Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Porin Matti

Kun selvisi, että kirjastoon saisi melkoisen helpolla pienehkön tulisijan, oli aika selvää, että sellainen olisi Matti, Porin Matti. Aloin selailla puoliaktiivisesti myynti-ilmoituksia. Viime viikolla sitten löytyi sopivan matkan päästä edullisella hinnalla vähän korkeampi malli (Porin Matti 21), joka siis varaisi hyvin lämpöä ja lämmittäisi kirjaston koko päiväksi.

Ilmoituksesta muokattu kuva
Tällä kertaa minä en lähtenyt sitä hakemaan, vaan Isäntä sai hankkia vähän raavaamman kaverin avuksi siirtämään Matti kyytiin.


Vielä pitää miettiä, miten Masa tulisi parhaiten sisälle, sillä se painaa 295 kiloa, joten ihan kevyen sarjan kaveri se ei ole. Paikka, johon Porin Matti tulee, on siis tämä kirjaston nurkka. Itse asiassa tässä on melkoisella varmuudella ollut ennenkin juuri Matti lattian vanhasta jäljestä ja hormireiästä päätellen.


Lattian pitää tosin vielä kuivua, kipinäpelti pitää hankkia ja Mattia putsailla ja ehostaa ennen paikalleen laittoa. Mutta onneksi on Masa jo olemassa.

2 kommenttia: