Oli tullut aika päästää vaahterat pois päiviltä. Ensimmäisenä sai lähtökäskyn tämän hetken keskimmäinen kaksihaarainen pitkä roikale. Kaatosuunnaksi määrättiin pakaritupa, vaikka puu olisi itse ollut menossa kohti aittaa.
Ja määrättyyn suuntaan se menikin kovalla paukkeella ja rytinällä.
Tyvi oli yhtä laho kuin muissakin jo kaatuneissa tai kaadetuissa puissa. Korkea aika oli siis päästää nämä vanhukset ansaittuun lepoon.
Lehvistä oli tarkoitus tehdä kutuille talvikerput. Kanoilla oli kova ihmettely kerppunaruissa. Ehkä ne näyttivät hieman madoilta.
Varressa oli kova pilkkominen, mutta pieniksi se vaan meni. Ja kerppuja tuli monta kärryllistä navetan ylisille.
Puita on vielä kaksi jäljellä. Toinen on helppo kaataa, sillä siinä on vain yksi varsi. Toinen on kaksihaarainen ja tyvestä jo halki. Sen toinen haara on kovasti menossa kohti aittaa, mutta taljoilla se saadaan kaadettua oikeaan suuntaan.
Näkymä ei rumentunut ainakaan. Nyt näyttää siltä, että on oikeasti hyvä kaataa nuo isot puut pois, jotta aittapiha pääsee oikeuksiinsa. Nuo tuometkin alkavat näyttää ihan isoilta puilta aitan vieressä.
Aittapihan reunuksessa saa jatkossa kasvaa syreeni, enkä edes suunnittele siihen muuta kasvillisuutta. Ehkä istutamme aittapihalle yhden tammen pihapuuksi. Sillekin pitää varata tarpeeksi tilaa kasvaa isoksi tuuheaksi puuksi.
Seuraava puu kaadetaan viikon päästä, jotta ensimmäisen puun jäljet ehditään korjaamaan edes osittain.
Hienoa että puusta on hyötyä kaatamisen jälkeen. Vuohet kiittävät.
VastaaPoistaNämä puut lämmittävät meitä ja ruokkivat kutut kaatamisen jälkeen. Eli on näistä paljon hyötyä.:)
PoistaSiellä teillä ollaan oltu taas ahkerina. Nyt ei ole enää vaaraa lahosta puusta.
VastaaPoistaKyllähän aina puun kaataa, mutta on siitä pitkäksi aikaa työtä senkin jälkeen. Mutta on todella hyvä saada nämä lahot puut pois. :)
PoistaHyvin kaatui, onneksi. Tuossa yhdessä kuvassa näkyi päärakennuksen seinää niin siitä tuli mieleeni että tarvitseeko teidän korjata tai maalata rakennuksien ulkoseiniä? Se kun olisi kesän puuhaa, mutta eihän tässä mikään kiire ole. E
VastaaPoistaHienosti kaatui vieläpä haluttuun suuntaan. Ei tälle kesälle ole mahdollista maalata taloa, mutta sekin työ on tehtävien töiden listalla. :)
PoistaSiinä teille tulikin ja tulee hyvää polttopuuta..:)
VastaaPoistaKolmesta puusta tuleekin monta kuutiota polttopuuta. :)
PoistaPalijon se muuttaa maiseman ilimettä ku isot puut lähtee. Kerput on vuohille suurta herkkua.
VastaaPoistaMuuttuu tuo aittapiha aika paljon, kun isot puut lähtevät. Kutut saavat nautiskella ihan reilusti ensi talvena. :)
PoistaTeillä onneksi sujui vaahteroiden kaato hienosti, toisin kuin meillä: Onnistuttiin kaatamaan myös lipputanko! No, uusi ja pidempi on jo paikoillaan, mutta kyllä nuo lahot vaahterat ovat arvaamattomia.
VastaaPoistaMeillä on pihassa hyvää aukeaa tilaa, jos vaan puu kaatuu oikeaan suuntaan. Ainahan on riski olemassa, että puu repeää kaatuessaan ja vaihtaa suuntaa. Kaksi kertaa pitää vielä jännittää näiden puiden kanssa. :)
Poista