Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

lauantai 3. lokakuuta 2015

Luita, koloja ja yön eläimiä

Isäntä joutui sujuttamaan itsensä kellarin luukusta alapohjaan. Kuulemma hartioista otti kiinni, mutta kun en ollut näkemässä, en voi sitä varmaksi todentaa. :)

Luurangonlaihaksi ei Isäntä kuitenkaan ehtinyt laihtua kuvaa varten. Tämä hoikka yksilö löytyi talon alta. Sinnehän perinteisesti kuolevat kissat ovat menneet suojaan viimeiselle matkalleen. Näitä ei kyllä löytynyt kuin tämä yksi.


Alapohjasta löytyi myös keppejä ja muuta puutavaraa. Huomautettakoon lukijalle, että kuvassa oleva luukku ei ole se, josta Isäntä alapohjaan meni, vaan kissanluukku, josta hän sitä tavaraa kaverin kanssa poisti. Isäntä katsasti myös koko alapohjan kunnon. Odotetusti vessan kohdalla oli lahoa ja tuon kuistin, josta jo olimme löytäneet vesivaurioita ajalta ennen peltikaton laittoa.


Alapohjasta löytyi myös ehjä leipälapio sekä lukuisa määrä saviruukkuja.


Varsinainen syy alapohjaan kömpimiselle oli kuitenkin sähkökaapeleiden kuljetus talon sisäpuolelle.


Kaapeleiden veto jatkui pitkin pihaa. Trenkituvalta piti kaivaa kaapeli myös kuivurille. Sinne olikin kiire saada sähköt toimimaan, sillä se oli sen sähkönkatkeamisen jälkeen ainoa mahdollinen paikka pakastimille, jotka olivat olleet talon kuistilla. 


Ja niitä kiviä sitten riitti vähän enemmänkin. Oikeasti niitä tuli pintaan niin paljon, että alkoi oikein huolestuttaa, mitä niiden kanssa tehtäisiin. Eivätkä kivet olleet mitään pikkuisia reunuskiviksi sopivia, vaan jättikokoisia puolen tonnin järkäleitä.


Isäntä kävi iltakävelyllä tiluksilla, kun Vihtori juoksi täysillä pakarituvan takaa ja vilisti Isännän ohi kohti trenkitupaa. Syykin selvisi kirkkaalla lampulla. Ei se ollut superkuu, joka myöskin osui kuvaan, vaan supi, joka majailee jossain pakarituvan liepeillä kolossaan.


Minä taas olin näiden tapahtumien aikaan uudessa polvileikkauksessa, joka siis oli kolmas leikkaus samaan polveen puolen vuoden sisällä. Nyt tehtiin vain viimeinen silaus, jossa poistettiin kierukka kokonaan. Huhtikuussa sitä kierukkaa kiinnitettiin köysillä ja ankkureilla, toukokuussa tulehtunut polvi puhdistettiin ja irronneet köydet ja ankkurit poistettiin. Kyllä siitä vielä kelpo polvi tulee, muttei aivan täydellistä. Joka tapauksessa jalkapalloura on nyt ohi, vaikka en ehtinyt sitä edes aloittaa.

14 kommenttia:

  1. On siellä aika touhua mutta kyllä se sähkökin on vaa nii tarppeellinen. Meillä supeja krapistelee paljon nurkissa..kissat pelkäävät niitä. Parantumisia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä melkoiset mylläykset menossa. Kyllä sähkö vaan on hyvä keksintö, helpottaa elämistä valtavasti. Koivurinteen pihassa oli kerran supi, joka juoksi kiljuen pakoon, kun tulin sisältä pihalle. :)

      Poista
  2. Olipa talon alapohjassa tavaraa.
    Myrskyjen varalta on sähköt hyvä olla maassa ja kai se on uskottava että se on tätä päivää. Tosiaan paljon kiviä näyttää tulevan, onko niille jo käyttötarkoitusta mietitty?
    Polvestasi tulee varmasti entistä ehompi polvi. Hyvä kuulla että olet toipilaana ja leikkaus meni hyvin.
    /Blogisi lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrskyt näyttävät vaan lisääntyvän ilmastonmuutoksen seurauksena, joten siihen kannattaakin varautua. Kiville ei oikein koko määrässään löydy käyttöä, joten suurin osa viedään pellon laitaan ja maisemoidaan aikoinaan. Kyllä tästä vielä jonkinlainen polvi tulee.

      Poista
  3. Kivistä saa hyvä muurin, me ei oikein muuta käyttö keksitty suurille murkuloille. Parampaa paranemista polvelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uskon, että nyt menee toipuminen paremmin. :) Nuo suurimmat järkäleet ovat kyllä turhan isoja muureihinkin, mutta pienempiä pystyy paremmin hyödyntämään.

      Poista
  4. Ei tässä voi kuin huokailla. On siinä musilla kokoa, siis kivillä... ;D

    VastaaPoista
  5. hih..onneksi ei isäntä ole noin laitunut..:) Ihanaa tuollaiset löydöt, kuten tuo leipälapio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se kyllä hyvä, ettei laihtunut. :) Leipälapio oli aika hyvä löytö.

      Poista
  6. Hyvä että leikkaus onnistu, teillähän on oikea aarrepaikka tuvan alla, toi leipälapio on upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on noita aarrepaikkoja paljon. Aika vähän sikseen löytyi talon alta tavaraa. :)

      Poista
  7. tuo ei kyllä leipälapiolta näytä vaan enemmänkin puiselta lapiolta mitä käytetään maanmuokkauksessa leipälapio on suora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa katsoin juuri tänään, kun näin lapion itse omin silmin. Ei sillä kyllä leipiä lapioida, sen huomasin. Ai se on maanmuokkauslapio? Sehän on hyvä tietää.

      Poista