Metsänsyöjäkone

Tiistai-illalla meille tuli metsänsyöjäkone. Olisimme mieluummin ottaneet yksittäisen metsurin moottorisahoineen, mutta metsämme on niin taaja, ettei moottorisahalla olisi saanut puita nurin.

Vähän ajan päästä kuskikin tuli paikalle. Sitten alkoikin armoton metsänsyönti hetken aikaa.

Eilen meno jatkui ja alkoi jo näyttää liian avaralta ensisilmäyksellä.

Helli katseli menoa kauhuissaan ikkunan takana.

Iltapäivällä ensimmäinen metsäosuus alkoi olla valmiina, eikä enää niin pahalta näyttänytkään. Jäihän tuonne vielä ihan oikea metsä.

Pihalta katsoen näkymä on vielä runsaspuustoinen, mutta ei enää synkkä, vaan sopivasti ilmava ja valoisa.

Kone siirtyi vielä tarhan takana olevaan metsikköön. Kun ensimmäinen puu kaatui, Tuuli syöksyi kauhuissaan etupihalle. Se luuli selvästi maailmanlopun tulleen koneen myötä. Rauhoitin sitä ohimennessäni, sillä minulla oli juuri kiireinen juttu meneillään. Se riittikin Tuulille ja mennessään etukautta takaisin tarhaan se napsi kaikista kukkaruukuista kukat mennessään. Onhan se varmempi käyttää tilaisuus hyväkseen ennen maailmanloppua.

Valtavan nopeasti työ käy tuollaisella koneella. Nyt odottelemme vielä puiden keräystä ja kuljetusta pois.

Viisi vuotta ensikäynnistä, ensitunnelmat

Viisi vuotta sitten jännittynyt pariskunta ajeli Keuruulta Euraan katsomaan rähjäistä maatilaa, jota mainostettiin myynti-ilmoituksessa tontiksi, jolla on useita huonokuntoisia rakennuksia. Satoi vetta ja ilma oli kolea ja pimeä. Kello oli jo kahdeksan illalla, kun pariskunta nousi autosta katsomaan niitä huonokuntoisia rakennuksia ja suurta tonttia.

Ensimmäisenä he katsoivat navettaan, jonka katto aaltoili.

Kuva otettu myöhemmin samana syksynä

Navetan toinen pää oli irti perustuksilta ja koko pääty vajonnut.

Toisella puolella katossa oli ihan selviä isoja reikiä, joista vesi pääsi jo sisään.

Sisätilat olivat ankeat ja täynnä lantaa ja roskaa.

Toisella puolella tilat olivat niin matalat, että piti kulkea lähes kontaten.

Päätytilassa lanta ylitti jo yli puolen seinän.

Navetan kyljessä oli myös muovinen tila, jonka sisältö ei oikein houkutellut astumaan peremmälle.

Navetan ylinen oli täynnä tavaraa.

Seuraavaksi pariskunta meni katsomaan viereistä rakennusta, joka paljastui pakarituvan ja saunan yhdistelmäksi. 

Saunakamarin katto oli repsahtanut alas ja lattiassa reikä.

Pakarituvan katto oli lahonnut ja takaseinäkin lähes kokonaan.

Vastapäätä näkyi hyvin ilmava rakennus, joka näytti olevan suuli. Välittäjä kielsi menemästä sinne, sillä se saattaisi romahtaa.

Pariskunta meni kuitenkin suulin vierestä ja löysi pusikosta vanhan aitan.

Katon päälle oli kaatunut puu, mutta aitta näytti kohtuullisen ehjältä.

Rohkeasti pariskunta lähti tutustumaan myös päärakennukseen. Välittäjä varoitti ennen sisään astumista pahasta hajusta, mutta haju oli oikeasti todella käsittämättömän hirveä.

Pääovesta kuljettiin ensin eteisen kautta tilaan, joka oli jonkinlainen askartelusali.

Tilan vieressä oli paljon siistimpi huone, jossa oli kauniita huonekaluja.

Sen jälkeen löytyi vielä makuuhuone, joka oli ihan pelastettavan näköinen.

Yläkerta oli täynnä tavaraa, mutta siellä oli myös kaksi kamaria, joiden kunto oli tavarasta huolimatta hyvä.

