Yhtäkkiä onkin jo juhannus. Miten se taas tulikaan jo, vaikka siihen oli niin paljon olevinaan aikaa? Olihan merkkejä nähtävillä jo pitkään, kuten kukoistava juhannusruusu, jonka kukkiminen on jo loppusuoralla.
Päätypenkin pionitkin avasivat jo kukkansa. Eikö vaan sovikin tuo keltainen hyvin yhteen voimakkaan pinkin kanssa? Pitäisi varmaan antaa hetki huomiota tällekin alueelle.
Ja löysin ihanan aarteen, ruskoliljan. Voi olla, että näin sen jo viime vuonna tien vieressä, mutta autuaallisesti ehdin unohtaa. Yksi pieni ja heiveröinen ruskolilja, keisarinkruunu, on täällä olemassa. Pitäisi löytää sille arvoisensa paikka.
Kiva yllätys on myös yksi siirretyistä pioneista, joka päätti siirrosta huolimatta kukkia. Tämä saattaa aueta jo juhannuksen aikana.
Varjolevähtämö odottelee juhannuksen levähtäjiä. Taitaa olla nurmikon leikkaaminenkin aiheellista ennen levähtämistä.
Paviljonkitasanne on hieman orvon näköinen ilman paviljonkiaan. Tuohon nurkkaan se sopisi nyt kuin nenä päähän.
Kaunista kukintaa olet saanut juhannukseksi. Aurinkoista juhannusta sinulle!
VastaaPoistaKiitos! Mukavasti on alkanut kaikenlainen kukinta juhannuksen kunniaksi. :)
PoistaRuskolilja on minustakin yksi kauneimmista liljoista, vaikka liljoja nykyään löytyy vaikka minkä värisinä. Oikein iloista, aurinkoista ja mukavaa Juhannuksen aikaa Kivimäkeen!
VastaaPoistaKiitos! Ruskoliljassa on jotain lämpimän kaunista kaikessa yksinkertaisuudessaan. :)
PoistaIhanaa Juhannusta myos teille!
VastaaPoistaVietatteko juhannuksen mokilla ja juhannusjuhlilla?
Kiitos! Keuruulla, mökillä ja kotona vietämme juhannusta. :)
PoistaTeillä on kaunista. Hyvää juhannuksen aikaa! E
VastaaPoistaKiitos! Onneksi kesän vehreys peittää taas paljon epäkohtia. :)
PoistaIhanaa ja aurinkoista juhannusta sinulle.
VastaaPoistaKiitos! Samoin sinulle! :)
PoistaKiitos! Kaikki kukat ovat kyllä kauniita tosiaan. :)
VastaaPoista