Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Nilkku-Niilon kova kohtalo

Kanalan nuoriso-osastoon kuuluu neljä kukkoa ja kaksi kanaa. Jostain syystä, ehkä jonkun yhteenoton seurauksena, yksi kukoista oli alkanut nilkuttaa. Nimesin kukon Nilkku-Niiloksi. Ajattelin seurata pari päivää tilannetta, jos nilkutus olisi vain hetken kestävää vaivaa. Pari päivää seurattuani päätin, ettei kukkopojan tarvitse enempää näyttää vaivaista kulkuansa. Tilanne ei näyttänyt parantuvan. Tämän ruusukuvan omistan Nilkku-Niilolle, joka sai armahduksen jalkavaivaisesta pikkukukon elämästään ja pääsee pataan parin porkkanan, sipulin, pekonin ja herkkusienten kera.


Muut saavat vielä pitää henkensä ja kasvaa hetken. Mutta tietenkään tästä kuvassa olevien joukosta ei kukaan joudu pataan, sillä nämä ovat Leifin johdolla hyvässä kunnossa kuvut täynnä ruokaa. Kanoista vaalein eli Eeva-Kaarina on ottanut nyt sellaisen Siirin paikan. Se tulee aina ensimmäisenä aamulla tervehtimään (katsomaan, mitä herkkua saisi). Muut eivät ole ihan niin kesyjä. Ja Anna-Kaarina hautoo nyt toista viikkoa.

8 kommenttia:

  1. Osanottoni Nilkku-Niilolle. Varmasti on mukava, kun pihalla kuljeskelee kanoja ja kukkoja. - Mukavia elokuun päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nilkku-Niilo pääsi nyt ruuaksi hieman aiemmin kuin oli ajatus, mutta siihen oli syynsä. Välillä jo uskallamme päästää kanat taas vapaasti pihalle, kun kettu ei enää liiku ihan nurkissa.

      Poista
  2. Tämä oli kaunis muistokirjoitus Nilkku-Niilosta. Maistukoon hän hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nilkku-Niilo sai ihan kauniin lopun ja hyvät pataseuralaiset. :)

      Poista
  3. Nyt oli ihan pakko tulla piipahtamaan ja katsomaan, mitä teille kuuluu. Ja paljonhan on kesän aikana tapahtunut, vaikka vähän ikävääkin kanalan puolella. Ihastelin kauan elokuun tunnelmavalaistusta ja upeita maalaismaisemia, josta saatte nauttia. Tuollaisista tunnelmavaloista meilläkin on ollut puhetta. Luulen muuten, että alkukesällä ajelimme niillä seuduilla työmatkan yhteydessä (Panelia onko lähistöllä?). Olette myös tuunanneet vessan kertakaikkisen upeaksi. Minun pitää palata kohta uudestaan selaamaan vanhoja juttujasi, sillä yhdellä istumalla en saanut ahmittua kaikkea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, olette luultavasti ajaneet Harjavallan tietä, jolta näkyy Kivimäki. Panelia on melkein naapurissa. Kun seuraavaksi ajatte lähistöllä, poiketkaa ihmeessä. :)

      Poista
  4. Myös meillä olisi vielä yksi kukkonuorukainen pataan laitettavaksi. Se pentele on vaan niin kilttiluontoinen ja komeakin, etten ole raaskinut :) Veljensä olikin sellainen ongelmanuori, että päätyi jo satoisammille matomaille.

    Toivottavasti Nilkku-Niilosta tulee maistuvainen paisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä muuten tulikin erinomainen paisti Nilkku-Niilosta. Pienihän Niilo vielä oli pataan laitettavaksi, mutta sitäkin herkullisempi. :D

      Poista