Kylpyhuoneemme on ollut koko ajan kuin suoraan kauhufilmin kulisseista, eikä se sen kauniimmalta näytä edelleenkään. Jatkoimme samaa esteettistä linjaa tehdessämme pieniä toiminnallisia muutoksia. On vaan asennoiduttava, että tämä on väliaikaista, kunnes pääsemme suunnittelemaan kylpyhuoneen aivan alusta alkaen sekä toimivaksi että kauniiksi.
Toiminnallisuutta parantamaan asensimme ylimääräisenä olleen 50-luvun nurkkakaapin kylpyhuoneen nurkkaan. Kaapin alle laitoimme nostalgisen ruman lankakorin, johon saa laitettua astioiden pesussa käytettäviä pesusieniä, tiskiainetta ym. tarpeellista. Kylpyhuoneessa ei ollut peiliä, mutta löysin yhden peilihomeen peittämän kapistuksen vintiltä. Nyt peilikuvana katsoo harmaapilkullinen hahmo, mutta edes joku kuva sentään. Olisi voinut laittaa suoraan vaikka Frankensteinin hirviön kuvan, mutta onhan tämä jännittävämpää, kun tietää, että se on ihan oma naamataulu, joka kuvaan ilmestyy kaikkine laikkuineen. Peilin alla roikkuvat söpöiset pussukat, jotka tein aikoinaan ensimmäiseen remontoitavaan taloon. Pukevat kuin hajuvesi pässiä!
Altaaseen tulee kolme poistoputkea, jotka eivät ainakaan paranna kokonaisuuden ulkonäköä. Yksi putki tulee vesivaraajalta, toinen tiskikoneelta ja kolmas pyykkikoneelta. Eipä tule liiallista kosteusrasitetta lattialle, kun vedet kulkevat viemäriin altaan kautta.
Peilin tullessa altaan päälle, naulakko sai siirtyä pyykkikoneen päälle. Tässä saavat roikkua nyt maidontuotantoon liittyvät liinat, joiden pitää käyttöjen välillä ehtiä kuivumaan.
Ahtaaseen suihkuvälikköön laitoimme liian täyden lankakorin avuksi varastosta löytyneen nurkkahyllykön. Nyt ei tarvitse pudottaa puolia puteleita yhtä tiettyä pulloa etsiessään.
Pyykkihuolto on rumassa tilassa järjestetty rumin pussein. Lajittelu sujuu neljällä eri värikoodilla (tummat, valkoiset, sini-harmaa-vihreä ja beige-keltainen-punainen-ruskea). Sen lisäksi liinavaatteet lajitellaan pyykkikoriin. Lajittelupisteestä on pisin matka juuri pyykkikoneelle, mutta kassien kanssa se ei ole ongelma, koska kassin saa kannettua koneen viereen ja täytettyä siitä. Kuivausrumpu on tässä lähinnä. Sen vedet ohjataan tällä hetkellä ämpäriin, ettei niitä tarvitse valuttaa lattialle.
Kokonaiskuva eteisen ovelta kertoo täysin sen, miten valtavan ruma koko tila on kaikkine roikkujohtoineen, laitteineen ja tarvikkeineen. Mutta olen valtavan iloinen siitä, että meillä on kylpyhuone, jossa on lämmitys, lämpimän veden suihku, sisäkäymälä, pyykkitupa ja maitohuone.
Lattiakin on Isännän kenkien jäljiltä pesemättä. |
Mahtavaa realismia tämä, tuo on niin totta monen remointoijan kotona! Olisin kiitollinen edes tuollaisesta kylpyhuoneesta suoraan sanottuna. Nimim. pihasaunan kanssa kesät talvet puljaava
VastaaPoistaToiminnallisuudessa ei ole valittamista, niin paljon täällä pystyy tekemään kaikkea. :)
PoistaMitä tähän nyt sanoisi 😄 No ainakin sait minut nauramaan kera kuvien ja hyvän sanoituksen 😄 Aikamoinen kokonaisuus, mutta tosiaan suunta ei voi olla kuin ylöspäin 😉 En ole ehtinyt vielä kahlailemaan blogiasi, joten kysyn tässä kommentin muodossa, kuinka kauan olette asustelleet ja kunnostaneet taloa?
VastaaPoistaJoku päivä pääsen tutustumaan projektiinne pintaa syvemmälle; todennäköisesti, kun seuraava flunssa-aalto yllättää. Täytyy ladata niillekin hetkille jotain positiivista odotusarvoa 😉
Kaksi vuotta olemme asuneet täällä ja hitaasti, mutta varmasti remontti etenee siellä sun täällä. :)
PoistaHuh, kunnon arjen realismia. Tuota on remonttitiloissa asuminen. Meillä ei tässä aluksi ollut kylppäriä, tai oli, mutta sitä rempattiin. Metsässä oli riuku missä käydä ja pesut hoitui saunalla. Vaippaikäisen pesut hoidin niin että ensin lämmitin vettä vedenkeittimellä talossa sisällä, sitten vesi pihasaunalle pesuvatiin ja sekaan kylmää vettä. Onnistui niinkin mutta kyllä oli luksusta kun kylppäri valmistui. Miten entisajan naiset ovat jaksaneet.
VastaaPoistaMe olemme suurimman osan yhteisestä elämästämme eläneet remontin keskellä, sillä tämä on meille jo kolmas talo. Täällä on kaikkein paras kylpyhuone ennen remonttia. Onneksi siis sen vuoksi, että muualla on niin paljon kiireellistä tehtävää, ettei tätä tarvitse uusia ihan ensimmäisenä. :)
PoistaSellasta se on asuminen remontin keskellä, mutta sehän on vain väliaikasta kun joskus jossain tuleviasuudessa oottaa uusi kylppäri ja kodinhoitohuone.
VastaaPoistaSillä välin yritän asennoitua tuohon toiminnallisuuteen esteettisyyden sijaan. :)
PoistaNo, ei meidänkään kellarikerros (missä on sauna, pukuhuone, "pyykkikomero", kellari, pannuhuone ja puuvarasto) näytä kovin hääppöiseltä, mutta kyllä siellä kaikki tarpeellinen hoituu, paitsi syksy/talvi aikaan pyykin jatkokuivatus sisällä, kesällähän on helppoa kun pyykit voi kuivattaa ulkona. Näillä rahavaroilla emme unelmoikaan sen remontista :)
VastaaPoistaYmmärrän hyvin tuon rahatilanteen. Meilläkin remontti on aika hidasta, kun millään ei huvittaisi ottaa lisälainaa sitä varten. :)
Poista