Vanha vino vaahtera

Joka kerta, kun kuljin pihalle, katselin tuota vanhaa vaahteraa, jota jo maaliskuussa olimme kaatamassa. Silloin kaataminen jäi, koska saha jäi sen sembramännyn alle. Nyt kuitenkin tuleva valopylväs oli tulossa juuri tuon vaahteran viereen. Yhtenä päivänä sitten tajusin, että mikä tahansa myrsky kaataisi tuon vaahteran ja se valopylväs jäisi aivan varmasti kaatuvan puun alle. Niinpä kerroin Isännälle, että puun oli aika saada kunniallinen kaato valvotuissa olosuhteissa.

Suuren kallistuman lisäksi rungossa oli jo suuria vaurioita. Tyvessä oli selvää lahoa pitkällä matkalla.

Ylempänä näkyi halkeama.

Ja siitä vielä ylöspäin oli iso repeämä, josta puu repeäisi tuulenpuuskan osuessa siihen.

Tällä kertaa Isäntäkin oli sitä mieltä, että kyllä se lovi on ihan hyvä tehdä.

Ja niin kellistyi vanha jättiläinen suurella ryskähdyksellä. Tuo ääni on aina jotenkin hurja ja pelottavan juhlallinen.

Pihalla oli hyvin tilaa isolle puulle. Latvuksissa oli vielä paljon siemeniä, joita kutut pääsivät syömään ihan paikan päälle. Keräsimme Isännän kanssa kutuille vielä yhden täyden saavillisen evästä purtavaksi.

Mitään suuren suurta aukeaa vaahtera ei jättänyt, eikä tilalle tarvitse istuttaa heti uutta puuta. Tämä kasvoi hieman syrjässä muista alueen vaahteroista. Ne saavatkin jäädä vielä toistaiseksi pystyyn, kun ovat kohtuullisen suorassa. On sitä tuossakin vaahterassa pilkkomista joksikin aikaa.

Blogini tarina

Kahelinkulman Taina T. haastoi minut kertomaan blogini tarinan. Olen kirjoittanut tätä blogia vuoden ja kuukauden suunnilleen tähän mennessä. Aloittamiseen liittyi salaa ostettu maatila, josta ei oikein uskaltanut puhua vielä sukulaisille ja ystäville. Niinpä ajattelin, että alan kertoa siitä ventovieraille ihmisille, etten täysin pakahdu kaikkeen mukavaan, mitä tilalla tulee vastaan.

Ensimmäiset kirjoitukset olivatkin lähinnä rappioituneen tilan eri rakennusten kuvailua rehellisen suorasti. Olin ottanut paljon valokuvia jo näytön aikana, joten jo siitä riitti kerrottavaa. Muutenkin olen käyttänyt paljon kuvia, koska niiden kautta on voinut paremmin hahmottaa, millaiseen työleiriin olimme itsemme asettaneet.

Koska aluksi pääsimme yleensä olemaan paikalla vain yhden päivän ja mahdollisesti yhden yön, ei ensimmäisinä kertoina ehtinyt tapahtuakaan kovin paljoa. Eläimet asustivat vielä Kotonamme Koivurinteellä, emmekä voineet aina pyytää ketään lomittajaksi. Niinpä kävimme tekemässä pieniä retkiä Kivimäkeen. Otin aina valtavan paljon kuvia, jotta kirjoitettavaa riittäisi seuraavaan käyntiin saakka. Uutena vuotena paljastimme suvuillemme, mitä olimme tehneet ja kuuntelimme kiltisti valtaisat negatiiviset palautteet. Mutta emme lannistuneet.

Keväällä katse siirtyikin pihatouhuihin, sillä niitähän täällä riittää pitkäksi aikaa. En enää kirjoittanutkaan sisätilojen remontoimisesta, vaan kaikesta, mitä teimme pihalla. Suurin osa oli varmaan styroxien ihmettelyä, mutta siinä sivussa myös kasvun ihmeen havainnoimista. Koko kevät oli uusien kasvien löytämistä ja ihastelemista, vaikka samalla teimmekin vielä sisähommia.

Kun kevät alkoi olla pidemmällä, tapahtui radikaalimpi muutos. Olin Isännän kuvien ja kertomusten varassa. Isäntä pääsi muuttamaan, mutta minä pääsin sairaalaan kuukaudeksi. Niinpä pitkä aika menikin lähinnä arvaillessa, mitä milloinkin oli tapahtunut Kivimäessä.

Kun juhannukseksi pääsin muuttamaan Kivimäkeen, oli riemu suunnaton. Moni kirjoitus oli taas kaiken uuden havainnoimista ja ihmettelyä.

