Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Trenkituvan mukavuuslaitos

Luulin jo esitelleeni tämän päivitetyn version trenkituvan vessasta, mutta en ainakaan löytänyt sellaista. Joten esittelenpä nyt, miten tarpeen tullen menetellään.


Tältä näyttää vasen laita.


Hammasvärkit mahtuvat hienosti hyllylle.


Valoa tulee päivällä ikkunasta ja illalla sähkölampusta, joka toimii ladattavilla paristoilla.


Koukussa roikkuva suolihuuhtelukannu on vain koristeena ja säilytysastiana. Ennen muinoin kaikkiin tauteihin tepsi peräruiske ja suolihuuhtelu. Siksi näitä kannuja on liikenteessä paljonkin. Pesu kuitenkin tapahtuu vanhan ajan tyyliin. Kannusta kaadetaan vettä, kastellaan, saippuoidaan, huuhdellaan ja kuivataan.


Vesi kaadetaan vasemmalla olevaan sankoon, joka tyhjennetään pihalla kukille. Mukavuuslaitoksessa on huomioitu myös pienet vieraat. Yläkerran komerossa oli tuo suloinen pieni pottatuoli.


Taidettakin on jo seinällä. Tämäkin oli yläkerrassa, mutta sille ei ollut siellä naulaa, mutta täällä oli vähän turhan korkealla tosin.


Kissatkin saavat käyttää omaa vessaansa täällä. Ja ihmisille on tuo ekopönttö, joka toimii papanoilla eli pelleteillä. Käynnin jälkeen siis otetaan kupilla ämpäristä noin desin verran pellettiä ja huitaistaan jätösten päälle. Jäte hajoaa pikkuhiljaa sellaiseksi tasaiseksi muhjuksi, mutta mäntypelletin kanssa ei tule hajuhaittoja. Tavallinen pelletti ei ole ihan niin tehokas, mutta puoleen väliin pönttöä vielä toimii. Jos tulee täydemmäksi, voi avatessa tulla hieman mietoa hajua. Tyhjennysväli on viikon ja kahden välillä. Se vaihtelee paljolti sen perusteella, miten paljon käytetään ulkohuussia. Kyllä tuo on hintaansa nähden erittäin toimiva, enkä kyllä keksi oikein hyvää syytä, miksi pitäisi valita se kymmenen kertaa enemmän maksava vessamalli, jota myös katsoimme. Mutta onneksi ei nyt tarvitsekaan.


Kovin lämmin tuo tila ei ole, sillä se on osa kuistia, jota ei ole eristetty. Talveksi pitää keksiä joko veden sulanapitolämpö tai siirtää pesupiste taas tupaan. Mattokin olisi kiva, mutta en taas millään muista, minne laitoin pienet matot muuttokuormasta.

10 kommenttia:

  1. Pieni mutta tehokas mukavuuslaitos. Niin ja tosi kauniin sininen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni se on, mutta juuri sopiva. Sininen on hieman tumma noin pieneen koppiin, mutta on se kyllä kaunis.

      Poista
  2. Toimiva systeemi, se on pääasia :)
    Lattialla on muuten erityisen hieno ruusumatto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimivuus on kyllä tärkeää. Tuo ruusumatto olikin komerossa jo valmiiksi. Se on osa jostain isommasta linoleumista. Miksiköhän nykyään ei ole tuollaisia lattiamateriaaleja?

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Juu, hieno se on ihan tuollaisenaankin. Vaikka epäilen, että tuokin vielä ehtii kokea monta muutosta.

      Poista
  4. Mukava, että saitte vessan mahtumaan kuistiin. Todella suloinen tuo pottatuoli, lyö laudalta ulkonäössä nykyiset muovituolit. :)

    Edellisen postauksen pullo etiketteinneen on aivan ihastuttava. Kuten varmaan itse juomakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi täällä on näitä komerotiloja näin paljon. Vielä pitäisi tyhjentää se toinen eteisen komero. Sinne saisi tehtyä vaikkapa vaatehuoneen, on se niin tilava. Mutta huone on nyt täynnä lampaanvillasäkkejä.

      On se kukkajuoma pulloineeen ja etiketteineen jotenkin juhlallisempi noin kuin vaikkapa muovipullossa.

      Poista
  5. Voi kun kaikki vessat olisivat yhtä suloisia. :) Piristävän siniset nuo seinät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niinpä! Saattaa kyllä olla, että talvella alkaa kaivata sellaista sisällä olevaa tylsää Arabian/ Idon pyttyä.

      Poista