Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Keskikesän kuvia

Vadelmat ovat kypsyneet. Niitä pitääkin nyt poimia joka päivä, jotta saamme pakastimen täytettä talveksi.


Kaurapelto näyttää ihan kaurapellolta jo. Vielä se ei ole alkanut kellastua, mutta lähiaikoina sekin jo tapahtuu.

Odelma maistuu kuttusille. Joka päivä pitää käydä pellolla haukkaamassa tuoretta.


Välillä näkyy pilviäkin, mutta ei vaan sada vettä. Kasvimaalla on valtaisa kuivuus.


Kukat kasvavat ihan vinksin vonksin. Pisimmät ovat edessä ja lyhimmät takana. Ehka on syytä muutella vielä näiden paikkoja.


Trenkituvan penkissä kukoistavat nyt sisällä talvetetut ruusut. En muistanutkaan, että näinkin isokukkainen oli joukossa.


Orvokkien aika alkaa olla ohi, mutta muuten kukoistus jatkuu.


Pienimmät ovat aloittaneet ulkoilukauden emon hoivissa. Melkoinen piipitys näistä lähteekin ihan yhdentoista tipun voimin.

2 kommenttia:

  1. Paljon olette saanut poimittua vadelmia, ehkä myös mustikoita? Lampaat ovat hyvän perään, tottakai. Tiput ovat suloisia. Kauniita maisemia oli teidän leiripaikalla. E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vadelmia tuleekin tosi hyvin tänä vuonna. Niitä riittää vielä pitkäksi aikaa puskissa. Metsämustikat ovat meidän osalta vielä metsässä, mutta vielä niitäkin ehtii poimimaan. :)

      Poista