Aika täyttää kuopat

Kuivurin takana on ollut kolme isoa monttua, joissa on roikelehtinut edelleen muovia, styroxia ja autonrenkaita. Ei siis edelleenkään mitään kaunista ja hyvää. Ainoa hyvä on ollut monttujen välillä kasvava vadelma.

 Naapuripellon omistaja oli kaivelemassa kiviä pelloltaan ja kuljettamassa niitä tilamme ohi metsään kivikasaan, kun hänen mieleensä juolahti, että kaivetulla maamassalla voisi täyttää nuo meidän kuopat, jotka olivat paljon lähempänä työmaata. Molemmat hyötyisivät.

Kaivurin oikealla puolella näkyy osa jätekasasta.

Meillekin tämä oli hyvä sopimus, kunhan ensin poistettaisiin se kuopissa lojuva jäte. Ensin Isäntä kävi siistimässä isommat muovit ja muut kasaan. Sitten kaivurikuski kaiveli taitavasti vielä muovinrämmäleet pois. 

Pohjalle tuli isompia kiviä ja sen päälle alkoi kerrostua muuta maata. Oli hauska käydä välillä katselemassa, miten kuopat alkoivat hävitä yksi kerrallaan.

Lampaita tämä projekti kiinnosti valtavasti. Ne olivat jo nähneet muutamana päivänä, kun traktorin peräkärryllinen kiviä oli kulkenut tarhan ohi lähimetsään. Niinpä kävin niiden kanssa katselemassa, mistä kivet tulivat ja minne menivät. Ja työn jälki piti tietysti katsastaa päivittäin.

Nyt monttualue on jo aika tasainen. Meillä on yllättäen enemmän tasaista tilaa, jolle pitäisi keksiä jotain suunnitelmaa. Ainakin tuonne kuivurin ovelle pitää tehdä kulkuväylä, jotta siitä voi ajaa läpi. Mutta muuten kaikki on vielä auki - paitsi ne montut.

Siilo sai katon

Kauempaa katsoen siilo näytti ihan kohtuulliselta, olihan siinä ainakin pellit päällä. Vähän mutkainen katto näytti olevan, mutta ei mitenkään hirveän paha. Mutta tämä ei ole koko totuus.

Katto on ollut harjakatto, mutta harjasta ei ollut muuta jäljellä kuin päätykolmiot. Muu osa oli jo romahtanut. Jo tuo iso aukko harjalla kertoi, että jokin paino (lumi tai lammas) saisi katon romahtamaan kokonaan alas. Siksi siis tämä kiilasi tärkeyslistan kärkeen tässä vaiheessa.

Purkutyön jälkeen alkoi uuden rakentaminen. Meillä on nyt onneksi aika paljon puutavaraa, sillä suulin sisäosien telineet voi jo purkaa ja käyttää tähän. 

Mietimme, että voisimme tehdä tähän palkkien päälle lankkulattian valmiiksi, mutta myöhemmin olisi ehkä hankalampi lähteä laittamaan pystyrunkoa suoraan lattian päälle. Vielä ei ole syntynyt hyvää ajatusta, mikä olisi maanpäällisen osan käyttötarkoitus. yksi ajatus meillä on ollut tehdä tähän sellainen kuivakäymälä, tilava ja siisti, mutta tien toisella puolella oleva pieni huussi on toiminut niin hyvin, ettei ehkä niin monta käymälää tarvita.

Tukipalkkien päälle laitoimme poikkipuut niin, että korkeus on suurempi talonpuoleisessa reunassa. Näin kattoon tulee vähän kaatoa.

Toiseen päähän tarvittiin vain lautoja. Kovin jyrkkä pulpettikatosta ei tule, mutta ei kuitenkaan aivan tasainen.

Sitten oli aika laittaa pellit tämän tämän rungon päälle. Ei tästä ehkä mitään kaunista tullut, mutta on ainakin tukeva suoja siilolle, eikä aivan heti romahda alas. Näin saamme hieman miettimisaikaa tämän osalle. 

