Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Tyytyväiset lähiruokatuottajat

Olemme nyt virallisesti lähiruokatuottajia. Kyllä tuo titteli onkin valtavan hienon kuuloinen korvissani. Maatilan ostaminen ei ollut pelkästään ison tilan tarvetta, vaan siihen sisältyi myös haave pystyä tuottamaan jotain. Jos säät olisivat syksyn osalta pysyneet maltillisina, olisimme tarjonneet viinirypäleitä myyntiin, mutta pakkaset puraisivat rypäleitä niin paljon, että ne alkoivat mehustua. Niinpä valmistimme rypälemehua, sokerilla ja ilman.


Liittyminen REKOon, eli paikalliseen lähiruokapiiriin mahdollisti tuotteen esittelyn ja ennakkomarkkinoinnin. Eilen olimme ensi kertaa myymässä. Ennakkotilauksia oli vain yksi, mutta myytyjä pulloja lopulta seitsemän. Ei ollenkaan hullumpi tulos. Lisäksi Isäntä myi työkavereilleen samanlaisen satsin, joten kauppahan käy hyvin. Luultavimmin mehut ovat menneet kahden viikon päästä olevan uuden noutopäivän jälkeen. Makeuttamattomat mehut menivät heti ensimmäisenä. Niitä pitää tulevaisuudessa valmistaa enemmän.

Oli siellä muitakin myyjiä, vaikka tässä näkyy vain yksi.

Keväällä tarjoan myyntiin raparperia, jota löytyykin valtavat määrät kaikkialta, vaikka yksi penkki jäikin kaapelikaivannon jalkoihin. Samassa yhteydessä taidan myydä ylimääräiset perennat pois.

10 kommenttia:

  1. Hienoa! Oletko kuvassa sinä...mahtava letti kuka sitten onkin..:)

    VastaaPoista
  2. Ompa siulla komia letti, tuostahan sie saat jo kruunun pääsi ympäri.
    mahtava idea tuo siun mehutehdas, onnea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saahan tuon pään ympärikin. Mutta kyllä on vaikea löytää tarpeeksi tukevia nutturaneuloja nykyään. Onneksi tekevät kauppansa nuo mehut. :)

      Poista
  3. Hieno juttu! Tilalla jatkuu sitten toiminta "kauppapuutarhana", josta muistelen sinun joskus maininneen. Voi kun olisit lähempänä niin saisit minusta vakioasiakkaan. Onnea busineksille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olisi tarkoitus jatkaa "kauppapuutarhana". Kannattaa tulla toki kauempaakin vaikka pienelle kotimaaretkelle. :)

      Poista
  4. Hienoa että mehut menevät kaupaksi, muistakaa säästää muutama itselle. Raparperi on hyvää siitä saa vaikka mitä. Vinkkinä jos haluat raparperin kestävän kauemmin niin leikkaa sen kukinnot pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparperi saattaa olla ihan hyvä myyntiartikkeli. Olen leikannut kukinnot pois yleensä, vaikka ei raparperia ole tullut käytettyäkään. Joihinkin puskiin taas on kiva jättääkin kukinto, se on niin mahtavan näköinen. :)

      Poista
  5. Onnea uusille lähiruokatuottajille! Hienoa yritteliäisyyttä. Voisipa noita mehuja ostaa netin kautta, niin tilaisin heti pari pulloa rypälemehua. :) Toivotaan, että kauppa käy vastakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Valitettavasti meillä ei vielä toistaiseksi ole nettimyyntiä. :)

      Poista