Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Linnoja ja kartanoita osa 1

Koska lomalla kuuluu tehdä muutakin kuin remonttia, päätimme tehdä pieniä retkiä lähialueille. Turun lähellä on kaksi kiinnostavaa kartanoa tai linnaa, jotka ovat niin saman tyylisiä, että menen niiden historiasta aina sekaisin. Molempiin liittyy myös sukuhistoriaa, joten siksikin nämä ovat minulle mieleisiä kohteita. Ingeborg Siggesdotter Horn af Kanckas (o.s. Sparre) ja Hebla Siggisdotter Fleming olivat sisaruksia. Minä polveudun Ingeporista joka asui Kankaisissa ja Hebla asui Louhisaaressa. Askaisista löytyy Louhisaari ja Maskusta Kankainen. Ensimmäisenä menimme Askaisiin Flemingien ja Mannerheimien jäljille.


Louhisaaressa ei ole paljon alkuperäistä kalustusta jäljellä, mutta Mannerheimien aikaista huonekalua löytyy jonkin verran. Linnaa ei ole käytetty talviaikaan, sillä se on ollut mahdoton lämmittää miellyttäväksi. Niinpä se on ollut vähän hulppeampi kesämökki.


Tilaa linnassa on valtavasti ja nähtävillä useita toinen toistaan hienompia huoneita.



Vanhin rakennus on ollut aikoinaan vasemmanpuoleisen sivurakennuksen paikalla. On noissa sivurakennuksissa vieläkin paljon nähtävää, sillä nykyisyydestä laskien niilläkin on ikää aivan riittävästi.


Kylpylärakennus on sijainnut aikoinaan aivan rannassa, mutta nyt matkaa on jo useita satoja metrejä. Sisällä näytti olevan nyt neljän huoneen asunto, eikä vanhasta kuparialtaasta suihkuineen ollut enää mitään jäljellä.


Valitettavasti en ollut katsonut tarkemmin Kankaisten linnan aukioloja ja tulimme liian myöhään päästäksemme tutustumaan sisätiloihin. Oli kuitenkin mukava katsella tämän linnan kaunista puistoa käytävineen jokirannassa.


Kankaisissakin on kaksi sivurakennusta, joissa toisessa olisi viikonloppuisin kahvila, mutta myöhästyimme siitäkin.


Isot agaavet ovenpielessä olivat kivat. Ehkä joskus salien palmut ovat olleet kesät pihalla.


Linnan takana on vanha panimo, jossa on valmistettu olutta ja tislattu viinaa. 


Puisto oli kaunis puupuisto, jossa hiekkakäytävä vei pienen lenkin paronin puupolulla.


Kankaisiin pitää tulla vielä uudelleen katsomaan myös sisätilat. Otin molemmista valtavasti kuvia, mutta ovathan nuo niin upeita paikkoja, että kannattaa mennä itse katsomaan.

4 kommenttia:

  1. Sinulla on hienoja sukujuuria, itse polveudun torppareista ja alemman kansan ihmisistä. Muuten en asiaa harmittele kuin että maattomista ihmisistä on niin vähän tietoa tallessa. Kummassakaan noista paikoista en ole käynyt, pitäisi ehdottomasti päästä käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa olen harmitellut muiden sukujuurien kanssa, kun ei pääse 1600-lukua pidemmälle. Isäni äidin suku on se, josta pääsee keskiajalle aateliskirjojen vuoksi. Suomessa on oikeasti aika hienoja linnoja. Turhan vähän niitä mainostetaan. :)

      Poista
  2. Olen jo pitkään seurannut blogejasi ja niitä mielenkiinnolla lueskellut. Nämä sukujuuristamme kertovat jutut on ihan parhaita. Kiitos kun jaksat kaivella kaikkea mielenkiintoista tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Pelkäsin vähän kirjoitella näistä sukujutuista, kun arvelin, ettei ketään kiinnosta. Näiden konkreettisten asuinpaikkojen avulla historiasta tulee elävämpää. :)

      Poista