Kaurissaippua

Tällä kertaa saippuan teko alkoi omaehtoisella rasvamateriaalin hankinnalla. Isäntä toi ampumansa kauriin rasvat ja laittoi ne aamulla kiehumaan veteen. Haju ei ollut ihan paras mahdollinen, mutta se siirtyi siististi huuvan ilmaräppänästä pihalle. Hyvää korvausilmaa tuli ulko-ovesta, joten käryt eivät jääneet keittiön seiniin.

Päivällä keitos näytti valmiilta, joten siivilöin sen. Kulhossa määrä näytti aivan onnettoman pieneltä, mutta olihan minulla vielä muita rasvoja olemassa.

Arvelin, että kanat saattaisivat ihastua ikihyviksi jäljelle jääneestä läskistä. Massaa jäi ihan reilusti niillekin ruoaksi.

Töistä tullessani olinkin ihan innoissani, kun rasva oli kuistilla jähmettynyt kauniin valkoiseksi kovaksi laataksi. Pohjassa oli hieman hyytelöitynyttä lihalientä, jonka siirsin myös kanojen kuppiin. Määrällisesti talia ei niin paljon yhdestä kauriista tullut, mutta toista rasvaa lisäämällä saisi samanlaisen setin tehtyä kuin se aikaisempi.

Kookosöljy on erittäin hyvä rasva saippuan valmistukseen, joten päätin laittaa sitä ja hivenen manteliöljyä sekaan. Jos saan tarpeeksi eläintalia, alan käyttää sitä ja kotimaista rypsiöljyä pohjana.

Maito oli pakastimessa jäätymässä päivän, sillä lipeä kuumentaa nesteen todella kuumaksi. Vaarana siis on, että maito kypsyy liikaa ja muuttuu pahanhajuiseksi ruskeaksi massaksi. Sekoittelin siis hiljaksiin lipeää maitokulhoon, joka oli isommassa kulhossa jääveden joukossa jäähtymässä.

Valmis massa oli kauniin valkoista, joten tästä tulee valmiinakin valkoista saippuaa. Laitoin ihan pikkiriikkisen ruusun tuoksua joukkoon, mutta sitä ei haista kuin aivan liki. 

Valmis saippua on oikein hyvän näköinen. Kokeilin sen pesutehoa. Hyvin pesee, eikä kuivata käsiä.

Nyt metsästäjät tietävät, että otan vastaan eläinten rasvat. Lupasin saippuan kiitokseksi.

Tähän sopiikin mainio lastenlaulu hyttysestä ja suovasta:

Saaliiksi sain hyttysen,
suopaa keitin siitä.
Tynnyrini tamminen
ei nyt sille riitä.
Laita mulle lapikkaat,
kysele en taksaa.
Palkaksesi suopaa saat,
ellen jaksa maksaa.

Saippuaa

Joku aika sitten kyllästyimme ostamaan saippuan mukana vettä muovisissa kuorissa, joten siirryimme palasaippuaan. Siitä lähtien minua on alkanut houkuttaa saippuan valmistaminen itse, jolloin ei edes sitä valmista palasaippuaa tarvitsisi ostaa kaupasta. Haluaisin myös tehdä saippuan mahdollisimman paljon omista tuotteista, kuten vuohenmaidosta.

Päätin ensin harjoitella helpommilla aineksilla, jotka ostin kaupasta. Tarvitsin lipeää, koska en osaa vielä valmistaa sitä itse. Tarvitsin myös rasvoja, sillä niitäkään ei vielä ole omavaraisesti. Lisäksi halusin kokeilla vähän tuoksua, jota emme myöskään tuota itse. Mutta tämähän on vasta harjoittelua ja menee lähinnä askartelun puolelle. Varauduin lipeän vuoksi suojalaseilla ja kumihansikkailla.

Reseptini (itse kehitelty laajan perehtymisvaiheen jälkeen):

• 400 g kookosöljyä
• 100 g macadamiaöljyä
• 20 g jojobaöljyä
• 82 g lipeää
• 170 g vettä
• 1 rkl hunajaa
• muutama tippa tuoksuöljyä

Mittasin 82 grammaa lipeää pikkupurkkiin.

Mittasin 170 g kylmää vettä isompaan purkkiin ja kaadoin lipeärakeet veden joukkoon ja sekoitin kirkkaaksi.

Kookosöljyä oli sopivasti purkissa 400 g. Sulatin sen hellan reunalla juoksevaksi.

Mittasin macadamiaöljyä 100g ja kaadoin kulhoon.

Mittasin 20 g jojobaöljyä pieneen astiaan.

Mittasin ruokalusikallisen hunajaa siihen samaan astiaan.

Tiputin muutaman tipan valkoisen ruusun tuoksuöljyä joukkoon.

Kaadoin kookosöljyn kulhoon.

Sekoitin pikkuainekset purkissa.

Kaadoin jäähtyneen lipeäveden öljyjen joukkoon.

