Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

torstai 25. elokuuta 2016

Kaksi vuotta ensimmäisestä käynnistä Kivimäessä

Kaksi vuotta sitten kävimme täällä ensimmäisen kerran. Olen kertonut siitä ensimmäisen kerran täällä ja toisen kerran vuosi sitten. Toki kauppojen tekemiseen meni aikaa vielä loka-marraskuun vaihteeseen, vaikka olisimme halunneet paikan heti itsellemme. Tosin saimme lopulta avaimen ja pääsimme käymään päiväseltään muutaman kerran talven aikana. Isäntä muutti toukokuussa ja minä juhannusviikolla.

Toinen vuosi on ollut oikeastaan puutarhavuosi. Mutta menkäämme vuosi läpi pikakelauksella, mitä on tapahtunut. Varoitan silti, että tämä on HIRVITTÄVÄN pitkä juttu.

Elokuun lopulla myrsky vei sähköt tilalta.


Syyskuussa sen seurauksena oli pakko laittaa sauna kuntoon, että edes jossain pääsi pesulle.


Sitten alkoi järkyttävän kokoinen sähköremontti, kun kaikkialle kaivettiin maakaapelit.


Lokakuussa trenkitupa sai oikean pihan.


Isoista kivistä muotoiltiin istutusalusta.


Huussin eteen tehtiin parkkipaikka.


Talon pihatie kunnostettiin.



Kanala tuli valmiiksi.


Trenkituvan pihan ylätasanne sai ensimmäiset kukkijansa.


Ja seuraavat kasvit.


Pensasaita muutti paikalleen tien viereen.


Yksi aitta-alueen vaahteroista kaadettiin.


Marraskuussa navetan katto paikattiin.


Eläinsuojiin saatiin lämmitys ja valaistus. Sain myös lopulta opintoni päätökseen ja gradun palautettua.


Joulukuussa Kivimäkeen tuli uudet ulkovalot.


Tyhjensimme kirjaston kirjahyllyt ja purimme ne.


Joulun jälkeen alkoivat pakkaset, joten yritimme pitää lämpöä keinolla millä hyvänsä.


Tammikuussa purimme makuuhuoneen komerot.


Samalla selvisimme ensimmäisestä vesivahingosta.


Helmikuussa siivosimme navetan eteisen eläinten ruokavarastoksi. Isäntä myös tappeli rottia vastaan.


Leikkasimme viiniköynnökset.


Maaliskuussa pihatupaan tuli kesäkeittiö.


Järjestimme ensimmäiset pihatalkoot.


Kasvihuoneen runko purettiin ja valtavasti roskia kannettiin roskakasaan.


Saunakamari paikkakorjattiin.




Keittiön seinien pintamateriaalit purettiin.


Trenkitupa sai vihdoin ulkoikkunan.


Hankimme paviljonkitasanteelle metallikaiteen.


Huhtikuussa järjestimme toiset pihatalkoot, jolloin siivosimme taas roskia.



Alatasanne tuli valmiiksi.



Pystytimme paviljongin paikoilleen.


Anelma-Unelma poiki Tuulin ja Milkan.


Järjestimme kolmannet pihatalkoot, joissa siivosimme tulevan kasvimaan alueen.



Käpy poiki Paavon ja Maikin.


Siirsimme loput keijuangervoista tien viereen.


Siivosimme takapihan.


Hommasimme 40 lavakaulusta ja aloimme maalaamaan niitä.


Myrsky vei paviljongin.


Alatasanteelle alkoi muodostua kukkapenkki.


Veimme ensimmäisen kuorman jätettä energialaitokselle.


Toukokuussa veimme myös toisen kuorman jätettä energialaitokselle.


Siirsimme tomaatit ja paprikat kasvihuoneeseen.


Isäntä opetteli kyntämään.


Ja myös äestämään.


Kasvihuone siivottiin roskista.


Laitoimme paviljongin tilalle puutarhakeinun.


Aloin tapella vuohenputkea vastaan.


Teimme valtavasti polttopuita ja oksasilppua.


Siivosimme pihaa.


Isäntä opetteli kylvämään.


Kissat saivat oman kulkureitin.


Tuleva kasvimaa tasoitettiin.


Lavakaulukset aseteltiin muotoonsa.


Kesäkuussa tappelin edelleen vuohenputkea vastaan.


Kylvimme valmiisiin laatikoihin siemenet.


Kuivurin edustan kukka-alue poistettiin ja alue siivottiin.


Alatasanne alkoi näyttää parhaita puoliaan.


Kylvimme perunat ennen Kustaan-päivää.


Kirsikkakuja alkoi hahmottua.


Tappelun tuloksena näytti jo siltä, että olin voitolla ja vuohenputki häviöllä.


