Viikonloppuna saimme selville paljon taas Kivimäen historiasta. Päärakennuksesta selvisi, että kamarit ovat uudempaa tuotantoa. Alkuperäisessä talossa oli vain toisen pään keittiö ja sali sekä yläkerrassa yksi makuuhuone, jossa kaikki nukkuivat yhdessä. Kun toisen pään kamarit rakennettiin, saivat tytöt omat huoneet yläkerrassa. Samalla rakennettiin myös yläkerran aula. Talo sai silloin nykyisen ulkonäkönsä. Minusta on hienoa, että ulkonäkö vastaa kuitenkin sitä alkuperäistä tyyliä, eikä ole lähdetty muuttamaan modernimmaksi.
Ihmettelin aikoinaan makuuhuoneen komeroita purkaessani väliseinähirsiä, jotka olivat harmaantuneet kuin olisivat ulkopuolta. Ne ovatkin olleet.
Navetan päädyn yläkerrassa on ollut kanala aikoinaan.
Suulin alapäädyssä on ollut aikoinaan riihi. Riihen mustat hirret ovat nykyään osa kuivuria.
Riihen alla oli jääkellari, jossa säilytettiin kesällä jäitä sahanpuruissa. Nyt kellari on sortunut, eikä sinne pääse.
Pitääpä joku kerta ottaa asiakseen siivota tuo kellarin päällinen ja katsoa, mitä kaikkea sieltä vielä löytyy. Ehkä emme ihan jäätä tarvitse kesäksi, mutta voisihan tuosta jonkin säilytystilan vielä tehdä.
Kyllähän vanhat talot mennee pilalle jos niitä liian paljon nykyaikaistettaan. Meidänkin talloon on tarkotus tehä mahollilsimman palijon alakuperäsen näkönen sisustus, toki jotaki tätyy nykyaikastakin kai laittaa ettei tarvi alakaa likavesiä ulos kantammaan. :)
VastaaPoistaMeidänkin pitää miettiä, mihin aikakauteen asti mennään sisustuksessa. Yritämme kuitenkin piilottaa keittiössä mahdollisimman paljon nykyaikaista tavaraa kaappien taakse ja komeroihin. Muuten tiloista tulee sellaisia, mitä olemassa olevilla huonekaluilla saa aikaiseksi. Keittiöön pitää tehdä vain kaksi kaapistoa uusiksi. :)
PoistaOn aina ihan mielettömän antoisaa saada selville oman talon historiasta jotain uutta. Miltä vuodelta talonne alun perin onkaan?
VastaaPoistaTalo on tiettävästi vuodelta 1890, mutta siihen saattaa olla käytetty vanhan paikalla olleen torpan hirsiä tai itse torppaakin.
PoistaIhan uskomatonta kun aina vaan tuntuu löytyvän uutta ihmeteltävää, ainakin meille lukijoille! Tuo jääkellarikin. Meillä oli muinoin hirsikehikko, johon jäät peitettiin sahajauhoihin. Sitä muistaakseni purettiin sitä mukaa, kun jäitä käytettiin.
VastaaPoistaOn todella mielenkiintoista saada tietää kaikkea uutta talon historiasta. Joskus voisi perehtyä ihan sinne torppa-aikaankin 1700-luvulle. :)
PoistaTeillä sattuu ja tapahtuu niin paljon, etten ole ehtinyt käydä lukemassa läheskään kaikkia postauksiasi. Kivimäen talo on kyllä kaunis, ja olen samaa mieltä, että on onni, ettei sitä ole tärvelty. Tuo korkea kuisti on samaa tyyliä kuin meilläkin, mutta kuten tiedät, jouduimme tekemään katoksen oven päälle, ettei se menisi kovin huonoon kuntoon. Onko oven päällä ollut joskus ikkuna? Meillä siinä oli suuri ikkuna, mutta jouduimme käytännön syistä pienentämään sitä.
VastaaPoistaYläkerran käytävässäkin on paljon samaa kuin teillä. Sisäkattokin on kaartuva. Tuossa parvekkeen oven päällä ei ole ollut ikkunaa, vain tuon pääoven päällä on tuo ruutuikkuna. Välillä haaveilen parvekkeesta ja isommasta kuistista, mutta eipä tuohon oikein ole pihassa tilaa.
Poista