Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Pusikosta puistoksi

Nyt oli valtavan hyvä syy laittaa hieman pusikkoa nurin, kun nuo herukkapensaat löytyivät. Annoin Isännälle ohjeeksi tehdä metrin verran tilaa joka puskan ympärille.


Herukkapensaissa oli ihan kunnolla marjojakin. Tämä oli kyllä hieno yllätys.


Annoin luvan tehdä puidenkin ympärille kunnolla tilaa, paitsi, jos herukkapensas oli liian lähellä.


Sieltä alkoi pilkistää taas yksi pensas. Tämä oli yhtä hauskaa kuin pääsiäismunien avaaminen.


Jotkut pensaista olivat vaikeita avattavia, mutta kyllä ne vaan sieltä löytyvät.


Samalla, kun pelastimme herukoita, saimme valtavan paljon pusikkoa raivattua. Tästä alueesta tulee pikkuhiljaa sellainen puistomainen puutarha, jota toivommekin.


Jo nyt pusikkojen synkkyys on väistynyt ja valo pilkottaa jo.


Komeat puut pääsevät aivan eri tavalla esille, kun juurelta lähtee niin paljon tuota materiaalia.


Pensaiden toisella puolella alkaa olla enemmän tilaa. 


Talokin näkyy jo kasvihuoneelta katsottaessa.


Angervoa jäi vielä kahden portin väliin. Isompi pensas on lähellä taloa.


Siinä on jo kukkiakin.


Toinen pensas on lähempänä trenkitupaa. Kyllä nämä riittävät aivan mainiosti tälle alueelle.


Eivätkä nuo pusikosta leikatut oksatkaan hukkaan mene. Samalla vaivalla saimme kutuille valtavan monta kerppua ensi talveksi. 

6 kommenttia:

  1. Mitäköhän muuta teette tänä viikonloppuna? Tuo oli varmasti jännittävää. Hyvännäköistä tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siitä alkaa pikkuhiljaa tulla selkeämmän näköistä ja siistiä. Harmi, kun sade on vähän haitannut ulkojuttuja.

      Poista
  2. Kylläpä tosiaan muuttuvat näkymät ja aina parempaan suuntaan! Angervo näyttää olevan pajuangervoa, joka on kova leviämään. Ihmehän se olisi ollutkin jos tuollaiselta tontilta ei olisi löytynyt marjapensaita. Joko mustaherukkapensaista on havaintoja? Ja mitä "miekkalehtiä" näkyy tuossa kuvassa, jossa talokin näkyy? Jotakin korkeaa kurjenmiekkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on tosiaan pajuangervoa, josta ei ihan yhdellä alasleikkauksella pääse eroon. Mutta jos vaikka säännöllisellä leikkurilla ajolla se siitä asettuisi. Mustaherukat ovat vielä piilossaan, jos niitä jossain on. Kurjenmiekkaa ja muita kasveja kasvaa pitkässä penkissä koko matkalla. Nekin tulevat nyt sieltä esiin leikkauksen myötä.

      Poista
  3. Aivan loistava kujanne tuli esiin. Mä niin tykkää tollasist teist ku sivui reunustaa vanhat puut! Kaiketi nöill kujanteill on Oikke fiksu nimiki..ei voi kyll muistaa nimee. Tuo pajuangervo taipuu kivast leikkauksellekki mutt varmast sopii tähä parhaite vapaast kasvaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sillä on joku hienompi nimikin? Meille se on vain vaahterakuja. Vielä noita angervopuskia voi leikellä vaikka muotoonkin, jos niin halutaan. Ehkä keväällä voisi nuo jäljellä olevat leikata, jotta kukkivat sitten paremmin.

      Poista