Pellitkin ovat vanhoja ja niissä on varmasti reikiäkin, mutta onhan tämä parempi suoja kuin ennen korjausta. Avonaisiin väleihin pitää vielä laittaa verkkoa, etteivät pienet eläimet pääse putoamaan siiloon.

Valmis suulin katto

Suulin toiselle laidalle ilmestyi yhtenä päivänä uusi häkkyrä. Se oli hyvä merkki, sillä nyt oli toivoa, että toinenkin lape voisi valmistua vielä tämän syksyn aikana.

Eikä mennyt pitkään, kun koko katto oli lopulta valmis. Nyt rakennus näyttää valtavan suurelta, vaikka siitä on jätetty toinen puoli purkaessa pois. Tuossa on juuri sopivasti tilaa kaikelle suurelle kalustolle, jota nyt roikelehtii pitkin pihoja. Mutta ihan vielä sinne ei voi mitään viedä, sillä sisällä on vielä telineitä. Oviaukkokin on ulkotelineiden takana piilossa. 

Tämän syksyn rakennustyöt alkavat olla hyvällä mallilla. On kuitenkin vielä yksi työ, joka on kiireellisyysluokassa kärjessä. Navetan ylänurkalla oleva siilo on seuraavana vuorossa. Oikeastaan siilo on hyvässä kunnossa muilta osiltaan, mutta katto saattaa rojahtaa milloin vain. Joten sen yritämme korjata vielä tänä vuonna mahdollisimman pian ainakin käyttöturvalliseksi.

Suulin toinen lape

Suulin toinen lape on jo valmis ja pellitetty. Tänään nousivat pellit katolle suojaamaan suulia. Tielle näyttää oikein hienolta, kun kuluneet seinät eivät näy. Aitan katto vähän häiritsee näkymää, sillä se näyttää entistä kehnommalta paikkapaloissaan. Mutta sen aika on vasta ensi vuonna.

Perjantaina ilmestyivät myös otsalaudat etupäätyyn. Toiselta lappeelta puuttuu vielä peltejä, mutta sinne on tällä hetkellä vaikea laittaa, sillä telineet puuttuvat. Mutta on todella hienoa, että jokin osa on valmis. Ei kannata katsella kaikkea sitä, mikä on vielä kesken, sillä sitä on niin paljon. Onhan nyt hienoa, että voi sanoa, että suuli on pelastettu rakennus. Se tulee jatkamaan olemassaoloaan tulevillekin asukkaille meidän jälkeemme.

Syksyn puhdetöitä

Pikkuhiljaa olemme siirtyneet sisäaskareisiin, Hoksasin, että ehdottomasti tarvitsen makuukamariin pyykkikorin, joka on tyyliin sopiva. Annoin Isännälle mitat, jotta hän voi tehdä kehikon metallista. Tein itse siihen pussin. Nyt se sopii ainakin väriensä puolesta muuhun miljööseen.

Isäntä on taas tehnyt saippuoille telineitä. Näitä varmaan tulee vielä lisää, sillä ensimmäistä kertaa olen menossa myymään saippuoitani paikallisiin joulumyyjäisiin, joista ensimmäinen on marraskuun 20. päivä.

Olen päättänyt pitäytyä parhaimmissa ja suosituimmissa saippuaresepteissä. Ensimmäinen niistä on Äijäsaippua, joka sisältää kylpyturvetta ja tervaa.

Toinen suosikki on Pioniunelma, joka on vaaleanpunainen ja tuoksuu ihanasti kesäiseltä pionilta.

Kolmas suosikki on Juhannusmuisto, jossa tuoksuu ruusu ja koivunlehtihaude.

Neljäs suosikki on Meren henkäys, jossa on Kuolleenmeren suolakiteitä ja rosmariinia. Näitä ei ole vielä yhtään pakattuna. Tänä vuonna minulla on reilusti aikaa myös saippuoiden paketoimiseen. Jokaista lajia ehdin tekemään kaksi kilon erää (n. 15 kpl/erä), joten saippuoita tulee ihan mukavan paljon. Uudet saippuat ovat parhaimmillaan vasta jouluna, sillä saippua vaatii aikaa kypsyäkseen kovaksi ja miellyttäväksi käyttää.

