt kaappi on paremmin käytettävissä. Kiillotimme myös kuparipannut ja siirsimme ne kaapin päälle esille. Vaaleaan kaappiin laitoimme Isännän tavaroita, kehruuvillat ja säilöntätölkit. Tilaa on vielä reilusti, mutta Isännän nurkassa on vielä kasa selvittämättömiä tavaroita. Eipä lopu työ tulevana vuonnakaan.


Siinäpä vierähti tuokio jos toinenkin, kun viivähdin kuluneen vuoden hetkissä. Paljon kaikkea on tapahtunut, mutta silti olemme saaneet olla tekemättä remonttia jatkuvalla syötöllä. Samalla kaavalla aiomme jatkaa tulevana vuonna. Ehkä jotain tulee valmiiksi, ehkä vasta aloitellaan, mutta jotain ainakin tulee tehtyä normaalin elämisen lisäksi.

Toivomme sinulle parasta mahdollista tulevaa vuotta ja kaikkea hyvää!



Edellisten vuosien katsaukset:
2014 ostimme talon, eikä tullut tehtyä katsausta
2015 ei tullut tehtyä katsausta uutena vuotena, mutta elokuussa on jotain muutosta jo nähtävissä.

perjantai 30. joulukuuta 2022

Kakluuni valmiina ja Porin Matti paikoillaan

Kakluuni tuli valmiiksi sopivasti ennen vuodenvaihdetta. Se näyttää nyt todella hienolta ja siistiltä. Muurari saumasi sen vielä niin, ettei niitä laattojen kulmien kolhujakaan enää näy. Pinta on vielä pyyhkimättä ylimääräisestä saumauslaastin pölystä. Pölyä riittääkin koko huoneessa niin paljon, että siivoamiseen menee aikaa. Onneksi ei ole mikään kiire takaisin, vaan voimme olla yläkerrassakin ihan mukavasti ja siivoilla rauhassa ajan kanssa. Kakluunissa saa alkaa pitää tulia heti ensi vuonna.


Korjautimme myös väliluukun alasaranan, joka oli hajonnut, kun siitä oli pala irrallaan. Nyt sekin on siisti ja ehjä.


Myös tulipesään on laitettu kerros laastia, joka pitänee uusia muutaman vuoden välein, sillä tiilissä on jo vähän eroosiota.


Siirsimme myös Porin Matin paikoilleen kirjastoon. Se ei ole vielä kiinni hormissa, koska ei heti löytynyt sopivaa palovillaa, jolla sen tiivistäisi liitoskohdasta. Ehkä jo tänä viikonloppuna Matissa loimuaa lämmin tuli.


Meidän Mattimme on korkein malli, mutta silti vielä ihan pieni ja siro. Etuseinässä on vähän sanomista, joten on todennäköistä, että maalaamme Matin jossain vaiheessa vihreällä vasaralakalla.


Porin Matin suojaetäisyys on vain 5 cm, mikä tuntuu kovin pieneltä. Kun uuni työnnetään lopullisesti paikalleen, se vie todella vähän tilaa tuossa nurkassa. Eikä se vie paljon polttopuutakaan kerralla, sillä parin maitopurkillisen verran riittää.


Nykyään saa uusiakin Porin Matteja lasiluukuilla, mutta minusta tämä vanha malli on kauniimpi. 


Onko sinulla muistoja tästä legendaarisesta teholämmittimestä?

torstai 29. joulukuuta 2022

Iltalypsyllä

Saimme eilen pitkästä aikaa mahdollisuuden päästä lomittamaan Manna-Mariaa. Siellähän ovat meidän entiset vuohemme. Niille oli löytynyt kaikki muu hoito, mutta lypsy toivottiin meiltä yhtenä päivänä. 


Frida on tottunut uudessa paikassa olemaan ensimmäinen. Onhan sillä numero yksi kyljessäkin! Lypsin sen heti alkuun. Frida oli meillä vähän pelokas ja epäluuloinen ja emonsa komennuksessa, mutta nykyään se on luottavainen ja helposti käsiteltävä.


