Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Pujoa ja nokkosta vaan riittää

Kun olimme humputtelemassa Raumalla, sattui Kivimäessä outo juttu. Nimittäin satoi oikein kaatamalla hetken aikaa. Sade toki oli toivottu, mutta ne kaikki tyykit ja tilkut olivat silloin ulkona. Eilinen meni sitten niiden kuivaamiseen narulla ja kuivurissa. Ja sitä kuivattavaa olikin aika paljon. Tänään olemme kitkeneet. Ja sitäkin on ollut todella paljon. Trenkituvan penkissäkin oli vaikka kuinka paljon pujon ja nokkosen alkuja kaiken vesiheinän ja jauhosavikan ohella. Mutta ei ole enää.


Seuraava liljakin alkaa jo kukoistaa. Tämä olikin puulilja, joka on päätään pidempi muita.


Ja ruusut kukoistavat niin kauniisti. Näistä kahdesta tulee mieleeni satu Lumivalkosta ja Ruusunpunasta, jotka ottivat karhun kotiinsa. Karhusta tulee lopulta prinssi ja toinen siskoksista saa hänet puolisokseen. Siskokset saivat nimensä ruusupensaiden mukaan, jotka kasvoivat molemmin puolin portaikkoa.


Kuivurin lähellä oleva penkki näytti vielä aamupäivällä melko runsaalta.


Nyt se on huvennut kovasti, kun pujot ja nokkoset saivat häädön. Tästä taidan siirtää tuon tädykkeen ja sitten tämä on valmis tuhottavaksi.


Tuo korkea on japanintatar, enkä vielä tiedä sen kohtaloa. Sehän on kova leviämään, joten sille pitäisi olla joku sellainen paikka, missä se ei pääse määräänsä enempää saamaan tilaa.


Viittapenkkikin näyttää jo ihan mukavalta, kun siinä ei kasva niin valtavasti turhia kasveja. Joku vuosi pitää ottaa se kokonaan ylös ja puhdistaa vuohenputkesta ja noista muista röhiläistä.


Kasvihuoneen vierellä olevat penkit saivat myös kunnon käsittelyn. Minä kiskoin pujot ja Isäntä sai hoidella nokkoset, sillä hänellä olivat paremmat hanskat.


Täälläkään ei ole enää liian monta kasvia, nämä varmaan löytävät paikkansa jo olemassa olevista penkeistä.


Toisen portin viereinen mesimarjapenkki on myös melko tyhjä. Sieltä siirrän vielä nämä valkoiset ukontulikukat parempaan paikkaan. Seljakin on ihan hassussa paikassa omenapuun alla, mutta sen siirtäminen saattaa ollakin vaikeampaa. Kuulin muuten sille uuden nimen, joka ei ollenkaan imartele sitä: "paska-pihlaja".


Mesimarjalaatikko siirtyy kasvimaalle ja nuo kauniit vuohenkellot putkahtelevat varmaan kuitenkin jossain muualla, joten tästä ne voi hävittää.


Vihtori pitää kitkemisestä, kunhan saa jahdata kitkevää kättä, liikkuvaa kasvia tai vaan muuten seurata lähistöllä.


Nämä keijuangervotkin olivat jo saaneet paljon kavereita, jotka saivat siirtyä muualle. Nyt taas erottaa, missä on pensaita.


Tällaisen suuren näkyvän muutoksen jälkeen näytti oikein hyvältä. Ehkä sittenkin tämä voi olla hallittu kokonaisuus jonain kauniina päivänä tulevaisuudessa. Ja helpottaa ihan nyt muutenkin, kun se lupaamani puutarhaesittely on jo ensi viikolla.

6 kommenttia:

  1. Meilläpäin terttuselja on "paskamarjapensas". Nimi tulee siitä että pensas kasvoi monesti huussin kupeessa. Pujo on inhottava kasvi, nyt onkin hyvä aika kitkeä se pois ennen kuin siementää. Pitäisi tehdä itsekin samaa hommaa. Tosi nätti tuo vaaleanpunainen lilja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut terttuseljaa varmaan ennen nähnytkään kuin täällä. Ihmettelin keväällä kauniisti kukkivia pensaita siellä täällä. Nyt, kun niihin tuli marjat, tunnistin vasta. Pujo on kyllä melkoinen häirikkö. Täällä maaperässä on niin paljon siementä, ettei sitä varmaan millään saa kokonaan pois.

      Poista
  2. Hienolta näyttää, tuo lilja on kauniin värinen ja tykkään ruusuista kun ne kukkivat. Hyvin on puutarhahommat edenneet tuota esittelyä silmällä pitäen. Voiko kasveja siirtää nyt vai pitääkö sinun odottaa? Varmaan tämä riippuu kasveista. Aurinkoisia päiviä, muistakaahan aurinkovoide näin helteillä. E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on liian kuumaa ja kuivaa kasvien siirtämiseen. Syksyllä voi vielä siirtää. Saattaa olla, että ehdin kaikki loput näistä siirtämään. Saa sitten poistettua nämä loput muovit ja styroksit näistä penkeistä. :)

      Poista
  3. Kiva oli lukea kuvausta puutarhastasi. Näyttää niin kauniilta. Tuo lilja on niin upea. Ja ruusut ovat aina kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut hienoa seurata tänä vuonna, miten pikkuhiljaa tämä on alkanut näyttää puutarhalta. Lilja olikin paljon upeampi kuin ajattelin. :)

      Poista