Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

perjantai 24. toukokuuta 2024

Lisää ympyrästä ja määräajoista

Kevät tuli niin valtavalla rytinällä, että samaan aikaan kukkivat tuomet, omenat, päärynät, tulppaanit ja syreenit. Täytyy sanoa, että kaunista on. Parhaillaan kirjoitan tuossa päädyn vasemmanpuoleisessa huoneessa, jonka ikkunasta näkyy sisälle runsaasti kukkiva omenapuun oksa.


Yritin pitää kevättöiden kanssa vähän kiirettä, että mahdollisimman paljon tulisi tehdyksi ennen 21. päivää. Ihan kaikki ei tietenkään valmistunut, mutta paljon on tehtynä. Kivien alareunaan saimme valmiiksi tuon sorareunuksen.


Hankimme jo isompia ruukkuja, jotka käyvät hyvin ympyrän reunoille. Vielä niissä ei kasva kesäkukkia, sillä yöt ovat aika kylmiä. Tiistai-aamuna piti raaputtaa auton ikkunoista jäätä pois.


Neljä vuotta sitten olimme Isännän kanssa huonossa kunnossa. Silloin minulla todettiin ovariokasvaimet ja pallukka keuhkoissa. Kasvaimet leikattiin, mutta pallukkaa ei tutkittu, koska kasvaimet olivat hyvänlaatuisia. Asia jäi vähän vaivaamaan minua. Tammikuussa juttelin apneahoidosta (äänihuulihalvauksen jälkitilana) ja kysyin, miten se aikoinaan löytynyt keuhkojen pallukka (viralliselta nimeltään nodus). Pitääkö sitä jotenkin seurata?

Minusta otettiin uudet kuvat, joissa pallukka oli kasvanut sentistä kaksisenttiseksi. Lisäksi näkyi muutama pienempikin muutos. Lisätutkimuksina tehtiin kevään aikana PET-kuvaus ja bronkoskopia. Verikokeissa ei onneksi ollut mitään syöpämarkkereita. Koska pallukka oli hankalassa paikassa verisuonen vieressä, siitä ei pystytty ottamaan neulanäytettä. Niinpä sovittiin tähystysleikkaus 21.5., jossa pallukka leikattaisiin pois, ja varmistettaisiin, ettei siinä ole mitään pahanlaatuista. Tiistaina ennen leikkausta lääkäri sanoi vielä, ettei ole mitään syytä olettaa siinä olevan syöpää, mutta onhan se varmistettava.

Heräämössä olin kipeä ja tokkurainen, kun kirurgi tuli juttelemaan. Kyllä hän jotain syövän löytymisestä varmaan puhui, mutta kunnon unien jälkeen en enää ollutkaan varma. Niinpä seuraavana aamuna kierroksella pyysin häntä toistamaan sanomisensa. Ja kyllä se syöpää sitten oli. Hyvä uutinen on tietysti se, että olen neljä vuotta ollut hengissä pallukan löytymisen jälkeen, eikä sinä aikana ole merkittävää kasvua tapahtunut, joten mikään aggressiivinen laji ei ole kyseessä. Lääkäri lupasi, etten kuole tähän, vaan hoidolla saadaan tauti pois.

Eilen pääsin kotiin. Keuhko on vielä aika kipeä, samoin leikkausreiät. Pientä tulehdustakin on, mutta ei merkittävää. Seuraavat kaksi viikkoa siis vietän rennosti puhallellen putkella pulloon ja puuhastellen kaikkea, mitä jaksan ja odottelen patologin lausuntoa, jonka jälkeen lääkehoito alkaa. Nyt on aika nauttia kauniista keväästä ja lämmöstä. Elämässä on vielä paljon kaikkea hyvää.

Tuossa vasemmalla nuolien ympäröimänä näkyy poistettu pallukka.

16 kommenttia:

  1. No voi hurja. Ettei ollut sitten tutkittu. Onneksi nyt tutkittiin! Parasta mahdollista toipumista sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt onneksi tutkittiin kunnolla. On selkeästi otettava vähän rennommin jonkin aikaa.

      Poista
  2. Kaikkea hyvää sinne🙏🧡
    -Mummopuutarhuri

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä :) blogisi on tuottanut paljon iloa. Toivon sen jatkuvan pitkään. - terkuin pienen pihan Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija! Uskon, että blogi jatkuu vielä monia vuosia. Meillä on täällä vielä niin paljon tehtävää. :)

      Poista
  4. Niin ihanan tunnelmallinen tuo ensimmäinen kuva. Voimia Sinulle jaksaa sairaus ja sen lääkitys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lampaat saavan aina kivan tunnelman aikaan. Paitsi heti tuon kuvan ottamisen jälkeen niitä piti hätyytellä pois ruusupuskia syömästä. Näin kesäaikaan onkin mukava sairastaa vaikka vähän pihahommia tehden.

      Poista
  5. Onneksi tutkittiin ja sait hoitoa <3 Nyt vain lepoa ja toipumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tuokin tutkittu, ehkä juuri parhaaseen mahdolliseen aikaan osuen. Ihan mukavaa toipua leikkauksesta, kun kivut alkavat olla kurissa lääkkeillä.

      Poista
  6. Kevät tuli tosiaankin nopeasti niiden muutaman takatalven jälkeen ja se on oikein hyvä ja kiva, koska kevät ja kesäkin ovat minun vuodenaikojani.
    Toivottavasti patologin lausunto ei ole mitenkään ikävä ja sen jälkeen alkava lääkehoito normalisoi olosi. Toivotaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika erikoinen oli kevät, kun melkein suoraan lumesta ja pakkasesta pomsahdettiin helteisiin. Hyvällä onnella lausunto tulee jo viikon päästä, ja asia etenee. Toivotaan todella, että vähällä selvitään!

      Poista
  7. Olen lukenut jo kauan blogiasi ja mielenkiinnolla seurannut vanhan talon ja pihapiirin muuttumista. Ison työn olette jo tehneet. Myös eläinten elämää on ollut kiintoisaa seurata. Nyt haluan toivottaa sinulle voimia ja kaikkea hyvää tuleviin päiviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että nämä meidän touhumme täällä kiinnostavat. Uskon vakaasti, että puuhamme jatkuvat vielä pitkään, vaikka välillä tuleekin kaikenlaisia hidasteita. On lepokin ihan mukavaa toisinaan.

      Poista
  8. Olipa aika erikoista ettei aienmmin nodusta tutkittu edes kuvauksella, mutta hyvä, että otit asian esille itse ja sinut otettiin vakavasti ja pääsit hoitoon. Toivottavasti saat jatkohoidot ja vointisi kohenee - kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin varmaan ajattelivat, ettei ole vaarallinen, koska toisissa kasvaimissa ei ollut syöpää. Olisi ollut silloin ihan liikaa kaikkea, kun muutenkin oli rankka vuosi. Ehkä parempi näin, että hoidetaan asiaa nyt. Ja onneksi ennuste on niin positiivinen.

      Poista