Kahdessa kirsikkapuussa on jo kirsikoita. Ei niitä aivan valtavasti ole, mutta maistiaisiksi asti niistä voi tulla, elleivät linnut ehdi ennen meitä.
Tämän vuoden viinirypälesato näyttää ainakin tässä vaiheessa hyvältä. Terttuja on valtavasti. Seuraavaksi pitää leikata kaikki ne rönsyt pois, joissa ei ole terttuja, jotta voima menee rypäleiden kasvattamiseen lehtien sijaan.
Boysenistakin näyttää tulevan hyvä sato kukkien perusteella. Tämä vuosi on ensimmäinen, jolloin versot ovat siististi sidottuja sivusuunnassa. Ehkä nyt ei tarvitse kykkiä puoliksi pusikossa poimien piilossa olevia marjoja.
Raparperimehut ovat jo pakkasessa. Tosin sitä varmaan pitää tehdä ainakin toinen satsi lisää.
Raparperisima on vielä kellarissa tekeytymässä. Minun piti laittaa nämä lasipulloihin, mutta kaikki korkit menivät niihin voikukkasimoihin. Niinpä etiketistä huolimatta simat ovat litran muovipulloissa. Siman väri on aika söpöistä, mutta maku aivan taivaallista. Mielestäni tämä on parasta simaa, mitä ikinä olen maistanut. Tässä on tarpeeksi kirpsakkuutta antamassa luonnetta. Tätä aion tehdä paljon lisää.
Raparperisiman ohje:
2 kg kuorimatonta raparperia pilkottuna (punavartisista tulee vaaleanpunaista simaa)
8 litraa vettä
1 rkl vaniljasokeria
12 dl sokeria
1/2 tl hiivaa
Keitä raparperit vedessä n. 15 min. vaniljasokerin kera. Siivilöi raparperit pois, lisää sokeri ja jäähdytä sima kädenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon hiiva ja anna käydä vuorokausi. Pullota ja anna tekeytyä kylmässä noin viikko, jos malttat. (Ohjetta voi pienetää tai suurentaa toiveensa ja kattilansa mukaan.)
Raparperisima on todella hyvää. Voisikohan tuota sokerimäärää vähentää, vai kärsiikö maku liikaa?
VastaaPoistaToiseen satsiin laitoin vähemmän sokeria. Ihan hyvin voi vähentää, ei tarvitse olla niin makeaa. :)
PoistaEn ole ollut raparperin ystävä, mutta siman ylistys kyllä aiheuttai jonkinmoisen houkutuksen kokeillä tätä ;) Minkälaista tekemäsi raparperimehu on? Keitätkö sen ihan tavalliseen tapaan mehumaijalla?
VastaaPoistaMinulla on takapihalla viinirypäle. Se ei ole ihan noin pitkällä vielä kuin sinun, koska on ihan taivasalla eikä kasvihuoneessa. En ole tajunnutkaan, että niitä versoja pitäisi leikellä pois, kun siinä on raakileet. Ihan loogista kyllä, että ne vievät voimia :D Kiitos vinkistä!
Mitä olet tehnyt viinirypäleistä? Itse olen tehnyt mehua, koska nuo rypäleet on niin pieniä ja täynnä siemeniä, ettei niitä napostellakaan viitsi. Taitaa olla zilga-merkkinen tuo mun puska. Voi olla, että olet näistä jo kertonutkin aiemmin, mutten ole vielä kauaa seurannut mukavaa blogiasi.
t.Riina
Raparperimehu on hapolla tehtyä mehua, jolloin siitä tulee hyvää ja raikasta, eivätkä vitamiinit karkaa. Zilgaa meilläkin on, kovin paljon siemeniä, mutta hyvin makea lajike. Varmaan tuolla ylimääräisten versojen poistamisella saat suurempia rypäleitä. Mehuksi meillä menee suurin osa. :)
PoistaKiitos raparperisiman ohjeesta, se pitääkin pistää talteen. Kuinka kauan valmis sima säilyy kylmässä?
VastaaPoistaEn tiedä säilymisestä, koska siitä minulla ei ole kokemusta. Arvelisin, että jokusen viikon saattaa hyvinkin säilyä. :)
PoistaOnpa kiinnostava ohje, tuotahan täytyy kokeilla!
VastaaPoistaTulos on kokeilemisen arvoinen. :)
PoistaKuulostaa makijalta.
VastaaPoistaKyllä on makeaa ja kirpeää. :)
VastaaPoista