Kun vointini parani, kirjoituksissakin alkoi näkyä taas, mitä kaikkea puuhaa oli tehtynä. Elokuussa olin taas kuukauden poissa, mutta kävin viikonloppuisin. Niinpä kirjoituksissa oli taas paljon ihastelukuvia, mutta kaikenlaista puuhasteluakin. Elokuuhun loppuun liittyi luonnonkatastrofi, joka vei meiltä sähköt.

Syyskuussa kävin kolmannen kerran viidessä kuukaudessa polvileikkauksessa, joten puuhastelut olivat taas rauhallisemmat. Mutta kerrottavaa toki oli sitäkin enemmän. Olihan nyt aikaa seurata sivusta, mitä tapahtui. Suurin syyskuussa sattunut tapaus oli sähkötöiden aloittaminen.

Lokakuun alussa palasin takaisin Kivimäkeen. Ja voinnin taas parantuessa pääsin tekemään lapiohommia ja pihatöitäkin, joista sai taas jutunjuurta. Pihatöiden jäädessä taakse on aika taas siirtyä sisätilajuttuihin. Sisällä riittääkin valtavasti tekemistä ja kirjoittamista sen ohessa. 

Blogissani esiintyy vahvasti inhimillisyys ja kaikenlainen raihnaisuus, mutta sitäkin voimakkaammin toivo, että hyviäkin päiviä ja hetkiä on elämässä. Jokainen päivä on lahja, ja siitä on lupa iloita. Vaikeuksille ei useinkaan voi mitään, mutta niihin suhtautumisen voi valita itse. Siksi haluankin koko sydämestäni toivottaa jokaiselle lukijalleni kaikkea hyvää.

Haastan mukaan: 

Perunakuopan Antin

Pienen oliivipuun Lisayn

Irmastiinan Ruusukummusta

Mäkisenkaupan Pirjon

Säännöt tulevat tässä:
 1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).

2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.

3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.

4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.

5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina-haasteen käynnisti: kototeko-blogi.

Kasvisiirtoja

Tein pienen pihakierroksen kartoittaakseni, mitä kaikkea voisi uuteen alueeseen siirtää jo tässä vaiheessa. Sen jo tiesin, että haluan kuunliljaa reunuskasviksi. Se on tuuhea ja helppohoitoinen, eikä sen juurelle yleensä kasva rikkakasveja, ellei niitä ole jo valmiina. Helpoimmat ja järkevimmät siirrot totesin tapahtuvan kuivurin edessä olevasta penkistä, jossa kasvaa kuunliljan lisäksi nauhuksia. Kaivoin sieltä 16 kappaletta. Koko penkki on tarkoitus poistaa käytöstä, jotta kuivuriin pääsisi helpommin kulkemaan. Kuunliljat sain aika tarkkaan kaikki pois.

Sitten oli vuorossa niiden istuttaminen. Enhän enää millään muistanut, missä tarkalleen olivat kaikki tulppaanit, mutta kaivamallahan se selvisi. Keväällä reunoilta pitäisi nyt tulla ensiksi krookusten, sitten hieman kauempaa tulppaanien ja niiden takaa kuunliljojen. Arvelin, että kuunliljat ovat sen verran hitaita nousijoita, että tulppaanit ehtivät nousta ennen kuunliljojen lehtien levittäytymistä. Ja sitten myöhemmin kuunliljojen lehdet peittävät kuihtuvat tulppaanit. Katsotaan sitten ensi vuonna, meneekö se näin.

On kyllä aika rankkaa hommaa tuo kaivaminen ja istuttaminen. Välillä minun piti istuskella ja katsella, miltä alkaa näyttää. Ja kävinpä pari kertaa taas kurkistelemassa eri penkkejä, mitä mistäkin voisi siirtää.

Kivenhalkeamaan kävin hakemassa rikkinäistä kasvihuonetta vastapäätä olevasta penkistä kahta eri maksaruohoa. Arvelin, että saattaisivat tuossa menestyä, koska halkeama on melko suuri.

Vanhasta angervorivistöstä löysin pari tupasta hopeatäpläpeippiä, jota kiikutin pienempien portaiden viereen peittokasviksi. Yhteen välikköön löysin sammalleimua.

Tammenpoikaset ovat odotelleet istutusta pitkään, enkä ole ollenkaan varma, lähtevätkö enää kasvamaankaan. Laitoin kuitenkin yhden tuohon ylemmäs. Sen ympärille voisi laittaa vielä jotain kasvia, mutta mikä se voisi olla? Vai pitäisikö tammi siirtää suosiolla jonnekin muualle? Pitääpä miettiä, mitä sen kanssa tekisi.

