Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Reino ja nokipoika

Reino-kulta sai niin hyvät arvostelut, että olen ihan täpinöissäni. Niinpä kuvat ovat aivan kauheita, mutta anna anteeksi. Oli taas keväinen aika nuohoojan tulla katselemaan tulisijoja. Meillä nyt ei kovasti käyttöä ole ollut kuin saunalla, mutta nyt oli jotain uudempaa tutkittavaa. Reino piti katsastaa ja nuohota.


Kannen alla oli valtavasti sipulinkuoria, ilmeisesti kukkasipuleista, joita edellinen asukas oli yhtenä vuonna kasvattanut koko alakerran täydeltä. Pitääpä joskus laittaa siitä kuvia. Mutta nyt Reino imuroitiin kunnolla kaikkialta. Tulisijan perältä poistettiin pari irtotiiltä, jotka olivat olleet sulkuna salin patterille.


Myös ilmahormi puhdistettiin. Se oli täysin tukossa, täynnä jotain möhnää. Nyt alkoi ilma kulkea, mikä on tietysti valtavan hyvä asia. Ehkä hajutkin alkavat pikkuhiljaa haihtua taivaan tuuliin.


Salin puolellakin kaikki oli hyvin, paitsi tietysti seinässä on reikä. Lämpökanavat ovat kunnossa ja nyt hyvin nuohottuinakin. Reinon toimintaperiaate on sama kuin pönttöuunissa. Tulisijasta savu johdetaan ylös ja kanavia pitkin alas, ja sieltä savupiippuun. Eli on se ihan näppärä ja toimiva lämpöjärjestelmä.


Kun salin puolelta patteri on kunnostettu, voi Reinoa alkaa käyttää, mutta hyvin pienellä tulella ja muutamalla pienellä tikulla. Ensi talvena lämmitämme siis keittiötä ja salia jo puulla. Niin, että ihan syystäkin olen täpinöissäni. :)

14 kommenttia:

  1. No todellakin syystä, mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt voisi jo vähän hinkata hellanpäällistä kuntoon ja putsailla muutenkin koko laitos. :)

      Poista
  2. Kyllä tuossa olisin minäkin täpinöissäni..:)

    VastaaPoista
  3. Hieno homma, jam iäpä on parempi kuin puuhella jos sattuu sähkökatkoja, pelastaa silloin monesta pahasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi talvena saammekin jo nauttia puuhellan lämmöstä. On kyllä hyvä saada puuhella kuntoon. :)

      Poista
  4. Puuhella on ykkönen! Pienellä vaivalla lämpöä ja ruokaa. Meillä lämpenee puuhella joka päivä töiden jälkeen jotta perhe saa ruokaa. Vain harvoin on niin kiire että ruoka syntyy sähköliedellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi hienoa, että tästä vielä saa ihan hyvän hellan. Holvikin oli ihan kunnossa, joten aika pienellä vaivalla tuosta tulee ihan kunnollinen. :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Niin on. Pintaremontin jälkeen tuokin on oikein sievä laitos. :)

      Poista
  6. Todella hyvä uutinen että puuhella ja lämpökanavat toimivat. Hellasta tulee kaunis. E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hyvä uutinen. Nyt pitääkin saada pian muurari paikalle korjaamaan salin puolen reikä. :)

      Poista
  7. Jes,
    Etkö jo laittanut pientä kokeilua heti?
    Minä ainakin olisin heti kokeillut ja nauttinut, nauttinut ja siinä vieressä jotain pientä asiaa edistänyt, ihan malttamattomana.
    Kahvikutsutkin heti kutsunut, sillä iloita ja riemuita voi aina tuollaisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vielä parane kokeilla, kun salin puolen reikä on olemassa. Kun se on taas poistettu, voi jo pienen tulen tehdä ja savuttaa keittiö. :D

      Poista