Seuraavana oli vuorossa Tuuli, joka oli juuri yhtä ihana ja kiltti kuin ennenkin.


Isäntä sai luvan lypsää myös. Lypsyn ja syömisen jälkeen Tuuli tuli vielä rapsutettavaksi, mutta jäi tyynesti itsekseen, kun lähdimme pois.


Käpy kävi jaloittelemassa yhteisissä tiloissa, mutta yöksi se pääsi omaan karsinaansa, sillä entinen pomottelija oli päätynyt hierarkian alimmaksi. Käpyllä alkaa ikä jo painaa, sillä vuosia taitaa olla jo 13. Anelma-Unelma, eli Ansku oli menehtynyt viime keväänä. Oli sekin jo yli kymmenen vuoden ikäinen. 


Oli mukava nähdä näitä vanhoja tuttuja. Nostalgisesti nuuhkimme hyvää vuohentuoksua vielä autossa paluumatkalla. Saimme vielä maidot mukaamme ja pakastimestakin monta pulloa. Saamme monta hyvää aamupuuroa keitettyä niistä. 

tiistai 27. joulukuuta 2022

Aurinkosähköä ja pilvisiä päiviä

Syyskuussa vuonna 2019 otimme avuksi aurinkosähköntuotannon omalla tilalla. Oikeastaan emme seuranneet kulutusta kovin tarkasti, joskus katsoimme sähkölaskusta, miten paljon sähköä meni myyntiin ja paljonko jouduimme ostamaan. Tänä vuonna sähköstä on tullut todella kallista. Meillä on toistaiseksi voimassa oleva sopimus, johon on tullut jo kolme korotusta vuoden sisällä. Neljä kertaa saisi lain mukaan muuttaa hintaa, joten olemme tyytyväisiä, ettei sentään enempää ole noussut. Vielä hinta on alle 30 senttiä kilowattitunnilta. Hinta on kuitenkin noussut lähes viisinkertaiseksi alkuvuoteen verrattuna. Olemme joutuneet miettimään tarkemmin kulutustamme, etteivät laskut olisi tuhansissa euroissa.

Vuonna 2021 meillä oli sähkönkulutus suurta, sillä emme uskaltaneet lämmittää makuukamarin kaakeliuunilla, vaan käytimme sähköpatteria. Kanalassakin oli lämmitys suuren osan talvea. Nämä vaikuttivat vielä tämän vuoden kevätkauden kulutuslukemiin. 



Tämän vuoden syksyllä olemme lämmittäneet vain puulla. Sähköpatteri on ollut käytössä kirjastossa, kun siellä on ollut joku yöpymässä. Tilanne tulee muuttumaan, kun saamme sen Porin Matin sinne käyttöön. Kanalassa onnistuimme kestopehkun kanssa, eikä siellä ole tarvittu vielä sähkölämmitystä. Valot toki palavat koko päivän. Näillä toimilla olemme saaneet kulutuksen pysymään kohtuullisena. Lampailla on pakko pitää lämmitettävää vesiastiaa, ettei juomavesi jäädy. Muuten ne pärjäävät hyvin kylmemmälläkin säällä.



Myös sähköntuoton hintaan tuli muutos. Se muuttui pörssihintaiseksi. Aluksi emme ollenkaan ymmärtäneet, mitä se tarkoittaa meille, mutta syksyn kuluessa alkoi kirkastumaan sen hyöty. Mitä aurinkoisempaa päivällä oli, sitä paremmin korkeaan pörssihintaan myytävää sähköä siirtyi verkkoon. 


Verkkoon siirtyvää sähköä on käytännössä mennyt samoja määriä vuosittain. Pieni muutos näkyy tämän syksyn kuukausissa, jolloin kulutus on ollut pienempää.