Navetta on nyt maalattu

Vähitellen tulevat tärkeimmät ulkotyöt tältä syksyltä valmiiksi. Viikonloppuna Isäntä päätti kokeilla tikkailla, onnistuisiko navetan viimeisen pätkän maalaus, kun kerran punamultamaaliakin vielä oli kellarissa jäljellä. Tikkailla maalatessa joutuu jännittämään jalkoja koko ajan. Jalkojen väsymistä Isäntä valittelikin iltaisin. Lappeen alta on myös aika hankala maalata pää kenossa ja vartalo kierteellä.

Vähän kerrallaan yläosa sai uutta maalipintaa, eikä Isäntäkään pudonnut tikkailta. Ahtaimmassa paikassa oli vielä pieni kolo, josta puuttui lautoja, mutta Isäntä sahasi sinne sopivat kappaleet ja maalasi nekin. Lampaat kävivät välillä katsomassa hyvin huolestuneen näköisinä moista yläilmoissa riekkumista, mutta totesivat lopulta, että hätää ei ole.

Niin on nyt tämäkin tämän vuoden tavoite tullut valmiiksi. Tosin ajatus oli saada myös listat ja muut pikkujutut valmiiksi, mutta ne jäävät nyt ensi vuoteen, jolloin voi tehdä loput viimeistelyt. Myös ovet pitäisi laittaa paikoilleen alapäätyyn ja lantalan pitkälle sivustalle.

Onhan nyt mukava katsella, kun navetta näyttää jo aivan toiselta kuin aikoinaan. Hitaasti, mutta varmasti tapahtuu muutoksia.

Suulin aluskate

Syksyn tavoite suulin osalta oli saada aluskate talveksi paikoilleen. Onneksi on ollut kauniita, kuivia päiviä, jolloin on ollut mukavampi tehdä töitä ulkosalla. 

Aluskate on siis nyt paikoillaan ja suuli hyvässä suojassa talveksi. Tietysti olisi vielä hienompaa, jos saisi kattopellitkin paikoilleen, mutta se on vain toive, jonka toteutumista ei tiedä tältä vuodelta. On kyllä hienoa, että tämä osuus tuli valmiiksi, sillä suulin kanssa on alusta asti ollut kaikenlaista ongelmaa. Nämä työt viivästyivät, sillä kirvesmies oli telonut kätensä tosi pahasti, eikä voinut kesällä tehdä muuta kuin levätä. Se on kyllä ihan tarpellista välillä itse kullekin.

Suulin katto näytti jossain vaiheessa todella vinolta. Luulin ottaneeni siitä tilanteesta kuvan, mutta ei sitä missään ollut. Suoristuksen jälkeen tilanne on jo toinen, vaikka täysin suoraksi saaminen oli mahdotonta purkamatta koko kattoa. Vanhaksi rakennukseksi tämä on varsin kelpoinen. "Välttää, kuhanpaha!", kuten kainuulainen kehu kuuluu (Isäntä on Kainuusta).

Kävin viikolla kaularankaleikkauksen jälkitarkastuksessa. Sairauslomaani jatkettiin vuoden loppuun, sillä äänihuuleni vaurioitui leikkauksessa, enkä pysty tuottamaan kunnollista kantavaa ääntä, vaan sellaista kähisevää ja hentoa. Sain lähetteen foniatrille. Toivottavasti sieltä tulee apu, sillä äänihuulten toimimattomuus vaikuttaa myös nielemiseen ja kehonsisäisen ilmanpaineen pitämiseen ponnistaessa. Muuten olen toipunut leikkauksesta hyvin, ja oikeaan käteenkin on palautunut jo voimaa, vaikka etusormeni on vielä tunnoton. Sekin saattaa vielä ajan kanssa korjaantua, kunhan hermot alkavat rakentua uudelleen.