Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Styroksia ja vähän styroksia

Kivimäen kaunista pihapiiriä rumentaa ikävä ilmiö, valkoiset styroksilaatikot. Kun kerroin, että styroksilaatikoita on ainakin tuhat, uskoitko? Arvelitko, että nyt Emäntä hieman liioitteli? Niinhän se meinasi Isäntäkin. No, tämän katsauksen jälkeen voit miettiä vielä, miten asia oikein mahtoi olla.

Etupihalla olevat laatikot ovat olleet kissojen hiekkalaatikoina. Niitä on iso kasa tuossa kuistin vieressä molemmin puolin.


Tien toisella puolen on yksi esiintymä. Siinä on laatikko poikineen, kahdessa kerroksessa.


Kasvihuonerungon toiselta puolelta näemme lisää laatikoita.


Ja toisessa päädyssä niitä on vielä lisää. Koko tuo kasvihuone on täynnä niitä.


Tämä välikkö on myös täynnä laatikoita. Niitä löytyy myös tuosta vasemmalla olevasta kasvihuonerungosta koko matkalta, vaikka ei tähän näy.


Tänne on tehty kaivanto, jossa on laatikoita.


Niitä kaivantoja on kolme.


Kuivurin takaosa on täynnä laatikoita.


Niitä on myös tien ja kuivurin välissä. Mustan muovin alla olevat seinämät on myös tehty laatikoista.


Kuivurin etupuoli on täynnä laatikoita.


Ja tietysti päädyssäkin on niitä.


Trenkituvan takapihan istutusalueet on tehty laatikoista ja muovista.


Omenapuun alla on laatikoita.


Ja toiseen suuntaan katsoen on laatikoita.



Ja lisäksi kaikki ne laatikot, jotka olet jo nähnyt aiemmissa kuvissa. Ja on niitä sitten vielä pellollakin. Saitko laskettua lukumäärän? On meillä hieman hävittämistä näissä, mutta eiköhän niistäkin vielä eroon päästä. Haluaisitko muutaman itsellesi? Saisit ihan ilmaiseksi.

10 kommenttia:

  1. Uskomatonta. Niitä löytyy tuolta pihalta varmaan seuraavan kymmenen vuoden ajan aina, kun vähän maata kuopsuttaa. Pitkää pinnaa teille raivaajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näitä varmaan löytyy vielä pitkään. On kyllä kova kerääminen näissä ja lopulliseen tuhopaikkaansa kuskaamisessa. Varmaan pitää tilata jätelava näitä varten.

      Poista
  2. paholaisen keksintö tuo rytoksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, aamen, suoraan syvyyksistä! (Kalakauppiaat saattavat silti pitää jopa siunauksena...)

      Poista
  3. Onpa loota poikineen... Ala myymään niissä mustaamakkaraa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myynkö tyyliin: "Tässä pätkä makkaraa ja mukaan saat laatikon, jossa se pysyy lämpimänä"? Mutta aika monta makkaranpätkää pitää myydä, että kaikki laatikot saa käytettyä.

      Poista
  4. Tulee niitä takaiskujakin. Aivan järkyttävä määrä niitä todella on. Henki meinas salpaantua ku aattelin et itte joutusin ne siivoomaa. Hajoovat tietty kun vähänki koskee...

    Huh, huh, oikee huokailen nyt täällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä niitä laatikoita on vähän liian paljon. Kyllä ne siitä sitten hupenevat, kun vaan kasailee niitä vähän kerrallaan. Huh...

      Poista
  5. Oi Wau.

    Eksyin tänään Kivimäkeen ja oli pakko lukea koko tarina alusta alkaen yhdellä istumalla. Aivan varmasti seuraan tätä projektia jatkossakin! Talo on todella kaunis ja nuo huonekalut aivan upeita, mutta on tuossa työmaassa tosiaan laajuutta ihan kiitettävästi. Minä olen sitä kissankakkaa luutunnut yhdestä perintöröttelöstä, ja hyvin maltillisia määriä, joten nostan hattua urakallenne. Oma remonttiprojekti vaikuttaa nyt suorastaan leikinteolta tähän verrattuna... mutta toisaalta, tuossa teillä on kyllä löytämisen riemua. Meillä on suhteellisen ehjä talo, jossa ei ollut ostohetkellä muutamaa yksittäistä huonekalua ja yhtä lammasturkkia ja puista käsikäyttöistä mankelia lukuun ottamatta yhtään mitään. Siis ei yhtikäs mitään. Se oli jopa vähän tylsää ja ankeaa.

    Jos nuo styrox-laatikot ovat ulkoilmassa hapertuneet niin se on ehkä ihan hyväkin asia - ne saa helposti murskattua siirtolavalle kaatiskuormaa varten niin ei ole niin tyyristä se lavan kuskaaminen kaatopaikalle ja takaisin, ajattelisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissankakkaa ja styroksia - sitä tämä projekti on pahimmillaan. Kyllä meillä on vahva usko siihen, että jonain kauniina päivänä katselemme ympärillemme syvää tyytyväisyyttä tuntien, mutta onhan siihen vielä matkaa - ja styrox-laatikoita.

      Poista