Tänä vuonna aurinkoisia päiviä oli vielä marraskuussakin, joten sieltäkin on löytynyt vähän verkkoon siirtyvää sähköä. Talvikuukaudet ovat tuotoltaan selkeästi heikompia, sillä aurinko ei yllä päivällä kovin korkealle ainakaan pidemmäksi aikaa. Lumisena aikana lumi peittää tehokkaasti paneelit, ja pakkanen pitää lumen katolla. Kevättalvella aurinko alkaa jo vähän lämmittää, joten paneelitkin tulevat vähitellen taas auringon vaikutuksesta näkyviin.


Seuraavaksi katsomme vähän lukuina, mitä kaikki tämä tarkoittaa Kivimäen sähkötaloudessa. Keväällä siis aurinko tasoitti kulutuksen huhtikuulla, jolta saimme viimeisen sähkölaskun.


Toukokuulta syyskuuhun tuotto on ollut reilusti kulutusta suurempaa. Toukokuusta loppuvuoteen tuotetut kilowattitunnit ovat 3457. Kulutetut kilowattitunnit ovat 2060. Näin tilanne on koitunut meidän parhaaksemme, sillä tuotetulla sähköllä on katettu myös kaikki siirtomaksut, verot ja perusmaksut. Vielä ei ole tarvinnut maksaa tältä syksyltä yhtään laskua, mutta ennen kevään aurinkoisia päiviä saatamme joutua jotain maksamaan.


Kallis pörssisähkö on siis hyödyttänyt meitä erittäin paljon, kun se on ollut sähkön tuotannon puolella. Kun hankimme aurinkopaneelit, monen kyselivät sen takaisinmaksuaikaa. Ehkä tämä syksy on jo osoittanut takaisinmaksuajan olevan todella lyhyt nykyisillä sähkön hinnoilla. Tulisijat ovat myös osoittautuneet tänä syksynä tarpeellisuutensa. Siksi myös makuukamarin kaakeliuunin korjaus on hintansa arvoinen tulevaisuudessakin.

maanantai 26. joulukuuta 2022

Kakluunin korjaus, osa 2

Kakluunin purku eteni tarvittavan määrän, joka ei ollut kovin mittava. Koska vika oli yläosassa, riitti pienempi purkukin. Meidän uunimme erikoisuus on tuo piippu, joka lähtee suoraan kakluunin yläpuolelta kulkemaan yläkertaan, jossa on myös samanlainen rakenne pönttöuunissa. Siitä piippu nousee katon läpi ylös. Piippu muurattiin uusiksi vuonna 2017, jolloin lähes kaikki tilan piiput korjattiin.


Ylimmät osat kakluunia olivat hyvässä kunnossa. Tiilet olivat piukasti kiinni, eikä murtumia löytynyt.



Alhaalta päin otetussa kuvassa sisähormi näyttää hyvältä, eikä vaadi korjauksia.

Alhaalta

Mutta nyt pääsemme korjausta vaatineeseen paikkaan sisähormin yläpäässä. Siellä ensimmäinen kerros täkkäyksestä oli pudonnut alas ja sisähormin ylin kerros oli löysä. 


Muuten sisätilat näyttivät ehjiltä, joten korjaus keskittyi tuon täkkäyksen uudelleen muuraamiseen.


Niin alkoi kakluuni rakentua uudelleen. Vielä on ylin kerros laittamatta. Kunhan arki taas koittaa, voi uunin tehdä loppuun. Sen jälkeen onkin suuri siivous edessä, sillä pölyä on koko huone täynnä. Saattaa olla, että nukumme lopputalven yläkerrassa keittiön yläpuolella. 


Oikein mukavaa tapaninpäivää! Joulu on mennyt mukavasti. Olimme aattona Isännän siskon perheen luona Seinäjoella. Myös hänen vanhempansa tulivat Kainuusta sinne. Joulupäivän olimme äitini luona, jonne tuli myös veljeni tyttärensä kanssa. Tänään otamme rennosti kotosalla. Huomenna saapuu Apupoika ja jatkamme siivouksella.