Tyytyväiset lähiruokatuottajat

Olemme nyt virallisesti lähiruokatuottajia. Kyllä tuo titteli onkin valtavan hienon kuuloinen korvissani. Maatilan ostaminen ei ollut pelkästään ison tilan tarvetta, vaan siihen sisältyi myös haave pystyä tuottamaan jotain. Jos säät olisivat syksyn osalta pysyneet maltillisina, olisimme tarjonneet viinirypäleitä myyntiin, mutta pakkaset puraisivat rypäleitä niin paljon, että ne alkoivat mehustua. Niinpä valmistimme rypälemehua, sokerilla ja ilman.

Liittyminen REKOon, eli paikalliseen lähiruokapiiriin mahdollisti tuotteen esittelyn ja ennakkomarkkinoinnin. Eilen olimme ensi kertaa myymässä. Ennakkotilauksia oli vain yksi, mutta myytyjä pulloja lopulta seitsemän. Ei ollenkaan hullumpi tulos. Lisäksi Isäntä myi työkavereilleen samanlaisen satsin, joten kauppahan käy hyvin. Luultavimmin mehut ovat menneet kahden viikon päästä olevan uuden noutopäivän jälkeen. Makeuttamattomat mehut menivät heti ensimmäisenä. Niitä pitää tulevaisuudessa valmistaa enemmän.

Oli siellä muitakin myyjiä, vaikka tässä näkyy vain yksi.

Keväällä tarjoan myyntiin raparperia, jota löytyykin valtavat määrät kaikkialta, vaikka yksi penkki jäikin kaapelikaivannon jalkoihin. Samassa yhteydessä taidan myydä ylimääräiset perennat pois.

Kivikosta kukkatarha

Kun sain loput mehustukset valmiiksi lauantaina, oli aika siirtyä taas pihahommiin. Tilasimme ison kasan multaa trenkituvan päätyyn syysistutuksia varten. 

Isännän kanssa teimme kovan työn kärräämisessä ja tasoittamisessa. Haimme isojen kivien väliin porraskiviä, jotta alue näyttäisi yhtenäisemmältä. Raparperilaatatkin kannoimme jo tänne odottamaan paikkaansa. Alkoi olla jo pimeää, kun vihdoin oli mullat paikallaan.

Isäntä lähti lypsylle ja minä jäin upottamaan kukkasipuleita uuteen penkkiin. Sipuleita oli yhteensä 285 kappaletta, joita olin ostanut alennusmyynnistä. Teemaväriksi olin valinnut liilansävyiset kukat.

Ja niitä oli ihan mukavasti kaikenlaisia erisävyisiä ja -muotoisia. Oli joukossa hieman pinkimpääkin.

Takareunan ison kiven juureen laitoin nuo kevättähdet. Ja krookukset pääsivät reunakasveiksi koristamaan alkukeväästä uutta aluetta.

Tänään otin vielä uusia kuvia alueesta. Nythän siinä ei vielä kasva mitään, joten alue on tuollainen multakenttä.

Isompi portaikko on tehty vanhan maitolaiturin kivistä. Isäntä haluaisi nuo raparperilaatat tuohon alueelle, mutta en ole vielä löytänyt oikeaa asetelmaa niille.

Pienemmän portaikon väliköihin haluaisin jotain peittokasvia sitomaan multaa ja upottamaan portaat niin, että ne näyttäisivät olleen siinä aina.

Päätin sittenkin, etten osta monia uusia kasveja tuohon, vaan kerään näistä olemassaolevista penkeistä tähän sopivat kasvit. Tähän mahtuu aika paljon, joten saan hyvin vähennettyä noita perennaistutuksia tämän myötä.

Jo aiemmin siirsin ystäväni avulla nämä pensaat tähän tuolta alempaa tien vierestä.

Tähän tilalle ajattelimme laittaa syreeniaidan, joka antaisi trenkituvan takapihalle hieman suojaisamman tilan.

Tässä vielä näitä leutoja kelejä riittää, joten voisin vielä joitain kasveja siirtääkin. Mutta mitään pakkoa en siitä nyt ota. Alkavat ulkotyöt nyt onneksi vähenemään, ja pääsemme pian tekemään remonttia talolle. Siellä haju on jo hälvennyt runsaan otsonoinnin myötä.

Valkorunkoinen koivu

Valkorunkoinen kaksihaarainen koivu oli jo vanha puu. Se näkyy kuvassa, jossa talossa oli vielä harjakattoinen päätykuisti. Puu on nähnyt monet vuosikymmenet Kivimäen elämää.

Edelleen se oli pystyssä, mutta sen tyvi oli jo ontto. Kun sähkölangat ympäriltä lähtivät pois, oli aika kaataa se turvallisesti, ettei se seuraavan myrskyn tullessa kaatuisi minkään rakennuksen päälle.

Piha muuttui kovin autioksi ison puun kaaduttua.

Toinen haara on nyt tien toisella puolella.

Toinen haara jätettiin pitkälleen niille sijoilleen.

Jäljelle jäi valtavan kokoinen ontto kanto.

