Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Kun Isäntä on poissa

Kun Isäntä on poissa, on helpompi siivota, tuumasin viikonloppuna. Trenkituvan tupa oli aivan kauheassa kunnossa. Juhlien jälkeen siellä ei ollut tapahtunut muuta kuin tullut paljon lisää tavaraa. Ja kaikki tavara oli kasoissa, eikä kulkemaan päässyt kuin pientä polkua kamariin. Niinpä otin tavoitteeksi saada tuvan kuntoon ennen Isännän paluuta. Ja tällainen siitä sitten tuli.

Ikkunat ovat vieläkin pesemättä, mutta näkyyhän noista jotain vielä läpi. Verhot on kyllä vaihdettu ja tyynyt tuohon sohvalle.


Uutena tulokkaana tuvassa on jääkaappi. Keväällähän oli niin kylmää, että ruuat säilyivät kylmälaukussa komerossa, mutta nyt tuo kylmälaite on varsin tarpeellinen.


Syöttötuoli oli vähän liian suuri tuohon pöydän päähän, joten sen tilalle tuli tuollainen hauska retrotuoli kamarista.


Maljakossa on palavaa rakkautta, oranssikeltanoa ja päivänkakkaraa.


Koneet ovat nyt järjestyksessä. Isäntä tuumi, etteivät ne mihinkään oikeasti mahdu, eikä ainakaan käyttää voi, mutta en uskonut häntä. Kyllä ne minusta mahtuvat oikein hyvin olemaan rivissä. Vesikanisterillekin jäi vielä oma tilansa. Juomavesi meillä haetaan läheisestä lähteestä.


Tiskit voi hoitaa vielä hellan päällä tai viedä talolle. Siellä sentään tulee vesi hanasta. Vesi on hieman kellertävää, mutta olen uskaltanut juoda sitä pari lasillista ja olen vielä hengissä.


Kamarissa on vielä vaatekasoja, joten esittelen sen sitten, kun vaatteet ovat kaikki paikoillaan. Keväällä oli vielä niin helppoa, kun oli vain ne vaatteet, jotka kulloinkin kuljetti mukanaan. Nyt pitäisi saada kaikki mahtumaan tänne pikkutaloon. Olisi se hienoa, kun omistaisi vain arki- ja pyhävaatteet kesäksi ja talveksi. Miten muka näin hirvittävän paljon näitä tarvitaan?

12 kommenttia:

  1. Tulipa kiva ja kesäinen mökkitunnelma! Tuo vaaleanvihreä kaappi tuo minulle lapsuuden kesämuistoja tädin kotoa maalta. Se on myös mainio säilytyskaluste. Mikä kaappi on tuon vesikanisterin alla? Onko siinä puulaatikko? Ja sehän piti vielä sanomani, että olette te löytäneet aikamoisen paikan!! Siis kertakaikkiaan! Touhukasta kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä trenkitupa onkin oikea mummonmökki tunnelmaltaan. Vihreä kaappi on ensimmäinen huonekaluni. Silloin se oli valkoinen punaisilla vetimillä. Nyt siinä säilötään astioita. Vesikanisterin alla oleva kaappi on kääntökaappi. Sinne mahtuu biojäteämpäri ja toiselle puolelle laskiämpäri (nesteille). Jalalla on helppo työntää toisesta laidasta, jolloin haluttu ämpäri tulee esille.

      Poista
  2. Tosi ihana ja tunnelmallinen tuo tupa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin tykkään. Välillä huvittaa, kun täällä voi käyttää vapaasti kaikkea yhteensopimatonta. Talossa taas kaikki on aika tiukan herraskaisen muodollista.

      Poista
  3. Kodikas huone, just sellainen tila mihin käy sekalaisetkin huonekalut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin minustakin. Tulee sellainen rento tunnelma, kun kaikki ei ole ihan niin viimeisen päälle.

      Poista
  4. Yhdyn edellisiin..kodikasta!
    Tulikin tuosta vesi jutusta mieleen että kunnan varikolta saa hakea ilmaiseksi vettä jos on tarvetta.
    Kuivina kesinä meillä haettu peräkärryllä isoon kuutioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hyvä tietää tuo vesijuttu. Meilläkin on jo valmiiksi sellainen iso kuutio tuolla suulin luona, jos tarvitaan isompi määrä.

      Poista
  5. Oijoi, miten raikas ja suloinen tupa siitä tuli. Punainen ja valkoinen on lyömätön väriyhdistelmä vanhaan mökkiin. Kyllä tuolla kelpaa elellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen ja valkoinen kyllä raikastavat tilaa. Kyllä täällä kelpaa elellä.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kyllä väriä saa olla. On minullakin vaalea kauteni ollut, mutta onneksi se meni ohi. :)

      Poista