Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Kivimäen keittiöpuutarha eli potager

Missä on Kivimäen kasvimaa? Kaikenlaista kasvustoa on joka paikassa näkyvissä, mutta ei kasvimaata. No, sen paikka oli sitten vaan itse päätettävä. Ja tulimme siihen tulokseen, että keittiöpuutarha on tässä. Piti jonkin aikaa haeskella ympäriinsä, mutta löytyihän se onneksi. Löytyi tuolta muualta sellaisia vihreitä kehikoita, joissa on jotain kasvanut, mutta nekin saavat muuttaa tänne. Ehkä vielä tänä keväänä tässä ei ehdi kasvaa paljon mitään, mutta ensi vuonna sitäkin enemmän. Vaikka kyllä minä uskon, että siihen jo tänä keväänä ilmestyy jokunen kohopenkki.


Kyllä tuossa hieman sitä laittoa on, mutta on se ihan laitettavissa. Voit kuvitella tuosta nuo sadat laatikot pois, kauniit käytävät ja köynnökset kohoamassa tolppia kohti. Niin minä sen näen. Onneksi tuossa on ihan reilusti tilaa, että saa oikeasti tehtyä sellaisen kauniin puutarhan käytävineen, kasvialueineen ja köynnöksineen. 


Lopulta emme edes enää muista, että lähtötilanne oli tällainen. Katselemme vain näitä kuvia ja ihmettelemme. Saahan sitä haaveilla, saahan?

6 kommenttia:

  1. Saa ja pitää haaveilla, ja veikkaanpa että vuoden päästä keväällä kun kuvia katselette saattaa olla jo voittajaolokin. Tilaa ainakin on! Vaan montakohan roskalavallista tulee styroksista, huh! Ihana paikka, hurja urakka - ehdottomasti palkitseva, uskon! Olen uusi lukija ja seuraan tosi kiinnostuneena mitä seuraavaksi tapahtuu. Talkoot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa, Saara! Kyllä mekin täällä kauhistelemme tekemisen paljoutta, mutta samalla sormet syyhyävät moneen suuntaan. Isäntä muuten veikkasi, että roskalavoja tarvitaan kolme noille styrokseille. Huh!

      Poista
  2. Vaan haaveitten avulla jaksaa. Kun kattellaan alkuajan kuvia, niin kumpikin meistä sanoo ettei enään moista jaksais.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tosiaan niin on, että haaveet kantavat eteenpäin. Kun näkee jotain sielunsa silmin, on helpompi lähteä sitä kohden.

      Poista
  3. Haaveill saa ja varmast joskus toteutuu.Hyvähän toi paikka varmasti on kasvimaalle kun joskus sinne noi kasvaritki on laitettu. Styroxit vaa pikku hiljaa pois..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri, Kun toisesta päästä aloittaa, voi aina jatkaa sitten pidemmälle. Styroksithan ne tuossa pahimmat ovat.

      Poista