Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

perjantai 15. syyskuuta 2017

Puulämmityskausi alkoi

Makuukamarin kakluunissa palaa iloinen tuli nuollen puita ja sytykkeitä. Hormista kuuluu kaunis humina. Tuli tehdään kahtena päivänä kolme kertaa päivässä pienellä annoksella. Sen jälkeen tulta voi tehdä isolla pesällisellä, mutta ilman peltien sulkemista. Parin viikon päästä kakluunia voi käyttää täysin normaalisti. Tämä on ihmeellistä!


Trenkituvassa ei vielä ole tulia, vaikka tulipesät ovat kunnossa ja nuohottuina. Ongelmana on vielä korjaustöissä tehty aukko yläkerran hormissa. Kun tämä aukko on muurattu umpeen, alkaa trenkituvassakin lämmityskausi.

Lattialta puuttuu vielä kipinäpeltikin

Pientä pintasilausta voi vielä tehdä tulipesän luukulle, jotta sen ruoste saadaan pois. On jotenkin hauska systeemi tällainen päältätäytettävä malli.


Kuparinen vesiastiakin on kunnossa, mutta tulipesän puolella väliseinä on reikiintynyt, joten suosituksena oli hitsata uusi väliseinä, että kupari säästyy.


Kamarin pystymuuri on käyttökelpoinen, vaikka tulipesä on jo hieman kärsineen näköinen.


Paljon noista uuneista tuli kaikenlaista tavaraa, joten ei mikään ihme, kun ei ole vetänyt. Kaunein lause, minkä nuohooja sanoi oli, että olemme tehneet valtavasti työtä, kun olemme saaneet talon hajuttomaksi. Me huomaamme kyllä vielä jäljellä olevan hajun, mutta olihan se hienoa, että muutos on noin huomattava.

16 kommenttia:

  1. Meilläkin oli jo yksi päivä takassa pieni valkea..:)

    VastaaPoista
  2. Takan pehmeää lämpöä ja tulen tuomaa tunnelmaa ei voita mikään.
    Meilläkin on ihan pientä "kynsitulta" pidetty jo takassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet kynsitulet ovat hienoja alkuja lämmityskaudelle. :)

      Poista
  3. Uuneilla saa mukavaa lämpöä. Pieniä tulia on pidetty meilläkin, lähinnä että kosteus pysyy poissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosteutta näistäkin tulisijoista ensin häädetään, sitten vasta lämmitetään. :)

      Poista
  4. Meilläkin aloitettiin jo lämmityskausi. Elokuun puolivälissä tarvitsi laittaa uuniin tulet, kun oli niin kylmä. Huh, aika hurjaa. Rakastan niin noita pönttöuuneja, aivan ihana tuo valkoinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trenkitupa on muutenkin niin ihana fiftarikuosissaan, vaikka on parikymmentä vuotta vanhempi. Aivan oikeaan aikaan meilläkin alkoi lämmityskausi. :)

      Poista
  5. Jee, varmaan mahtava tunne, kun saa nuo uunit toimimaan! Meilläkin on tuollainen "päältä ladattava", mutta kertaakaan ei olla vielä kokeiltu sitä. Täytyy pyytää nuohooja ensin paikalle ja aloitella varovasti sitten myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyttöönottotarkistus on pakollinen. Sitten saa ihan täysillä aloittaa, siis ihan pikkutulilla. :)

      Poista
  6. Puun lämpö on erilaista kuin sähköllä tehty. Hyvännäköinen kaivo teille tuli, hyvä että saitte korjattua. E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta pääsemme lämmittämään ihan oikeasti niin, että pellitkin voi sulkea. Kaivoprojekti onnistui onneksi hienosti. :)

      Poista
  7. Noilla uuneilla saa niin ihanan lämmön tupaan:)😍 Hienoa että uunit toimii..Onhan puulämmityksessä ihan oma tunnelmansa! Mukavaa ja lämpöistä syksyä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puulämmityksellä saa ihan omanlaisensa tunnelman luotua. Olemme todella iloisia, että nämä tulisijat sai palautettua oikeaan tarkoitukseensa. Mukavaa syksyä myös sinulle! :)

      Poista
  8. No nyt eksyin blogiisi viimein; olipa kiva löytö ja ryhdyinpä heti lukijaksi 😊 Pitää palata paremmalla ajalla lukemaan juttujasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa, Mrs Sinn! Sinunkin blogisi on todella mielenkiintoinen. :)

      Poista