Vaikka syksy tunkee kaikkialle, on meilläkin vielä valtavasti kaikkea kukkivaa. Piti ihan lähteä sitä varten ikuistamaan tämän ajan kukkivat paikat. Syyshortensia on tietysti se ensimmänen kukkiva kasvi, joka kasvaa talon päädyn ja portin välillä.
Maksaruohoja on kukassa heti paviljonkitasanteen polun alkupäässä.
Ja tasanteen kivimuurin päälläkin kukkii maksaruohot.
Alapenkin reunalla kukkii sellaisiakin kukkia, joita en edes arvannut siellä olevan.
Viime kesänä perustetussa kukkamaassa kukkii vielä moni kukka.
Ruusuagervokin on ihan kaunis väriläiskä penkin reunassa.
Keltainen ja sininen yhdessä on ihan hauska väripari.
Nämä konnanyrtit ovat vasta aloittamassa kukintaansa. Toivottavasti tämä lämmin kausi on tarpeeksi pitkä niille.
Kurjenpolvistakin löytyy vielä kukkia.
Valkoinen ukontulikukka on ihan täydessä kukassa. Luulin jo siirtäneeni kaikki pois tästä omenapuun vierestä, mutta oikein pirteä yksilö on vielä jäljellä.
Sinipallo-ohdakkeissa on vielä häivähdys sinistä, mutta kukinta alkaa jo olla lopuillaan.
Malvat kukkivat vielä komeasti.
Trenkituvan kukkapenkin kultapallot ovat pääosin kumollaan, mutta kukkivat silti oikein kauniisti.
Penkin laidassa, mutta polun puolella, kukkii tähkätädyke.
Itse penkissä kukkii vielä ihan runsaasti myös syysleimut.
Virginiantädyke on myös oikein kiitollinen kukkija.
Ja liljakin sieltä vielä näytti kukkansa.
Hopeatäpläpeipilläkin on pitkä kukinta-aika.
Trenkituvan takana on keltainen pääosin piiskuista koostuva kukkameri.
Ja yksi lupiininroikalekin näkyi eksyneen joukkoon. Kuvassa on muuten kaksi perhostakin.
Mutta menin liian lähelle häiritsemään niitä.
Kauniisti vielä kukkivatkin..:)
VastaaPoistaYllättävän paljon kukkivaa vielä löytyi. :)
Poista