Eilen oli oikein täydellinen sää, kun alkoi pieni tihkusade ja isompi sade oli tulossa. Päätin käyttää mukavan hetken pihatöissä Isännän puuhaillessa sisällä. Sää oli siis aivan paras mahdollinen kasvien siirtämiseen. Hyvä tihkusade piti juurakot kosteina ja illan iso sade huolehti kastelusta.
Aittapihalla on jo vähän enemmän ruusuja, kun ostin kaupasta muutaman ruukkuruusun etureunaa koristamaan. Nyt on sentään jotain kukassa, vaikka pian aukeavat fairyn nuput. Kauempana oleva valkoinen ruusu kukkiikin jo ihan mukavasti.
Ruusujen väliin kävin kaivamassa poistettavasta penkistä hyvän määrän maksaruohoa, joka saa toimia tässä penkissä aluskasvina. Penkkiin oli ilmestynyt oudosti kuoppia, mutta tietäähän tuohon syyn, kanat. Kuohkea multa on oivallinen kylpypaikka, eikä muuten vaan maaperän kuopiminenkaan ole huono asia kanojen mielestä. Minä olen toista mieltä, mutta eipä minulta kysellä.
Aitan puoleinen pää on nyt hyvin katettu kurjenpolvilla. Nämäkin ovat siitä samasta penkistä, joka alkaa pian olla hyvin tyhjennetty. Edessä on kahta matalampaa ja takana korkeampaa lajia.
Vielä tähän mahtuu kasveja, mutta pitää vähän katsella sopivia korkeampia kasveja noiden kurjenpolvien taakse.
Pionit ovat jo kukintansa loppupäässä. Sade tietysti veti kukinnot maahan, mutta kauniita ne ovat maata vastenkin.
Päädyn penkille en tehnyt keväällä kunnon puhdistusta, mutta aika vähän sinne eksyi vääriä kasveja oikeiden lomaan. Varjoliljat kukkivat nyt kauniisti punertavina ja valkoisina. Niissä on myös miellyttävä tuoksu.
Puutarhapuolen uusimassani penkissä varjoliljat ovat myös kukassa. Penkkiin on eksynyt päivänkakkaroita, mutta ne saavat siellä kukkiakin.
Paviljonkitasanteella on reilusti jotain matalakasvuista tädykettä, joka kukkii rehevästi. Sieltä ei nyt voi leikata nurmikkoakaan sen vuoksi.
Kasvimaan toisesta päästä löysin ketoneilikkaa. Se näkyy vaihtavan kasvupaikkaa vuosittain, sillä joskus aiemmin löysin sitä paviljonkitasanteen reunalta.
Trenkituvan penkissä kukkii myös yksi pioni, jonka siirsin varjolevähtämöstä. Siellä tämäkin raukka oli muinoin heinikon peittämänä, mutta nyt se saa kukoistaa näyttävästi ilman peittokasveja.
Varjolevähtämössä kukkivat kesäkukat yhdessä vuohenputken kanssa. Paljon muitakin kukkijoita löytyy pitkin pihoja, mutta kaikista ei tule otettua kuvaa juuri sillä hetkellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti