Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Uusia kukkalöytöjä

Teimme Isännän kanssa puutarhakierroksen talolta lähtien. Taas löytyi paljon uutta ihmeteltävää. Nyt kumpareen kurjenpolvet alkavat olla täydessä kukassa.


Ja tätä tädykettä kasvaa aivan valtoimenaan. Jos tiedät, mikä tämä tädyke on, niin kerro.


Punapellavaakin kasvaa vähän piilossa lähellä tädykettä.


Tarha-alpi on jo täydessä kukassa. Vuohenputki on vähentynyt käden ulottuvilta.


Tämä kukka ihmetytti minua kovasti, koska en tiennyt mikä se on. Mutta lukiessani Päivänpesän elämää -blogia bongasin nimen sieltä. Kukka on siis harmaakäenkukka. Varsi ja lehdet ovat hyvin harmahtavat, mutta kukka loistaa väriä senkin edestä.


Sitten teimmekin pienen poikkeaman reittiin ja kiipesimme tuonne kiven päälle. Isäntä sai hieman auttaa minua, koska polveni ei ole ihan kunnossa.


Punalehtiruusu kukkii vieläkin kauniisti, vaikka enimmät ovat jo kukkineet. 


Kivelle kiipeämisen suurin syy oli tämä kukkiva mätäs, johon ei oikein muualta päässyt kurkistamaan. Jalopähkämö siellä piilossa kukkii, vain vähän väriä vilkkuu ohikävellessä.


Kiveltä näkyivätkin tämän puolen tilukset valtavan hyvin. Perennaistutuksia on siis noihin kasvihuonerunkoihin asti. Tuo pajupuska on sitten toisena rajana.


Välissä on toki aina niitä laatikkokasoja, mutta muuten tuossa pitäisi olla käytäviä ja istutusalueita. Tässä voisi olla kyllä muutama luumupuu ja kirsikkapuu.


Sitten on tämä yksi kasvihuoneen runko, joka on lähdössä pois jossain vaiheessa.


Sen toisella puolella on tämä lammikko, joka pitäisi jotenkin elvyttää ja siistiä, ettei se olisi vain vihertävä leväallas.


Kävelimme seuraavaksi sen pajupuskan luo. Sielläkin on perennoja. Vaaleanpunainen pioni kukkii nyt komeasti.


Tummempi pioni on vielä nupuillaan. Luulen näiden siirtyvän jonnekin lähemmäs sivistystä. Täällä pellon reunassa tulee harvemmin käytyä, joten menevät ihan hukkaan hienot kukinnot.


Lähempänä trenkitupaa kukkii monessa paikassa tuo töyhtöangervo. Kurjenmiekat jo lopettelevat pikkuhiljaa.


Loistavanpunainen palavarakkaus kukkii valtavan komeasti.


Taas tuli sellainen olo, että työtä riittää ja riittää, mutta aika ei riitä. Ehkä ei kannattaisi käydä joka nurkkaa katsomassa, niin mielenrauha säilyisi paremmin. Katsoisi vaan, miten talon luona piha alkaa siistiytyä ja näyttää paremmalta.

Olet varmaan huomannutkin, etteivät remontit ole edistyneet. Kai on oikeasti vaan laitettava kesät näitä ulkoalueita ja vasta syksyn tultua siirryttävä sisähommiin. Yhden illan aikana ei niin valtavan paljon ehdi tehdä, kun kutut ja kanatkin tarvitsevat aikansa. 

Mutta olipa taas kivoja kukkia, joita sai ihailla. :)

8 kommenttia:

  1. Pikkuhiljaa hyvä tulee. Tee ensin yksi loppuun ja sitä rataa. Pitäisikö teidän tehdä tälle kesälle lista mitkä ovat ne tärkeimmät ulko- ja sisähommat että tarkenee sisälläkin talvella? Se voisi auttaa niin sitten ei ehkä ne tuntuisi vain suurelta määrältä työtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, pitää tehdä vain yksi kerrallaan. Elintärkeitä töitä tälle kesälle ei varsinaisesti ole, mutta olisi hyvä saada navetan katon suurin reikä peitettyä pressulla ja muurattua trenkituvan piipun yläosa ja kanala tehtyä valmiiksi. Pihahommissa on istutusten ja käytävien erottaminen toisistaan. Eli ei ihan kauheasti kuitenkaan. Ehkä tulee vaan tehtyä paljon kaikkea muutakin siinä sivussa.

      Poista
  2. Upeita kukkia, tuo siun punapellava taitaa kyllä olla ketoneilikka.
    Mitähän kaikkea tuolta vielä löytyykään. Saat mahtavan kukkaryhmän kun noita siirtelet ja jaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai se olikin ketoneilikka. Kyllä näistä saa muodostettua kunnon istutusalueet. Nyt niitä on vähän liikaa kaikkialla ja kaikissa on ollut joku vesiaihe. :)

      Poista
  3. Remonttia ehtii tehdä syksymmälläkin sitten kun puutarhaintoa ei enää riitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Remonttia voi sitten tehdä koko talven, kun ei pihalla ole enää tekemistä. Eli se heitetään heti mielestä pois kauas tulevaisuuteen. :)

      Poista
  4. Minusta tuossa toisessa kuvassa on loistotädyke, mutta varmistele vielä jostakin muualtakin. Työtä teillä tosiaan riittaa, mutta eihän vuosia hoitamatta ollutta huushollia millään saa kuntoon yhdessä kesässä. Ei sen enempää sisältä kui ulkoakaan. Puitteet ovat kuitenkin aivan upeat ja on tosi kiva kun vielä ehdit ja jaksat näinkin usein kertoa työn edistymisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On oikeastaan ihan pakko kirjata näitä ylös johonkin. Varsinkin nuo kasvit ehtisin muuten unohtaa talven aikana aivan totaalisesti. Puitteet täällä ovat kyllä upeat. Mielessäni näen tuon alueen sellaisena puistomaisena puutarhana, jossa on selkeät istutusalueet, pensaita ja puita. Taitaa tuo tädyke olla loistotädyke.

      Poista