Sekoitin kiisseliksi ja lisäsin pikkupurkin sisällön.

Kaadoin kiireesti muotteihin. 

Seuraavana aamuna saippuat näyttivät jo saippuoilta. Ne olivat vielä liian pehmeitä siistittäviksi reunoiltaan. Valmiita niistä tulee vasta aikaisintaan neljän viikon päästä, jolloin lipeä on haihtunut kokonaan ja ph neutralisoitunut.

Seuraava saippuakokeiluni meneekin jo omavaraistalouden puolelle, sillä aion käyttää Isännän kaataman kauriin rasvat sekä kutunmaitoa raaka-aineiksi. Lipeää en vielä tähän rupeamaan ala valmistamaan.

Muuttokuormia

Kävi niin onnellisesti, että Keuruun Koivurinteelle löytyi ostaja. Pääsimme vauhdilla tekemään kauppoja, mikä oli valtavan hienoa. Toinen siihen liittyvä asia olikin sitten vaivalloisempi. Keuruulla oli vielä talollinen ja ulkorakennuksellinen tavaraa jäljellä. Kaupantekoviikonloppuna toimme kaksi autollista ja kärryllistä tavaraa. Viime viikolla toimme uuden satsin pakettiautolla ja kärryllä.

Talo on nyt kokonaan luovutettu uusille innokkaille asukkaille, mutta kerran joudumme vielä hakemaan varastosta kuormallisen tavaraa. Samalla matkalla haemme myös veneemme rannasta. 

Nyt Kivimäki on aivan pullollaan kaikenlaista tavaraa, huonekalua ja tarviketta. Kestää aikansa, että oikeat tavarat löytävät paikkansa ja ne tänne sopimattomat löytävät uuden kodin jostain. Jospa jo jouluksi saisi kaiken järjestettyä.

Iltapäivälenkillä

Sunnuntaina oli sopivasti aikaa pienelle lenkille. Päätimme ottaa koko vuohilauman mukaan, jotta uudet tulokkaat oppivat kulkemaan yhdessä. Meillä on onneksi hyvin rauhallista kulkea vaikka pitkin tietä, eikä nytkään tieosuuksilla tullut autoja vastaan. 

Frida on kuin kilpa-auto kyljen numeron perusteella. :)

Tieltä poikkesimme ensin koivikkoon. Voitto kulki tälläkin kertaa narussa. Se menee lenkillä aina vähän sekaisin tytöistä, eikä matkanteko suju ilman pientä ohjailua.

Elli ja Frida oppivat nopeasti kulkemaan mukana. On hienoa, että koko joukko on laumaantunut ja pärjää keskenään. Metsässä oli valtavasti peurapolkuja, mutta tällä kertaa emme nähneet yhtään. Kun Elli ja Frida olivat vasta tulleet ja asuivat erikseen, Ansku kutsui niitä, mutta hämmästykseksemme kutsuun vastasikin peura, joka juoksi metsästä aivan lähelle pihaa. Ilmeisesti peurakin vähän hämmentyi. Se pysähtyi, katseli meitä ja pinkaisi kovalla vauhdilla takaisin metsään.

Kuusikossa oli hetki aikaa nauttia virvoittavia varpuja, mutta kotipellolla oli jo uusi nälkä. Puolentoista tunnin lenkin jälkeen ei ollut ollenkaan hankalaa saada vuohia takaisin tarhaan. Kaikki kävelivät nätisti portista sisään suoraan sisätiloihin. Vain Voitto jäi hetkeksi huutamaan peräämme.

Uusi koti

Uusi koti alkoi olla valmisteltuna, joten siirryimme muuttotouhuihin. Kärry oli pakattu muuttotavaralla, ja matka uuteen kotiin sai alkaa. Eväät olivat autossa ensimmäisiä ruokailuja varten. Tunnelma oli jännittynyt ja odottava.

Muuttajat olivat matkaan melkoisen tyytyväisiä. Toinen jopa lepäili matkan ajan, kun toinen pysytteli visusti jaloillaan. Matka ei tuntunut rasittaneen kumpaakaan.

Ensin piti tietysti tutustua ympäristöön ja katsella yleisesti paikkoja. Piha varsinkin tuntui ihan kohtuullisen suurelta ja avaralta.

Ylempää näki vähän paremmin ja pidemmälle, eikä näkymä ollut ihan kauhea. Mäki vaikutti oikein mukavalta paikalta.

Seuraavana oli sisätilojen tarkastelu. Remonttia oli selvästi tehty viime aikoina. Seinä näytti hieman keskeneräiseltä, mutta siihen saattaisi löytyä omia ratkaisuja. Väliovi oli vielä kiinni, mutta jossain vaiheessa sen saisi auki. Valkoisen ison oven viereen saisi kivasti toisenkin oven. Tulisi enemmän väljyyttä, avaruutta ja valoa.

Aiemmin oven ja seinän paikalla olikin ollut paljon tyhjempää. Seinänä oli ollut muovia. Onneksi se oli ainakin hävitetty pois.

