Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Kolmen tunnin tauko

Joka paikka pihasta kaipaa kunnostusta. Joka paikkaan ei millään yhdellä kertaa ehdi, joten pahimpiin paikkoihin kannattaa laittaa kukkanen viemään huomion.


Toisissa paikoissa taas tulee melkein kiire. Pakarituvan päädystä alkoi pilkistää lasia, ja pyysin Isännän avuksi kaivelemaan ne pois. Ei sitä ihan yksi palanen vain ollutkaan, ihan reilusti sieltä nousi pienempiä ja suurempia palasia. Tämä seinusta on kesällä kanojen suosiossa, joten oli jo aikakin putsata maaperä.


Menin sitten iltapäivätauolla kukkapenkkejä haravoimaan. Niillehän ei ole vielä meidän aikanamme tehty mitään, ihailtu ja kauhisteltu vain. Ajattelin ottaa muovin pois. Sitten ajattelin, että otan sen päällimmäisen muovin pois. Ja sitten päätin ottaa sen toisenkin kerroksen pois.


En minä sitten saanutkaan niitä kaikkia kerroksia vielä pois. Siirryin haravoimaan sivummalle.


Paviljonkitasanteen oikealla puolella olikin hirmuinen pöheikkö, mutta tuli sielläkin lopulta maata näkyviin. Ja tietysti myös sitä muovia. Tuossa on kulkenut kulkuväylä sinne muovialtaan luo. Penkissä kasvaa hirmuisesti vuohenputkea, mutta on siellä myös oikeita istutuksiakin. Ja sitten huomasin nuo vasemman puolen ryteiköt.


Talttuivathan nekin ankaralla kurituksella. Perennanvarsia oli useammalta vuodelta, joten niiden katkominen ja kaiveleminen ei ollut yhtään kivaa. Tuossa etualalla kasvaa karviainen muurahaispesässä.


Katsoin vähän kaiteen ylikin ja huomasin, että sielläkin olisi työtä. Seuraavaksi kipusin mäelle.


Ja niin lähtivät vanhat roskat sieltäkin. Altaan reunalla kasvaa jotain heinää, joka ei ihan noin vain lähtenytkään. Sille pitää jossain vaiheessa tehdä jotain.


Punalehtiruusu kaipaa jo vanhojen oksien leikkaamista. Tuohon on kasvanut myös tuoksuvatukkaa, joka saa myös lähteä muualle asustelemaan.


En sitten alkanut tätä kasaa siivoamaan. Jätin suosiolla Isännän tehtäväksi. Kunhan tuo metallikasa on pois, voikin sen paviljongin pystyttää paikoilleen.

Näet aivan oikein: puukasa on aivan jättimäinen!
Siinäpä menikin mukavasti kolme tuntia ja oli aika käydä vaihtamassa vaatteet ja lähteä iltatöihin.

12 kommenttia:

  1. Miten ennen vanhaan kaikki pitikin peittää omalle pihalle...kuten nyt nuo lasit ja muovit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen ei ollut yleisiä kaatopaikkoja, jokaisella oli omansa jossain metsänlaidassa. Täällä on jatkettu jätteiden hävittämistä maille kaatopaikkojen ja jätehuoltojen jälkeenkin. Välillä vetää vähän totiseksi.

      Poista
  2. Ihmettelen minäkin tuota muovin määrää ja lasien kätkemistä maahan????!!! On teillä kyllä siivoamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muovin määrää ei voi edes käsittää, käytännössä koko maa-alue on muovitettu tien toisella puolen (trenkituvan puoli). Sitä jää varmaan meistä seuraaville omistajillekin joskus tulevaisuudessa.

      Poista
  3. Ennen kätkettiin kaikki maahan, tuo tei muovin määrä on käsittämätöntä.
    Hyvä että saitte lasit pois, nyt saa kanat rauhassa kopsutella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totuuden valkeneminen on kyllä saanut päätä pyörimään monet kerrat. Eipä siinä muu auta kuin kaivella vaan, vähän kerrallaan. :)

      Poista
  4. Muovin ja muun roskan määrä on teidän tontilla valtava, mutta pienin askelin eteenpäin. Oletteko muuten saanut tilattua sen jätteen murskaaja auton? Tuli vain tuosta kasasta mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auto tulee toukokuun alussa. Ehdimme siihen mennessä keräämään mahdollisimman paljon laatikoita valmiiksi kasaan. Siihen mennessä kasat saavat vielä kasvaa. :)

      Poista
  5. Huh, on teillä hommaa! Kuulostaa samalla niin tutulta: meillä myös kaikenlaista jätettä löytyy joka paikasta, mistä vähän alkaa kaivaa :(. No, sama taktiikka täällä: ruukku harmaaseen paikkaan ja pientä piristystä saa helposti loihdittua :). Kyllä teidän pihasta tulee vielä ihan mahtava, kun vain asia kerrallaan jaksatte hommissa edetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sitä kaikenlaista tosiaan. Näiden vanhojen talojen pihat ovat melkoisia kätköpaikkoja kaikelle käytetylle tavaralle. :)

      Poista
  6. Meidän pihapiirissä nousee pintaan lasinsirua ja muovinpalasia ja olemme suunnitelleet kanojen ja lampaiden hankkimista. Kuinka maa kannattaisia puhdistaa, jotta se olisi eläimille turvallinen? Kiitos mukavasta blogistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasinsirut ovat pahoja. Niihin auttaa vain ahkera haraaminen kerta toisensa jälkeen, että saa niitä näkyviin. Kanathan kuoputtavat maata, jolloin sieltä niitä nousee, ellei ole ennen jo puhdistettu. Toinen vaihtoehto on kaivaa maata pois parikymmentä senttiä ja vaihtaa tilalle puhtaampaa maata.

      Poista