Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kaksi vanhaa puuta

Pelkäsimme, että kevään tuulet kaatavat vanhoja puita pihalla tai tien varressa, mutta ihan täyttä kaatumista ei ole tapahtunut. Pihalla on kuitenkin kaksi kaatumaisillaan olevaa puuta, jotka pitää kaataa heti ensi tilassa. Vielä ne saavat tukea toisistaan, mutta tuskin kestävät enää uusia myrskyjä.


Tämä puu on jo osittain revennyt, joten alkaa olla viimeinen aika päästää se vaakatasoon hallitusti. Aika paljon pitää kaataa näitä puita. Toisaalta on harmi, kun kunnon pihapuun kasvattamiseen menee niin pitkä aika, mutta eivätpä ne aikaansa pidempään kestä. 


4 kommenttia:

  1. Pihapuiden kaato on aina harmillista, mutta mieluummin itse kuin myrsky. Meillä kaadettiin yksi aivan ihana koivu, ulospäin siinä ei edes ollut pahoja vaurioita, mutta kaatamisessa paljastui, että oli sisältä täysin laho. Oli hyvä että kaadettiin, kasvoi ihan lähellä taloa ja tuuli olisi tuonut sen talon päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kestää taas kymmeniä vuosia, että tähän pihaan saa isoja puita, mutta eipä sille mitään voi. Parempi tosiaan hallittu kaato kuin talon päälle kaatuminen, tai sähkölinjojen.

      Poista
  2. Jos havupuut on suht kunnossa, säästäkää ne.
    Kaivinkoneella saa siirrettyä jopa seitsenmetrisiä puita kaadettujen puiden tilalle, ei oo sitte niin autiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havupuita on reilun hehtaarin verran, joten saavat vielä ollakin. Jossain vaiheessa pientä harvennusta pitää tehdä niillekin, jotta uusia pääsee kasvamaan. Tuo kaivuri-ideahan oli hyvä. Pitääpä alkaa katselemaan, josko ihan tontilta löytyisi siirrettävää.

      Poista