Trenkituvan piha on hieman hankala. Se on valtavan kokoisia kivenmurikoita täynnä. Sinne ei ole asiaa millään ruohonleikkurilla ollenkaan. Onneksi on kuitenkin Isännällä raivaussaha, jolla pääsee pienempiinkin kolosiin. Ja kaikki syötäväksi kelpaava menee kutuille joko tuoreeltaan tai kuivattuna.
Ovenpielessä on nyt amppeli koristamassa muuten niin vaatimatonta sisäänkäyntiä. Portailla olevat pelargonit odottelevat vieläkin kesäpaikkaansa. Meneväthän ne tuossakin, kun ei ajatuksissaan potkaise raukkoja pois portailta.
Navetan ylisiltä löytyi sopivan rouhea kulunut penkki ja kukat pääsivät siihen peittämään seinän kulumaa, joka on roiskuneen veden aiheuttamaa.
Sähköpylvään, joka on kauhistuttavan vinossa, juurella kasvaa yksi sormustinkukka ja monta ukontulikukkaa.
Takapihan perennapenkit kukkivat tällä hetkellä sinisenä, kun ritarinkannukset ovat kukassa. Tämän takakolmion haluan muuttaa nurmikoksi ja pensasaidaksi, joka tulee tuohon rajalle tienviereen. Syreeni olisi aika kiva aitamateriaali ja sitä varmasti löytyy omasta takaa siirrettäväksi. No, voin minä pienen perennapenkin tuohon jättääkin, mutta tuo nykyinen on oikeasti aivan hirveä viritys. Se on siis sitä muovia ja styroksia ja viivasuoria penkkirivejä. Ei se kyllä ole hyvä.
Etupiha on vielä haravoimatta lupiinien kaadon jälkeen. Nyt tuosta kuitenkin pääsee kanukan ja pihlajan välistä kulkemaan.
Jos tuohon kivikon keskelle toisi lisämaata, saisi siitä jonkinlaisen tasaisen alustan joko kasveille tai sitten oleskelualueeksi. Ne oleskelualueethan ovat oikeasti vain silmänlumeeksi, kuka muka oikeasti ehtii istuskelemaan kesäaikaan puutarhassa. Vai onkohan se vaan tämä kesä, kun siellä ei tarkene? Kerropa, mitä keksisit tuohon kivikkoon?
Kuivurin edessä on valtava perennapenkki. Se on kyllä myös niin hullumaisessa (täkäläinen sanonta, mutta lausutaan hullumaises) paikassa, että kuivuriin ei pääse mistään. Eli tämäkin penkki saa häädön ilmeisesti keväällä, mutta vuotta en vielä kerro.
Tästä lähtevätkin sitten ne muut istutusalueet, joiden läpi kulkee puutarhareittini. Seison tässä kuvassa sen kanukan ja pihlajan välissä.
Tämän kesän kuvat ovat kovin pilvisiä, mutta eipä sitä pilvetöntä taivasta niin usein ole näkynytkään. Eipä ainakaan sada lunta. Eikä ole muuten paarmojakaan surraamassa. Ovat raukat varmaan kaikki kuolleet kylmyyteen.
Tosi ihana on pihanne♥
VastaaPoistaKiitos! Mielestäni se ei ole sitä vielä, mutta ehkä joskus vielä on. :)
PoistaHienon näköstä alkaa tuleen!
VastaaPoistaEiköhän tämä ala pikkuhiljaa siistiytymään. :)
PoistaOnpa tosiaan komea penkki kuivurin oven edessä. Liekö perustettu silloin kun kuivurin käyttö on lopetettu. Minusta kivet ovat kivoja pihapiirissä eikä niiden väliin välttämättä tarvitse istuttaa mitään varsinkin kun teillä siellä näyttää kukkapenkkejä riittävän. Tai sitten tietysti helppohoitoisia kivikkokasveja ja erilaisia maksaruohoja. Vähän kerrassaan se pihapiiri siitä alkaa elpymään.
VastaaPoistaKyllä tosiaan tuo kuivurin kukkapenkki on laitettu käyttämättömän kuivurin eteen. Me kyllä keksimme sillekin käyttöä. Noiden kivien kanssa voisi tehdä niin, että ensin vaan tasaa tuota maata, ettei se ole ihan niin möykkelikköä. Muuten tuolla on tosi hankalaa katkoa niitä lupiineja.
PoistaHaa, ukontulikukka! Omalle pihalleni on ilmestynyt tuo kasvi jostakin ja olen etsinyt sille nimeä, mutta en ole löytänyt, kunnes nyt napsahti: Kiitos:D
VastaaPoistaKävi ihan samalla tavalla yhden kukkasen kanssa. Luin blogeja, ja sieltä löysin. Kiva, että ukontulikukka sai nimen. Se ilmestyy itsekseen vanhoistakin siemenistä.
PoistaJos jollain naapurilla tai tutulla siellä on kaivuri niin niitä suurempia kiviä voisi kaivaa pois. Todella kivalta jo näyttää. Oletko saanut tavaroita lähtemään eteenpäin mitä lajittelit?
VastaaPoistaPitääpä kysellä kaivuria. Täällä onkin kaivurille heti paljon työtä, kun pihatietkin pitäisi kaivaa, jotta ne saa tehtyä uusiksi. Samalla voisi kaivaa sähkökaapelitkin maahan. Oho, taas lähti lapasesta! Osan tavaroista olen saanut eteenpäin, mutta paljon on vielä jäljellä. Olen saanut myös hyviä yhteyksiä, joihin tarjota.
Poista