Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

perjantai 30. joulukuuta 2022

Kakluuni valmiina ja Porin Matti paikoillaan

Kakluuni tuli valmiiksi sopivasti ennen vuodenvaihdetta. Se näyttää nyt todella hienolta ja siistiltä. Muurari saumasi sen vielä niin, ettei niitä laattojen kulmien kolhujakaan enää näy. Pinta on vielä pyyhkimättä ylimääräisestä saumauslaastin pölystä. Pölyä riittääkin koko huoneessa niin paljon, että siivoamiseen menee aikaa. Onneksi ei ole mikään kiire takaisin, vaan voimme olla yläkerrassakin ihan mukavasti ja siivoilla rauhassa ajan kanssa. Kakluunissa saa alkaa pitää tulia heti ensi vuonna.


Korjautimme myös väliluukun alasaranan, joka oli hajonnut, kun siitä oli pala irrallaan. Nyt sekin on siisti ja ehjä.


Myös tulipesään on laitettu kerros laastia, joka pitänee uusia muutaman vuoden välein, sillä tiilissä on jo vähän eroosiota.


Siirsimme myös Porin Matin paikoilleen kirjastoon. Se ei ole vielä kiinni hormissa, koska ei heti löytynyt sopivaa palovillaa, jolla sen tiivistäisi liitoskohdasta. Ehkä jo tänä viikonloppuna Matissa loimuaa lämmin tuli.


Meidän Mattimme on korkein malli, mutta silti vielä ihan pieni ja siro. Etuseinässä on vähän sanomista, joten on todennäköistä, että maalaamme Matin jossain vaiheessa vihreällä vasaralakalla.


Porin Matin suojaetäisyys on vain 5 cm, mikä tuntuu kovin pieneltä. Kun uuni työnnetään lopullisesti paikalleen, se vie todella vähän tilaa tuossa nurkassa. Eikä se vie paljon polttopuutakaan kerralla, sillä parin maitopurkillisen verran riittää.


Nykyään saa uusiakin Porin Matteja lasiluukuilla, mutta minusta tämä vanha malli on kauniimpi. 


Onko sinulla muistoja tästä legendaarisesta teholämmittimestä?

6 kommenttia:

  1. Oi, miten hienoa, onnittelut!
    Kyllä on kokemusta Porinmatista, parhaillaankin on hyvä hiillos siellä. Olohuoneessani on matalampi malli kuin tuo teidän. Minustakin vanha metalliluukullinen on kaunein ja ehkä se liittyy nostalgiseen ulkomuotoon. Omassa Porinmatissakin on funkistyylinen teksti luukussa, minusta todella hieno. Toisaalta on mahtavaa, että niitä edelleen valmistetaan!
    Porinmattini savuttaa, sen etuseinä oli varsin nokinen ja kapine oli muutenkin rumanvärinen harmaa. Maalasin sen sinisellä Helmi-kalustemaalilla ja hyvin on maali pysynyt, mutta kun Matti nokeaa herkästi, ellei hormi ole lämmin, niin sitä saisi pestä aika usein noenpoistoaineella, minkä suhteen en ole ollenkaan riittävän ahkera.
    Keittiön hellani hormi on ihan Porinmatin hormin vieressä, niinpä nykyään teen aina niin, että lämmitän ensin samana päivänä keittiössä hellaa ja sitten vasta illalla Porinmatin, jolloin se lähtee vetämään hyvin. Tämä on kriittistä etenkin, kun hormit ovat kylmänä, kun olen ollut poissa kotoa jonkin aikaa (ja myös kesän jälkeen). Sitten, kun Porinmattia lämmittää joka päivä, ei veto-ongelmaa enää ole, mutta jos tulee pidempi tauko, niin tarvitaan taas viereisen hormin vetoapua ensin. Monihan sanoo, että voi myös puhaltaa kuumailmapuhaltimella ensin, mutta toisaalta täällä tulee muutenkin lämmitettyä keittiön hella lähes joka talvipäivä heti aamusta.
    Olen kuullut muiltakin, että Porinmatti savuttaa herkästi, siksi näin pitkä selostus. Ihana, nopea lämpö siitä tulee - mukavia hetkiä teille kirjastoon ja kamariin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella nopeasti alkaa tuottaa lämpöä pienelläkin tulella. Meillä savua alkoi tulla yläkannen välistä, joten sieltä pitää vähän tiivistää. Osasimme lämmittää neuvostasi hormin etukäteen, joten veto oli hyvä. :)

      Poista
  2. Ei ole mitään kokemusta Porinmatista. Mutta eiköhän näillä sähkönhinnoilla kannata laittaa tulisijat ja korjauttaa vanhat. Katsoin tuon aiemman postauksen aurinkopaneleista. Olemme harkinneet entistä vakavammin sellaisten hankintaa. Jonot vain on huimat ja hinnat nousseet, uskon silti että voisi olla kannattava hankinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin kannattaa kunnostaa tulisijat käyttöön, sillä sähköllä lämmittäminen on kallista. Meille oli edullisin vaihtoehto paikallisen sähköyhtiön kautta ottaa aurinkopaneelit. Nyt varsinkin hyödyn huomaa. :)

      Poista
  3. Minulla on myös tässä vanhassa talossa vanha PorinMatti. En edes tiedä sen ikää, mutta hyvin se toimii, puut syttyvät heti, se ei savuta ja kun siinä pari kolme pesällistä polttaa niin kylki on melko lämmin vielä seuraavanakin aamuna.
    Hyvin teillä etenevät nuo kaikki tilanne kunnostukset, vaikka eivät ihan pikkujuttuja olekaan. Kaikkea hyvää kohta alkavalle uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisen kokeilun jälkeen olemme jo oikein tyytyväisiä lämmitystehoon. Pieni korjaus pitää tehdä vielä kannen tiivistämiseksi. Meillä on tässä niin paljon korjattavaa, ettei oikein mitään saa yhdellä kerralla kuntoon. Tehdään sitten vaihe kerrallaan, niin tulee joskus valmistakin. Kaikkea hyvää alkavaan vuoteen myös sinulle!

      Poista