Varjolevähtämö valmistui. En ole ehtinyt levähtämään siellä vieläkään. Olen ehtinyt kyllä istahtamaan muutaman kerran.


Valmistimme veljentyttöjen kanssa kylttipaalun.


Kaadoimme ison vinon koivun, josta riitti kerppujen ja polttopuiden tekemistä pitkäksi aikaa.


Juhannusviikolla aloimme heinänteon.




Uudessa kukkapenkissä alkoi näyttää rehevältä.


Huomasin istuttaneeni kasvit aivan vääriin paikkoihin.


Kaadoimme ison kiven juurelta kaksi puuta pois.


Heinäkuussa valmistui kanatarha, jossa uusi kukko Leif otti vallan.


Aloitin pihatuvan ulkomaalauksen.


Häkitimme kirsikat.


Korjasimme heinät pois pellosta.


Avasimme kirpputorin.


Aloimme sadonkorjuun. Kuvassa on osa vadelmasadosta.


Elokuussa siistimme talon portaat ja pesimme seinien alaosat.


Saimme suuren pihapöydän valmiiksi.


Siistimme ympäristöä.


Teimme pieniä pihan koristeluja.



Syreenimaja valmistui.


Hankimme vessaan komuutin.


Laajensimme alapihan aluetta lisäämällä penkkejä.


Muuten olemme vain olleet ja eläneet. Ja loppuaika on kulunut laiskotellessa. Ja samaa on varmaan tiedossa jatkossakin.

24 kommenttia:

  1. Ison urakan olette tehneet lyhyessä ajassa ja suuria muutoksia saaneet aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sen vasta huomaa, kun laittaa koko vuoden yhteen pötköön. :)

      Poista
  2. En kyllä puhuisi noiden töiden jälkeen laiskottelusta. Ihan mieletön määrä työtä yhdelle vuodelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olemme ehtineet laiskottelemaankin toisinaan, eikä se pahaa ole tehnyt. Ei aina hoksaa seurata, miten paljon saa aikaan, ellei ihan kokoa yhteen tehtyjä juttuja. :)

      Poista
  3. Ihan huikeaa!
    Tätä on mielenkiintoista seurata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että muitakin kiinnostaa nämä meidän touhumme. Koko vuoden kokoaminen yhteen oli itsellekin mielenkiintoinen kokemus. :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Juu, olen minäkin monta kertaa vuoden aikana hengästynyt. :D

      Poista
  5. Samoin kuin edellinen kommentoija minäkin hengästyin jo lukiessani! Huh, on teillä ollut hommaa ja olette saaneet valtavasti aikaan! Nostan hattua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vaan tuntuu hurjalta, kun kaikki on tässä pakattuna. On tuossa kuitenkin ollut 365 päivää aikaa. :) Ja hommiahan meillä vielä riittää.

      Poista
  6. Milloin se muuten oli...siis se aika, kun olette vaan olleet, eläneet ja laiskotelleet..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin lauantaiaamuisin syömme karkkia ja löhvistelemme puoleen päivään asti. :D

      Poista
  7. Hienoja kuvia ja tiiviit kuvatekstit! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Helpompi on mennä lyhyillä teksteillä vuosi läpi. Pidemmät jutut löytyvät varsinaisista teksteistä. :)

      Poista
  8. Vai laiaskotellessa...kyllä te olette ahkeroineet ja hurjasti on tullut valmista!! Oli mukava selata läpi kuvat ja tiiviit selkeät tekstit. Hyvä juttu, että Kivimäki on saanut uuden elämän ja selvästi paljon huolenpitoa ja rakkautta. Hyvää alkavaa syksyä!

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos! Näköjään se vähän kerrallaan vaikuttaa jo vuodenkin aikana. :)

      Poista
  10. Kyllä ootta tehneet mahottomasti töitä.Ette ainakaan oo ehtineet laikotella.Käyn aina kahtomassa mitä uutta olette saaneet aikaan.terveisin Tuula-Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä jo vuodessa ehtiikin tehdä monenlaista laiskottelun lomassa. :)

      Poista
  11. No huh, huh! Näitä on kiva lukea;) Kovasti olette saaneet aikaan ja se on varmasti teille ihana juttu! Mukavaa syksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhassa kulkeminen on nykyään jo ilo, eikä vielä jäljellä olevien töiden määrä siellä tunnu ylivoimaiselta. Mutta onhan meillä vielä näiden rakennusten kunnostus edessä. :)

      Poista
  12. Mahdoton määrä työtä on ollut teillä tehtävänä ja niin paljon aikaansaannosta on nähtävissä, että ihailla täytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sitä oikein muuten tajuakaan kuin laittamalla yhteenvetoa. Aika tyytyväisiä olemme itsekin, vaikka paljon on vielä tekemättä. :)

      Poista