Muuttajamme Elli (vas) ja Frida pääsivät haistelemaan tulevia kämppiksiään vasta pienistä raoista. Tuosta luukusta on tulossa vuohien kulkuaukko talvea varten. Seinä rakennetaan tutustumisvaiheen jälkeen valmiiksi, jolloin kuttula (vai onko se nyt vuohela, kun pukkikin on paikalla) on talvella paremmin suojattu ulkoa tulevalta vedolta.

Seuraavaksi saat nähdä, millaista on vuohien tutustuminen toisiinsa alkuvaiheissaan. Video kertoo hyvin, miksi väliseinä on hyvä olla olemassa ensimmäisten kuulumisten aikana. 

Jo nyt osaamme sanoa, että pahimmat paikkajakokahnaukset tulevat olemaan kolmen vuohen välillä. Käpy ja Voitto kahnailevat jo muutenkin pomon paikasta. Elli näytti heti olevan valmis taistelemaan johtajuudesta. Kolme muuta saattaa löytää paikkansa helpommin.

Roskat pois - vihdoinkin!

Vihdoin koitti aika, jolloin pystyimme tilaamaan kontin pihaan styroxeja ja muoveja varten. Tavallinen matala lava ei todellakaan olisi riittänyt näille, sillä nyt kasa oli vielä isompi kuin silloin aikaisemmin.

Naapuri tuli taas tekemään traktorillaan ison työn, sillä näissä jätteissä olikin tekemistä. Tällä kertaa kuormaa sai paremmin murskattua, joten jätettäkin mahtui paremmin yhteen konttiin.

Noin puolet kasasta on jo tässä vaiheessa hävinnyt, vaikka näky on edelleen karmaiseva. Tuossa on vieläkin yhden kaatopaikallisen verran jätettä jäljellä!

Mutta ensimmäinen kontillinen tuli täyteen ja lähti tyhjennykseen polttolaitokselle.

Jäljellä oli vielä toinen mokomallinen lastattavaa. Koko päivä tuohon menikin kaikkineen. Toinen kuorma jäi odottamaan aamua konttiin.

Ensimmäinen kontti painoi yli 2000 kiloa. Yhteensä täältä lähti siis noin 5000 kiloa muovia ja styroxia! Luvut kuulostavat aivan käsittämättömältä, mutta sitä ne ovatkin. Kuutioina määrä oli noin 80, joka myös kuulostaa hurjalta. Ja jos laskee myös ne aiemmat kaksi konttia, luvut tuplaantuvat aivan hurjiksi. Painona laskettuna täältä on lähtenyt noin 10 000 kiloa muovia ja styroxia, joka kuutioissa on jo 160! Ja näiden lisäksi tavalliset kaatopaikkakuormat kodinkoneineen ja muine isompine jätteineen lisäävät poistetun roskan määrän käsittämättömän suureksi.

Nyt on autotallin vieressä ihmeellisen iso tila, jota ei edes hahmottanut kaiken roskan alta. Talvella taitaa olla yhden koivun kaataminen edessä, ettei käy niin, että koivu kaataa autotallin.

Nyt on niin huojentunut olo tuon roskan lähtemisen jälkeen, ettei tiedä, miten olisi. Vaikka taidan pysytellä syysflunssan vuoksi ihan aloillani nauttien c-vitamiinia, sinkkiä, hunajaa, inkivääriä ja lepoa.

Lämmintä ja keltaista

Lokakuista sunnuntaita pystyi kuvaamaan hyvin sanoilla lämmintä ja keltaista. Tämän vuoden ruska on ollut mahtavan värikästä, vaikka osa siitä on jo maassa.

Tie on muuttunut kauniin keltareunaiseksi, vaikka keltareunaisuus on häviävää. Kuvan ottamisen jälkeen Isäntä jo ehti puhaltaa lehdet kasoihin.

Keltaiset lehdet maistuvat vielä vuohille. Vaahteran värikkäät lehdet päätyivät myös vuohien naposteltaviksi suupaloiksi.

Syyskosteassa nurmikossa on myös kanoille kaikkea herkullista syötävää. Leifin parvi kulkee päivisin isoja lenkkejä pihalla etsien hyviä ruokapaikkoja.

Kun upotin kukkasipuleja aittapihan ruusupenkkiin, kanat tulivat uteliaina katselemaan, jos vaikka jotain herkkuja olisi tiedossa. Totesivat sitten kääntävänsä mullat ympäri myöhemmin ja menivät Isännältä kärkkymään viimeisiä viinirypäleitä.

Syksy on nyt ajallisesti puolessa välissä. Alkaa olla jo kova kiire tehdä viimeiset syystyöt, jotta talvi saa tulla. Meillä on vielä ruukkujen siirtoa ja työkalujen varastointia jäljellä, mutta muuten olemme ehtineet (kerrankin) varautua ajoissa lumeen, jäähän ja pakkaseen. Mites teillä?