Alakerran toinen pää ei ollut ollenkaan hyväkuntoinen, vaan täynnä kissanjätöksiä ja roinaa.

Keittiöstä pääsi komeroon, joka oli täynnä roskaa.

Lähes pakastimen yläreunaan asti

Keittiön viereisestä kuistista lähti portaat ylös. Portaiden yläpäässä oli yli 10 cm kissanjätöksiä.

Kylpyhuonekin oli täynnä roskapusseja ja kissanjätöksiä.

Vessa oli kamalassa kunnossa ja pytyssä kuollut rotta.

Pihalla ilma oli raikas. Vähän matkan päässä talosta oli maakellari.

Välittäjä ohjasi seuraavaksi katsomaan pientä punaista mökkiä risteyksessä. Sinne ei kuulemma kannattanut mennä sisälle ollenkaan. Uteliaampi pariskunnasta meni ja pujotteli kaiken roinan välitse aivan perälle asti tuumien rakennuksen olevan asuttavassa kunnossa raivauksen jälkeen. Tai ainakin siinä voisi yöpyä satunnaisesti.

Eteinen oli täynnä tavaraa ja komero niin täysi, että ovi oli teipattu kiinni. Teippi oli antanut periksi, mutta ovi oli säilynyt ehjänä.

Eteisestä pääsi huoneeseen, jonka voi päätellä tuvaksi, vaikka se oli lähes kattoon asti täynnä tavaraa.

Varovasti pujottelemalla pääsi seuraavaan huoneeseen, joka oli myös hyvin täynnä.

Välittäjä ei halunnut katsojien menevän kuivuriin, sillä sekin saattaisi romahtaa.

Kasvihuoneeseen hän päästi. Se oli pahasti rikki, eikä muovia ollut kuin keskellä. Mutta viinirypäleet näyttivät kypsyvän siitä huolimatta. Reunoilla kasvoi myös boysenmarjaa.

Takaisin astellessa näkyi vielä yksi rakennus, joka taisi olla jonkinlainen autotalli.

Autokin siellä näytti olevan katoksessa traktorin takana.

Autotallitila oli täynnä tavaraa ja apuvälineitä.

Vieressä olevaan tilaan ei päässyt, sillä se oli niin täynnä tavaraa heti ovelta.

Yksi rakennus jäi huomaamatta näytöllä. Se löytyi vasta seuraavana viikonloppuna, jolloin pariskunta tuli jo innolla poimimaan omenoita, viinirypäleitä ja boysenia. Mutta yöpymään he tulivat vasta myöhemmin.

Myöhemmin selvisi koko tontin koko, puutarha, perennapenkit ja pellot (ja styroxit). Kaupat syntyivät vasta loka-marraskuun vaihteessa, mutta pariskunta piti paikkaa omanaan jo paljon sitä ennen. Tarjouskilvan he voittivat lisäämällä pyyntihintaan 4000 euroa. Kalliiksi paikkaa ei voinut sanoa, mutta ei kovin hyväkuntoiseksikaan. Työtä oli tiedoksi loppuelämän ajaksi, eikä sekään riittäisi.

Punamultaa rakennuksiin

Tällä viikolla on taas ollut aika maalata ulkorakennuksia. Sitä varten Isäntä sai keittää 60 litraa maalia.

Keskiviikkona maalasimme porukalla ison kasan paneeleja, joista rakentuu myöhemmin navetan pääty.

Lantalassa on hyvä kuivattaa, kun on niin valtavasti tyhjää tilaa. Punamullalla on helppo maalata, sillä se levittyy hyvin ja kuivuu nopeasti.

Tänään maalasimme Isännän kanssa autotallin. Isäntä sai kiivetä korkeammalle ja minä maalasin maassa seisoen kauniissa ja lämpimässä auringonpaisteessa.

Illan tullen autotalli alkoi jo olla toisen näköinen, vaikka vasta kaksi seinää on maalattuna. Isännällä oli paljon kovempi työ, sillä päädyssä oli tuota korkeaa aluetta niin paljon. Maalasin vähän irtolautoja ja rimoja hyvitykseksi. Ovet on tehtävä vielä uusiksi, sillä ne ovat jo kovin kärsineet.

Kuin pieru Saharaan

Elämä on täynnä mysteerejä. Juuri viikon sisään olemme päässeet todistamaan hyvin merkillistä tapausta, joka on kestänyt viikkokausia päättyen vasta nyt. Olemme innoissamme odottaneet Anelma-Unelman kilien syntymistä. Varhaisimman mahdollisen lasketun ajan mukaan kilien olisi pitänyt syntyä heinäkuun alussa. Seuraava mahdollinen aika olisi ollut kolme viikkoa siitä eteenpäin. Mutta Anskun vatsa vain kasvoi ja kasvoi, eikä kilejä kuulunut. Päivittäin kurkimme sen hännän alle etsien merkkejä turvotuksesta, joka kertoisi poikimisen olevan jo aivan lähellä. Mutta ei tullut turvotusta. Ei tullut mitään merkkejä. 

Viikko sitten näytti siltä, kuin vatsa olisi hieman pienempi. Arvelimme, että se liittyisi jotenkin poikimisen alkamiseen. Samoihin aikoihin Ansku alkoi huudella kulkien ympäri vuohelaa. Usein se pysähtyi Voiton karsinan eteen. Arvelimme sen etsivän parasta poikimispaikkaa. Mutta sitten tajusimme, että Anskulla onkin kiima, jonka vuoksi Voitto oli niin ihana. Ja vatsa hävisi muutamassa päivässä kokonaan.

Pari päivää sitten otimme Anskun lypsypöydälle lypsettäväksi. Neste oli jotain ihan muuta kuin maitoa. Eilen ei sitten enää mitään tullutkaan, joten kaikki merkit tiineydestä olivat hävinneet kuin pieru Saharaan. Ilmeisesti koko juttu oli ollut valetiineys, vaikka todella toden tuntuinen. Mitä siellä Anskun vatsassa sitten oli koko sen ajan, kun se oli niin pullollaan sivuille? Ehkä se sitten oli vain iso pieru siellä pyörimässä.

Kanoilla ei mitään valetipuja ole ollut. Oikeita tipuja on tänä vuonna tullut luvattoman paljon kesäisille piilohautojille.

Pilkullinen kana ehti tehdä jo toisenkin poikueen. Ensimmäisen poikueen se jätti kanalan puolelle teinikanojen hoidettavaksi ja palasi Leifin seuraan vuohelaan hedelmällisin seurauksin.  

Huono puutarhuri

Jos olet ihmetellyt puutarhakirjoitusten vähäistä määrää tänä kesänä, paljastan karun totuuden: olen ollut erittäin huono puutarhuri. Suurin osa kukkapenkeistä on valtavien rikkaruohojen vallassa, sillä niitä ei ole kitketty kuin hätäisesti keväällä, jos edes sitäkään. Myöskään nurmikonhoitaja ei ole hoitanut tehtäväänsä kuin pari kertaa, joten meillä on vain valtaisaa kasviviidakkoa siellä täällä.

Viikonloppuna sain sentään vähän tehtyä, kun poistin talon päädyn penkistä kaikki pitkiksi kasvaneet rikkaruohot, jotka lähtivät kivasti juurineen ihan nätisti vetämällä. Isäntä kuskasi valtavia kottikärryllisiä kasvijätettä kompostin täytteeksi. Myös nurmikko sai käsittelyn talon ympäristössä.

Aittapihakin oli niin villiintynyt, että olisi ollut jo kohta viidakkoveitselle töitä. Kiskoimme Isännän kanssa valtavat rikkaruoho- ja angervokasvustot kukkapenkistä pois, jotta ne kauniimmat kukat pääsisivät esille. Sain vihdoin tehtyä myös puuttuvan pätkän kukkapenkiksi ja käytettyä alapihalla olleen kokoomamullan viime syksyltä.

Ennen kitkentää olin jo ottanut kuvan harkiten tarkentaen salkoruususta ja värimintusta, jotka kukkivat niin kauniisti vierekkäin. Nyt voi taas aittapihallakin käydä ilman valtavaa häpeäntunnetta, kun edes joku paikka on paremmassa kunnossa.