Käpyn kätilönä

Käpy valitteli ja ponnisteli jo eilen. Illalla se teki pesää joka tilaan vuorollaan, mutta ei asettunut mihinkään. Aamulla sama jatkui. Selvästi näki, että poikimisaika oli juuri, mutta mitään tulosta ei tullut. Aamupäivällä kävin seuraamassa sitä hetken aikaa. Juttelin sille, että ellei iltapäivällä tule kilejä ulos, tarvitaan apua. Lupasin auttaa sen, minkä pystyisin. Käpy ei kuitenkaan päästänyt ihan lähelle.

Iltapäivällä Käpy oli rauhattomampi ja ponnisteli taas kovasti. Sanoin, että nyt tulen auttamaan, että saadaan ne lapset sieltä ulos. Ja työnsin käteni sisään, eikä Käpy enää vastustellut. Ensimmäinen kalvo puhkesi, ja Käpy meinasi, että se oli siinä. Sanoin, että ei se kili sieltä vielä tullut. Ja yritimme yhteispelillä uudelleen. Nyt löysin pienet jalat ja aloin vetämään kevyesti niistä. Käpy alkoi taas ponnistaa ja yhteispelillä saimme pienen vauvan ulos. 

Arvasin, että Käpylläkin on toinen siellä, joten teimme saman uudelleen. Ja saimme sen toisenkin sieltä pois. Jälkeiset ovat vielä tulematta, pitää seurata tämä päivä, että varmasti tulevat ulos.

Toinen olikin aivan selvä Pikku-Käpy, täsmälleen äitinsä näköinen.

Käpy alkoi hienosti hoitaa pienokaisiaan. Valko-otsainen on kova huutamaan. Se kävi minultakin pyytämässä maitoa ja pökkäili tehostaen pyyntöään. Kyllä ne molemmat jo löysivät oikean paikan, mistä sitä maitoa saa.

Pikku-Käpy on tyttökili, pieni ja siro ja hiljainen ääneltään.

Kovaääninen on pieni kilipukki.

Näillä on tässä maailmassa vielä paljon oppimista, mutta Käpy pitää hellästi huolta.

Taas on kova miettiminen, mitä näille pienokaisille antaisi nimeksi. Kyllä meillä on karjaa kuin Aabrahamilla, kuusi vuohta jo, viisi kuttua ja yksi pukki.