Tiistaina saimme naapurin isännän niittämään heinäpellon. Samalla hän niitti myös tienpenkat. Arvelin, että lauantaina voisi saada heinät seipäille, vaikka sataisikin välillä. Mutta eipä satanut.
Tänään totesimme heinätalkoolaisten kanssa heinän olevan rapisevan kuivaa, joten saimme kuskata sen suoraan ylisille. Tai eihän se mitään ihan suoraan kuskaamista tietenkään ollut, vaan kasoiksi haravoimista ensin ja sitten vasta kuskaamista.
Kahdelta aloitimme alkukahvilla ja jäätelöllä ja viiden aikoihin oli pelto putsattu. Minulle meinasi jo tulla kiire ruuan laittamisen kanssa, mutta juuri ehdin saada kermaperunat, salaatit, vesimelonit, mansikkakiisselin ja kermavaahdon valmiiksi. Makkarat paistuivat vauhdilla grillissä ja niin nälkäinen joukko pääsi syömään.
Oli oikein kaunis ja lämmin kesäinen ilta ja juttua riitti. Onneksi riitti ruokakin. Oli oikein upea heinäpäivä, sillä säästimme yhden vaiheen työstä kokonaan. Enää ei tarvitse miettiä sopivaa toista heinäpäivää seipäiltä ylisille laittamiseen. Voit siis arvata, että täällä on nyt erittäin tyytyväinen isäntäväki myhäilemässä tuoksuvaa heinäkasaa ylisillä. Talven saa tänäkin vuonna ottaa vastaan ilman huolta eläinten ruuasta.
Aikoinaan, kun lapsuuskodissani oli suuret heinätyöt kesällä, joskus onnistui tuo pellolla kuivatus. Hienoa, että saitte tekin talvivarastot helpommalla vaikka varmaan oli kuuma päivä!
VastaaPoistaOli tosiaan positiivinen yllätys, että heinä oli kuivunut hyvin suoraan peltoon. Lämmin oli ja paarmoja. Ihan sellainen kunnon vanhan ajan heinäsää. :)
PoistaMeillä kans saatiin heinäniittu leikattua, velipoika kävi leikkaamasa ja käy myös kerräämäsä kuivat heinät. Hellettä piisaa, nautitaan, kesä on kerran vuojesa. :)
VastaaPoistaLämpö ei haittaa, sitä saa Suomessa niin vähän aikaa. Nyt on ollut pitkään hyvää heinäsäätä. :)
PoistaMuistan lapsuuden heinäpellot..:)
VastaaPoistaHeinäpellon tuoksu on aivan ihana ja jättää hyvän muistijäljen. :)
Poista