Tämä on se varsinainen murheenkryyni. Kuva on otettu viime vuoden kesäkuussa juhannuksen aikoihin.
Tämä kuva on samasta paikasta vähän eri kohtaan tarkennettuna.
Kuvassa näet kauniin perennapenkin kuvattuna viime vuoden heinäkuussa. Aika tarkkaan kaikki tuosta löytyvät perennat on nyt esitelty. Eli siinä ei kasva mitään muuta kuin vuohenputkea ja joku satunnainen tupas jotain muuta, eli unikkoa yksi tupsu, toinen tupsu päivänliljaa ja takana yksi tupsu ukonhattua. No juu, on tuossa etualalla vasemmalla pieni tupsu tarha-alpia ja edessä vähän reunakasveina maksaruohoja ja hopeatäpläpeippiä. Mutta muuten on aivan tyhjää, jonka on kiitollisena täyttänyt vuohenputki.
Tänä vuonna kaivellessani olen löytänyt myös kiurunkannusta, jota on tuppaina siellä täällä, levinneenä muualta. Mutta kaivellut olen tuntitolkulla selkä väärässä, heitellyt vuohenputken juurakoita penkin reunan yli (josta ne pitää vielä kerätäkin), ja kerännyt vuohenputken hiusjuuristoa sormenpäilläni ja heitellyt nekin mytyssä pois.
Kun olen saanut yhden pienen alueen puhdistettua, olen istuttanut siihen heti jotain, pääasiassa tien vieren pitkästä penkistä varjoliljoja ja nyt tuohon reunaan kuunliljoja.
Olen yrittänyt iloita jokaisesta pienestä pätkästä paljasta multaa. Laitoin tavoitteeksi saada tuon päivänliljatuppaan kohdan siistittyä iltapäivän aikana.
Ja sainkin lopulta, vaikka tiukille meni. Nyt penkissä kasvavat päivänliljat ovat paikoillaan kuunliljojen ja varjoliljojen välissä.
Toivottomalta tuntuvaa urakkaa on jäljellä vaikka kuinka paljon vielä. Ärsyttää!
Vuohenputki on kyllä sitkeä hävitettävä....ja samoin nokkonen. Silloin joskus kun rakensimme itse talon oli takapiha täynnä nokkosta...sormet "verillä" sitä sieltä kiskoin ja muutaman vuoden paastä olin voitolla..:)
VastaaPoistaMuutaman VUODEN? Voi ei, tätäkö on tiedossa vuosikausiksi? Huoh! :D
PoistaParemmalta alkaa näyttää.
VastaaPoistaKitkemistä sinulla riittää, onneksi hommia voi vuorotella, ei ole pakko viikkoa putkeen kitkeä. Kunhan pääsee johonkin sopivaan kohtaan siinä, niin siitä voi jatkaa vaikka sen kasvimaan tekemisen jälkeen. Tulee hieno penkki, haluan kyllä nähdä kun se on taas valmiimpi. E
Heti pelottaa, jos pitää tauon, että vuohenputki ehtii tunkea pitkät juurensa jo kitketylle alueelle. :D Minäkin haluan nähdä tuon valmiina, on siinä ollut niin paljon jo työtä. :)
PoistaVuohenputki on tosiaankin hankala hävitettävä ja varsinkin kun se on levinnyt noin laajalle alueelle. Oletko ajatellut kokeilla mitään aineita sellaisiin kohtiin, missä ei ole perennoita? Nykyäänhän on useallakin valmistajalla biohajoavia karkotteita. Jostakin luin myöskin koivutisleestä, jolla voi hävittää vuohenputkea. Helpottaisi vähän tuota valtavaa mylläys- ja kitkemisurakkaa.
VastaaPoistaRauhalan blogissa on asiaa koivutisleestä, kannattaa katsoa.
PoistaPitäisi olla sellainen myrkky, joka tehoaa heti. Vuohenputki kasvattaa koko ajan uutta lehteä, joten kolmen viikon vaikutusaika (esim. vaarallinen glyfosaatti) on liian pitkä. Seuraan tuota Rauhalan koivutisleprojektia parhaillaan. Jos se osoittautuu nopeaksi ja tehokkaaksi, otan heti käyttöön. Etikkakin on vielä kokeilematta, senkin pitäisi olla hyvä. :)
PoistaMinullakin on vuohenputki päässyt valloilleen yhdessä vanhassa penkissä ja kyllä on urakka saada se pois! Suuren osan jo sainkin siivottua, mutta vielä sitä näyttää nousevan sieltä, täältä. Hirmuisen pitkiä sen juuretkin ovat!
VastaaPoistaPenkistäsi tulee kaunis, kun saat sen perkattua.
On aivan käsittämättömän pitkiä juuria! Tuossa penkissä on tehty käytävä laittamalla muovi. Muovin alla risteilee juurakkoa metritolkulla. Hävittämiseen ei auta kuin kaivaa pois kaikki mahdollinen, uudelleen ja uudelleen. Yritän saada tuon niin täyteen perennoja, ettei vuohenputkelle jää enää tilaa. Hähää! :D
PoistaVuohenputki on takuulla tehty tasapainottamaan puutarhatöistä nauttimista. Ilman sitä vanhat pihat (siis ne tuhoamattomat, ei meidän piha) olisivat ihan liian nautinnollisia paikkoja ;)
VastaaPoistaMeillä alkaa hiljalleen vaikuttaa siltä, että saatan olla voiton päällä vuohenputkesta. Sotaa on käyty täysimittaisena viime kesä, siitäkin olin osan erittäin huonossa kunnossa. Sinänsä siis tilanne meillä vaikuttaa aika lupaavalta. Jos saan olla tämän kesän terveenä, on ensi kesä jo varmasti aika juhlaa.
Toivoa siis oikeasti on, vaikka ajoittain vuohenputki näyttää voittamattomalta.
Koivutisle vaikuttaa hyvin lupaavalta. Olinkin unohtanut koko projektin tässä muiden sähläysten seassa, yritän muistaa käydä suihkuttamassa uuden kierroksen.
Ai niin. Luin juuri jostakin, että kehäkukkien tiheä istuttaminen ainakin kahtena vuotena peräkkäin samalle paikalle tukahduttaisi vuohenputken. Tästä en tiedä tämän enempää, enkä tänä kesänä ehdi kokeillakaan, mutta kuulosti aika lupaavalta.
PoistaJa uskottavalta, koska kehäkukka on aikamoinen selviytyjä.
Koivutisle kuulostaa ihan lupaavalta aineelta. Kehäkukkaa pitääkin kylvää sitten jokaiseen aukkopaikkaan. :)
PoistaIhanaa kun löysin blogisi. Todella kiva ja mielenkiintoinen blogi. Tervetuloa vastavierailulle! - Mukavaa sunnuntaita!
VastaaPoistaTervetuloa lukijaksi! Kävin jo vastavierailullakin. :)
Poista