Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kivikosta kukkatarha

Kun sain loput mehustukset valmiiksi lauantaina, oli aika siirtyä taas pihahommiin. Tilasimme ison kasan multaa trenkituvan päätyyn syysistutuksia varten. 


Isännän kanssa teimme kovan työn kärräämisessä ja tasoittamisessa. Haimme isojen kivien väliin porraskiviä, jotta alue näyttäisi yhtenäisemmältä. Raparperilaatatkin kannoimme jo tänne odottamaan paikkaansa. Alkoi olla jo pimeää, kun vihdoin oli mullat paikallaan.


Isäntä lähti lypsylle ja minä jäin upottamaan kukkasipuleita uuteen penkkiin. Sipuleita oli yhteensä 285 kappaletta, joita olin ostanut alennusmyynnistä. Teemaväriksi olin valinnut liilansävyiset kukat.


Ja niitä oli ihan mukavasti kaikenlaisia erisävyisiä ja -muotoisia. Oli joukossa hieman pinkimpääkin.


Takareunan ison kiven juureen laitoin nuo kevättähdet. Ja krookukset pääsivät reunakasveiksi koristamaan alkukeväästä uutta aluetta.


Tänään otin vielä uusia kuvia alueesta. Nythän siinä ei vielä kasva mitään, joten alue on tuollainen multakenttä.


Isompi portaikko on tehty vanhan maitolaiturin kivistä. Isäntä haluaisi nuo raparperilaatat tuohon alueelle, mutta en ole vielä löytänyt oikeaa asetelmaa niille.


Pienemmän portaikon väliköihin haluaisin jotain peittokasvia sitomaan multaa ja upottamaan portaat niin, että ne näyttäisivät olleen siinä aina.


Päätin sittenkin, etten osta monia uusia kasveja tuohon, vaan kerään näistä olemassaolevista penkeistä tähän sopivat kasvit. Tähän mahtuu aika paljon, joten saan hyvin vähennettyä noita perennaistutuksia tämän myötä.


Jo aiemmin siirsin ystäväni avulla nämä pensaat tähän tuolta alempaa tien vierestä.


Tähän tilalle ajattelimme laittaa syreeniaidan, joka antaisi trenkituvan takapihalle hieman suojaisamman tilan.


Tässä vielä näitä leutoja kelejä riittää, joten voisin vielä joitain kasveja siirtääkin. Mutta mitään pakkoa en siitä nyt ota. Alkavat ulkotyöt nyt onneksi vähenemään, ja pääsemme pian tekemään remonttia talolle. Siellä haju on jo hälvennyt runsaan otsonoinnin myötä.

10 kommenttia:

  1. Kyllä tulikin upea tuosta kukkapenkistä! Kiviportaatkin sopivat hienosti paikoilleen. Ja koska teillä tuntuu löytyvän ihan kaikenlaisia perennoja, niin onhan se järkevää niistä sitten siirrellä ja jakaa. Suuri työ toki on varmaankin juuristojen putsaamisessa juolavehnästä! Toivotan teille työn iloa edelleen ja muutaman ylimääräisen tunnin päiviin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täältä tosiaan kasveja löytyy tuohon, ettei tarvitse ostaa. Juuriston putsaaminen kaikista rikkakasveista on iso työ, mutta ei mahdoton onneksi.

      Poista
  2. Nyt sitten ootellaan kevättä ja kukkamertasi..muistakkin laittaa sitten tänne kuvia..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, varmasti laitan kuvia, ehkä liiankin kanssa. Ei tuosta määrästä vielä tullut kukkamerta, joten pitää sinne jostain siirtääkin. :)

      Poista
  3. Tuohon tulee hino kukkapenkki! Tykkään kun on luonnonkiviä mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isäntä ei muinoin uskonut, että trenkituvan pihasta tulee vielä hieno. Mutta nyt hänkin jo näkee, miten se muuttuu. Oli hyvä, että saimme jo tässä vaiheessa laitettua tätä pihaa. Tulee heti viimeistellymmän näköistä tänne. Tuohon vielä kun saa kasvit paikalleen, niin jopas on erinäköinen kivikko kuin ennen. :)

      Poista
  4. Upea kukkapenkki ja keväällä se palkitsee teidät mahtavalla kukinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan niin. Viimeisenä heittelin kevättähden sipuleja 100 kpl ihan pussista vaan, enkä katsonut yhtään, miten päin ne edes tulivat. :)

      Poista
  5. Kivillä saa maisemoitua kivasti paikkoja, joissa on korkeuseroja ja teillä kun ilmeisesti kiviä riittää yhteen jos toiseenkin paikkaan. Olen ihan samaa mieltä siitä, että älä suotta osta uusia perennoita ainakaan vuoteen tai jopa pariin. Kuvistasi päätellen siellä on valtavat määrät vaikka mitä ja voi olla, että et ole ihan kaikkia vielä edes löytänyt. Maanpeittokasveja tai joitakin täydennyksiä on tietysti hankittava sitä mukaa kun tarvetta ilmenee. Kumpa syyssäät jatkuisivatkin tällaisena niin ehdittäisiin tehdä vielä vaikka mitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli aivan valmiina selkeä alue kivien välissä. Kaivuri toi siihen jo maata ja tasoitti kivien väliset kuopat. Näin sitten saimme sen viimeisteltyä istutusalueeksi. Kiviä täällä kyllä riittää tuohon alempaankin alueeseen, eivätkä lopu vielä siihenkään. Miten sitä voisi edes muistaa, missä mitäkin perennaa kasvoi, kun niitä on niin valtavasti kaikkialla, enkä varmasti saanut dokumentoitua niistä kaikkia kesän aikana? On vielä ensi kesänäkin ihmettelemistä. :)

      Poista