Aah, ihanaa, loma!

Juhannuksena sain yhden päivän vapaata. Käytimme sen mökkeilyyn. Pääsimme naapurin savusaunaan illalla ja uimme monta kertaa lammen ympäri, kun aurinko oli jo painumassa hetkeksi mailleen. Sitten vielä jaksoikin yhden työlään tapahtuman ennen loman alkua.

Upean lomasään hellimänä aloitin vihdoin tuon tienvieruspenkin tyhjentämisen. Perennat kokoan purkkeihin, rikkaruohot kompostiin nahistumisen jälkeen ja lopuksi aion harata alueen tasaiseksi. Ajattelimme istuttaa tälle alueelle ruusupensaita, jotta tuoksu olisi huumaava koko kesän syreenien ja juhannusruusujen kukkimisen jälkeenkin.

Oikeasti kirjoitin ihan listan asioista, jotka pitää tehdä lomalla. Kaksisivuinen siitä sitten tulikin. Pihatupa oli myös listalla, sillä se kuuluu myös tuon navetan ulkopuolen saamiseen edustuskuntoon.

Sain jo apuja purkamiseen, eikä enää ole niitä ruskeita lautoja tuossa alareunassa. Vielä pitää huomiseksi kiskoa nuo muovit lopullisesti pois ja lausua niille kauniit hyvästit. Etuosa tulee kokonaan ikkunoista niin ylös kuin niitä saa. Toki ovi jää paikoilleen, mutta sekin tarvitsee uuden pintakäsittelyn.

Navetanpuoleinen seinä tulee pääosin umpeen. Vain etukulmaan laitamme ikkunoita. Tälle seinustalle tulee sisälle keittiön kaapistot, joten umpiseinä on silloin parempi.

Lomalista lähti heti ensimmäisenä päivänä lyhenemään. Saapa nähdä, miten on käynyt loman päättyessä. Tuliko kaikki tehtyä, vai kasvoiko lista vielä pidemmäksi.

Trenkituvan piharaivausta

Trenkituvan piha-alueet jäivät viime vuonna huonolle hoidolle, joten oli aika korjata tilanne. Kukkapenkki oli heinittynyt, pieni sievä kuusi oli kasvanut isoksi röhilääksi ja kaikkialla oli nokkosta, pujoa ja vadelmaa. Isäntä otti tapansa mukaan järeät aseet käyttöön, kun minä kiskoin ylimääräistä kasvustoa käsivoimin.

Pihlajan ja kanukan välissä ollut polku oli hävinnyt kokonaan. Niinpä siihen piti tehdä uusi väylä kasvustojen läpi.

Nyt trenkitupakin näkyy jo kuivurin pihalta katsottuna. Kanukkaa pitäisi raivata vielä aika tavalla, sillä se on levistynyt joka suuntaan.

Pienen raivaustuokion jälkeen kukkapenkkikin alkoi näyttää hoidetummalta. Vielä on isoja kasoja rikkiksiä vietävä tuosta pois, mutta tilanne on jo hallinnassa.

Kuivurin pihalla kasvoi iso pusikko japanintataria, joka on tunnettu suuresta kasvuvoimastaan. Kiskoimme näitä pois niin paljon kuin saimme juurten kera. Varmaan sieltä vielä nousee tätä viidakkokasvia, mutta vedämme uudetkin kasvut pois.

Trenkituvan takapihan kukkapenkkejä ei ole kitketty, mutta välit on raivattu, jotta tuonne pääsee kulkemaan.

Pensasaidat tulevat hyvin nyt näkyviin, eikä näkymä ole pelkkää pusikkoa.

Yritykseni kasvattaa keijuangervon taakse ruusupensaita ei ole oikein onnistunut. Vain yksi ruusu on hengissä. Tuohon ei oikein nurmikkoakaan saa, sillä maassa on valtavasti kiviä.

Poistimme toiselta puolelta koivut ja männyn. Kuusi ja yksi paju sai vielä pitää paikkansa.

Yleisnäkymä on jo huomattavasti siistimpi, vaikka kaikkea ylimääräistä tuolla vielä kasvaakin.

Tytöt lantalomalla

Toiset lähtevät kesällä rantalomalle, mutta veljeni tytöt pääsivät meille lantalomalle. Niinpä otimme urakaksi kanalan pehkun tyhjentämisen. Pehku on oikein hyvää lannoitetta, joten lapioimme sen säkkeihin. Säkeissä se on helpompaa kuljettaa ja hyötykäyttää.

Siirsimme säkkejä ensin pihalle, sillä kanalaan ne eivät kaikki mahtuneet. Tällä kertaa olin hyvin tyytyväinen, että edellinen asukas oli säästänyt säkkejä. Nämä olivat juuri sopivia tähän työhön. 

Lannoitimme kaikki marjapensaat, omenapuut, päärynäpuut ja kirsikkapuut. Vielä jäi säkkejä, jotta voi lannoittaa syreeniaidan trenkituvan takana. Säkillisiä tuli noin 70 yhteensä.

Seuraavaksi on vuorossa kanalan pesu ja kalkitseminen. Näin tila tulee taas kauniiksi ja siistiksi ja tietysti myös hajuttomaksi.

Ehdimme toki tehdä paljon muutakin tyttöjen käynnin aikana. Jopa rannalle pääsimme nauttimaan uintilämpöisistä vesistä.

