Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Kakkapyllyt

Käpyn vauveleiden pyllyihin oli jäänyt kakkaklöntti. Emän pitäisi aina nuolla kilinsä pyllyt, mutta Käpy ei oikein pidä siitä. Ymmärrän sen hyvin. :) Tänään päätin poistaa kiinni juuttuneet kikkareet. Paavolta sain aika vähällä vaivalla kuivuneen kakan pois, mutta Maikilla oli isompi klöntti, jota piti liottaa pidempään. Ei se oikein pitänyt toimenpiteestä, mutta pakkohan se oli poistaa.


Ja kun klöntti oli pois, tuli siltä uusi kakka, jota Käpy ei taaskaan poistanut. Niinpä jouduin irrottamaan senkin.


Kun molemmilla oli puhdas pylly, suostui Käpykin nuolemaan lapsensa. Helppoa kai se nyt oli, kun minä tein sen kakkaisimman työn.


Päästin vuohet hetkeksi pihalle. Melkoista menoa niillä olikin.


Kivikasallahan ne pienet loikkivat kuin olisivat aina ennenkin tehneet niin.


Isommat lähtivät päiväunille, mutta pienemmät jatkoivat riehumista. :D

8 kommenttia:

  1. Voi,ihanuutta! Kyllä sinulla on monta "virkaa" ja niin hauskasti kerrottu!

    VastaaPoista
  2. Oi, mitä hupaisia puuhia sinulla onkaan perheenlisäyksen takia. Onnittelut muuten uusista pikkuisista! On ne aivan mahtavan suloisia, nuo pikkukilit ja varmasti puuhaa riittää niiden parissa. En ole ehtinyt käydä vieraisilla blogissasi vähään aikaan, ja paljon on ehtinytkin siinä välissä tapahtua. Upeaa aika tämä kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tosiaan arvannut, että joudun tällaisiinkin tehtäviin. :D Kevät on niin valtavan lyhyt aika, mutta koko ajan tapahtuu paljon. :)

      Poista
  3. Samalla lailla lapset leikkivät...olipa niillä kaksi tai neljä jalkaa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Ja kun kaikki neljä on leikkimässä, ovat emätkin ihmeissään, kun eivät ehdi seurata, missä omat pikkuiset pyörivät. :D

      Poista
  4. Minä en varmaan ehtis koko päivänä tekemään mitään muuta kuin noita pieniä ihastelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tässä ole tullut paljon muuta tehtykään, kun on niin mukava seurata näitä pikkuisia. :)

      Poista