Ja lahoa näkyy todella paljon kaadetussa rungossa. Taas on polttopuuta tulossa Kivimäkeen aika reilusti.

Suuren koivun hautajaislauluksi valitsin sopivan slaavilaismelankolisen laulun, jonka opin isosiskoltani lapsena.

Töpö-Tauno ja tiput

Syksyn saapuessa ja valon vähetessä tapahtuu kanalassa hassuja juttuja. Kanoilta lähtee sulkia aivan valtavan paljon. Aamulla saattaa olla isot kasat sulkia ja höyheniä orsien alla. Hassuin näky on kyllä Tauno, joka menetti komean pitkän pyrstönsä. On vaikea katsoa nauramatta Taunoa, joka on kuin puolikas entisestä itsestään. Tauno itse on aika vaisu ja varovainen. Se vetäytyy enemmän syrjään ja on kovin reppana raasu. Sulkasato on aikamoinen koettelemus linnun elämässä. Samalla se on hyvä muistutus, ettei kukaan jaksa lepäämättä välillä.

Kanalan nuoriso kasvaa kohisten. Emmi-emo vierottaa päivisin jo poikasia, mutta ottaa yöksi vielä viereensä. Poikaset ääntelevät jo muutenkin kuin piipittämällä, ääntelyä voisi kai kutsua visertämiseksi. Näiden jengi liikkuu päivisin omana porukkanaan pihalla. Aamuisin nämä ovat aina kuttulassa, sillä ne ovat vielä tarpeeksi pieniä päästäkseen pujahtamaan oven alta. 

Kivimäen kanala osa 2

Tällä kertaa minä sain jatkaa lannan luomista, jota kyllä oli aivan tarpeeksi vieläkin. Edellisen kirjoituksen kuvissa näkyy, mikä oli minun lähtötilanteeni. Ikkunapuolen lanta oli kuivaa, mutta piukkaa. Ajattelin, että siitä saattaisi saada kanalaan luonnonmukaisen lämpöpatterin, jos saisi sen vielä käymään ja kompostoitumaan. Niinpä talikoin sen kaiken nurkkaan kasaksi. Katsotaan nyt, miten sen käy. Jos se ei lähde käymään, sen voi säkittää valmiiksi lannoitteeksi.

Toisella puolella alin kerros oli kunnon liejuista siansontaa, jota sain pilkkoa talikolla aivan täysin voimin.  Korokkeen alla oli lieteliejusta vettyneitä puurakenteita, joita oli raskas raahata lantalaan (ne hanskat jäi laittamatta). Kahden päivän aikana sain tilan puhtaaksi ja uudet purut lattialle. Seinässä näkyy melko korkealla vielä tummana raja, johon asti lantaa alunperin oli. Tulevaisuudessa se jää uuden kalkkikerroksen peittoon.

 

Isäntä oli jo tehnyt munintapesän valmiiksi. Laitoin sen porrasjakkaran päälle toiselle seinälle. 

Pesä sai heti hyväksynnän, vaikka yksi röhiläs yhä käy munimassa lantalan ulkoseinän väliin piiloon.

Päätin tehdä iltasella vielä orret valmiiksi. Löysin muutaman naulan.

Ja joitain onnettomia työkaluja. Parhaat työkalut Isäntä vei mennessään Koivurinteelle. Näillä oli siis pärjättävä.

Muistin, että ylisillähän on heinäseipäitä. Niistä saisi äkkiä orret tehtyä. Kun menin ylisille, huomasin, että koko takaosa oli täynnä kerppuja pöydillä, eikä taakse mennyt minkäänlaista kulkuväylää. Kekseliäänä emäntänä konttasin sitten pöytien ali perälle ja pujottelin seipäät pöytien yli ja palasin konttaamalla takaisin. Sitten vaan paukuttelin niitä jättinauloja kiinni orsiin niin paljon kuin sain (en todellakaan saanut lyötyä niitä kaikkia pohjaan asti). Ja kas, orret tulivat valmiiksi.

Ruoka-automaatti on vain hihnalla kiinni, mutta kyllä se hyvin toimii niinkin.

Kanat eivät ole vielä ottaneet aivan omakseen uutta kanalaa. Niinpä käyn illalla siirtämässä ne yhden kerrallaan orrelle uuteen tilaansa. Kutut eivät ole oikein varmoja, onko se hyvä vai huono asia. Molemmat ovat niin tottuneita toisiinsa, että taas uuteen tottuminen vie aikaa.

Keväällä tämäkin tila saa vielä kunnon superpesun ja kalkituksen, niin alkaa näyttää paremmalta. Toiminnaltaan tämä on oikein hyvä näinkin. Vielä tänne tulee valo ja lämmitin talveksi. Kelpaa sitten kanojen talvehtia uudessa kodissaan.