Ihania raparperiherkkuja

Raparperiaika on parhaimmillaan, joten niitä on käytettävä paljon. Ainakin siis täällä Kivimäessä raparperia on niin paljon, ettei sitä ihan syömällä saa kulutettua. Mutta teemme siinäkin suhteessa parhaamme.

Tietysti on tehtävä mehua. Pidän eniten sitruunahapolla tehdystä mehusta, joka valmistuu lähes itsestään. Tosin seitsemän kilon pilkkomiseen meni reilusti aikaa, mutta sen jälkeen loppu olikin jo helppoa. Kiehuvaa vettä päälle viisitoista litraa ja yhtä monta ruokalusikallista sitruunahappoa. Vuorokauden päästä oli vuorossa mehun siivilöiminen, sokeroiminen ja pullotus. Ja pakastimeen kuljetin säilytykseen.

Lantalomalle tulleiden tyttöjen kanssa saimme monta muutakin reseptiä kokeiltua. Ehdottomaksi suosikiksi muodostui Raparpericurd, jonka ohjeen kerroimme viidellä. Voi, miten hyvää tuosta tulikaan! Ehdimme kokeilla sitä jo vaniljajäätelön sekä maustamattoman jogurtin kanssa.

Myös raparperikaurapaistos on sellainen herkku, jota kannattaa tehdä reilusti. Se valmistetaan hyvin pitkälti samalla tavalla kuin omenakaurapaistos. Teimme kolminkertaisen annoksen, jonka sai hyvin mahtumaan vähän isompaan uunivuokaan.

Herkkuosastoon mahtuu myös makeisenkorvikkeeksi sopiva raparperiremmi. Laitoimme sokeria vähemmän ja korvasimme sen taateleilla, joka sopii erinomaisesti raparperin kera. Kaikki ainekset laitetaan kattilaan (maun mukaan), keitetään pehmeiksi, soseutetaan ja levitellään kestoleivinpapereille. Kuivurissa valitaan n. 50 astetta ja seitsemän tunnin päästä levyt leikataan (tai revitään) suikaleiksi ja kääritään rullalle.

Vielä pitäisi tehdä raparperikiisseliä, raparperibritakakkua, raparperijäätelöä, raparperihilloa ja paljon muuta. Tai ehkä laitan osan raparpereista pakastimeen ja valmistan siitä myöhemminkin jotain.

Mikä on sinun ihanin raparperiherkkusi?

Salainen puutarha

Pihassamme on tapahtunut valtavaa kasvua, sillä syreenit muodostavat jo korkean aidan aittapihalle. Enää ei edes välttämättä heti huomaa, että tuosta pääsee vielä jonnekin, mutta kurkataanpa tämän kesän tilanne.

Ensimmäinen aukko avautuu ylämäkeen, joka johtaa ylös syreenimajaan.

Pitkät syreeninoksat taipuvat polulle ja niitä pitää vähän väistellä, että pääsee perille. Nyt syreenien kukkiessa tuoksu on huumaava.

Polun puolessavälissä on aukko, josta pääsee kiviportaita pitkin laskeutumaan aittapihalle.

Maja on aika hyvin suojassa, mutta sieltä voi kurkistella eri suuntiin. Navetta ja pakaritupa näkyvät pilkahduksina lehvästön läpi.

Aittakin näkyy lehvästön läpi.

Talo on lähellä, mutta tarpeeksi kaukana lehvästön takana.

Mennään seuraavaksi portista sisälle aittapihalle. Ilman tätä kaariporttia aukko olisi jo ummessa. Portti pitää vielä oksat kurissa.

Oikealla näkyvät ne kiviportaat. Yksi oksista on taittunut ja muodostaa tuohonkin pienen portin.

Syreenien kasvun myötä itse piha on pienentynyt, mutta on tarpeeksi iso pienelle tammelle (Suomi 100 v.) ja rumalle altaalle, josta ehkä joku päivä tulee kauniimpi ja ehdottomasti suorempi. Kuvittelen istuvani aitan edustalla olevalla penkillä ja katselevani kaunista pientä pihaa, jonka keskellä suihkulähde solisee rauhoittavasti. Ehkä suulin remontin jälkeen se on jo mahdollista.

Aittapolun oikealla puolella oleva kukkapenkki on vähän villiintynyt, sillä siihen yrittää leinikki tehdä voittoisan valtakuntansa. Menen illaksi taistelemaan sen kanssa ja aion voittaa, edes hetkeksi.

Polku ei ole pysynyt aivan tasaisena, sillä altapäin siihen tekevät häijyyksiä vesimyyrät ja päältä kuopsuttavat kanat kuoppiaan. Vielä kuoppia ei ole ehtinyt tulla, mutta muutaman päivän päästä tilanne on jo toinen. 

Ihan yhtä villiksi ei aita pääse kuin se aikoinaan oli, kun se oli vallannut koko aittapihan angervon kanssa. Mutta on ihan mukavaa omistaa salainen puutarha, jonka näkee vasta, kun astuu portista sisään.

Kanat pääsivät vankeudestaan vapaalle tämän kuun ensimmäisenä päivänä. Isäntä kävi aamulla aukaisemassa luukun ja tarhan oven. Mutta kanat kukon johdolla eivät tulleet pihalle ennen kuin kävin antamassa niille luvan. Kahtena aamuna piti avata ulko-ovi ja huutaa kanoille, että saavat tulla pihalle asti. Niin kukko astui tarhasta ulos ja kanat seurasivat. Nyt ne uskovat jo Isäntääkin ja tulevat suoraan pihalle vapauteen.