Nilkku-Niilosta tuli valtavan hyvä pata. Ei siitä kovin suurta annosta tullut, mutta eipä syöjiäkään ole kuin kaksi. Molemmille riitti kaksi annosta, joten ihan sopivat määrät pataa yhdestäkin pienestä kukosta tuli.
Sulevi on hoksannut, että ulkoilman ihanuudesta voi nauttia myös ikkunalla.
Samalla voi valmiiksi katsella, missä parhaimmat ja lihavimmat myyrät lymyilevät. Ja näet ihan oikein, ikkuna on valtavan huonossa kunnossa. Mutta huomasitko, että tämän viereinen on ihan kunnossa.
Kutut ovat välillä aivan villeinä, kun pääsevät vapaaksi pihalla. Jopa Käpy-mummokin riehaantuu juoksemaan ja hyppimään. Tuuli nyt tietenkin loikkii ja laukkaa pitkin pihaa. Siltä on alkanut herua maitoa jo niin, että pitää lypsää talteen. Aluksi lypsin vain pisaran tai pari ihan ohi astian, mutta näyttää Tuulista tulevan hyvä maidontuottaja ilman poikimistakin.
Istutin liljat ehkä liian lähelle toisiaan. Mutta kauniita ne ovat siitä huolimatta sumpussaan. Nämä ovatkin viimeiset tässä liljaryhmässä.
Joriinit eli daaliat vasta aloittavat kukintaansa. Sain näiden juurakot yhdeltä ystävältäni ja istutin melko myöhään. Hyvin näkyvät ehtivän vielä tänä kesänä kukoistaa.
Yksi istutusalueen kivistä on halki. Tuikkasin halkeamaan viime syksynä paria maksaruohoa. Pitkään näytti, ettei niistä mitään lähde kasvamaan, mutta nyt näkymä on jo aika hyvä.
Portaiden viereen laitoin hopeatäpläpeippiä, joka on jo levinnyt paljaiden alueiden päälle. Kohta sen kasvua saa alkaa rajoittamaan. Kunhan sadonkorjuu tästä hieman vähenee, siirrän loppuja kasveja vielä tyhjinä oleville alueille.
Ihanaa eläinelämää teillä! Sulevi on löytänyt hyvän tarkkailupaikan. Kaunista kukintaa. - Kaunista viikonloppua!
VastaaPoistaEläinten kanssa on välillä varsin vauhdikasta menoa. Tuosta kukkapenkistä pidän kyllä todella paljon. :)
PoistaNyyyhhh Nilkku-Niilo joutui pataan...yhyy..:(
VastaaPoistaHyvää viikonloppua teille♥
Niin, Nilkku-Niilosta tuli lopulta patakukko, mutta hyvä sellainen. :)
PoistaKyllä on niin kaunista. Olen seurannut miten hurjanhirveän työn olette pihassa ja puutarhassa tehneet. Lopputulos on vaivan arvoinen, niin upeaa on!!
VastaaPoistaKiitos! Täytyy myöntää, että tämä kesä on mennyt ihan täysin pihahommissa, mutta on itsestäkin hienoa katsella, mitä on saatu jo aikaiseksi. :)
PoistaNilkku-Niilo sai kunniakkaan lopun! Minusta liljat ovat kauniita ryppäinä.
VastaaPoistaParempi tosiaan niin, että ovat ryhmänä kuin yksi siellä, toinen täällä. :) Niilo oli erittäin hyvän makuinen. :)
Poista