Toukokuun päivät ovat olleet aurinkoisia. Vihdoin näyttää jo siltä, että vihreys pääsee valloilleen. Sitä se tekee myös kasvimailla. Oli siis aika lähteä kitkemään kasvimaan laatikot kylvöjä varten. Lampaat tulivat apuun. Ne söivät kaiken kelpaavan, mutta ehtivät jo vähän haukkailla tyrneistä silmuja. Ja kun silmä vältti, ne olivat popsimassa jo marjatarhassa herukan silmuja. Eivät mokomat jaksaneet sen vertaa keskittyä tekeillä olevaan asiaan!
Monessa laatikossa on nyt hyvää multaa, kun niihin on tuotu paljon kompostia ja pehkua. Käteen multa alkoi tuntua jo ihan lämpimältä, mutta yöpakkaset ovat edelleen viilentämässä. Sipulit ja porkkanat eivät kylmästä välittäisikään, joten ne varmaan jo pääsevät laatikoihin ensimmäisten joukossa.
Joihinkin laatikoihin on tuotava vielä hyvää ravinnetta, jotta niissäkin olisi hyvä mururakenne. Etualan laakeassa laatikossa on vielä liian kovaa ja koppuraista multaa. Onneksi meillä tuota maanparannetta löytyy reilusti. Taka-alalla pilkottava perunamaa on vielä käytävä läpi, jotta kaikki pitkät rikkojen maajuuret saa taas kerran poistettua. Sitten pitääkin siirtyä kasvihuoneeseen leikkaamaan boysenin vanhat varret. Eli hyvällä mallilla ollaan, vaikka kiirettä pitääkin.
Lampaat ovat varmasti hyvä apu, joskaan ei täysin luotettava :D Upea määrä kasvilaatikoita, noihin mahtuu paljon kesän herkkuja! Auringonvaloakin taitaa tulla riittävästi!
VastaaPoistaAuringonvaloa tulee riittävästi, mutta vähän kuiva tämä paikka on. Pitäisi muistaa kuivan kevään aikana kastella päivittäin. Välillä (keväällä kylvöjen aikaan) tuntuu, ettei näitä laatikoita ole riittävästi, mutta syksyllä on ihan tyytyväinen, ettei ole enempää satoa korjattavana.
PoistaMukavaa kevättä sinne töiden lomaan.
VastaaPoistaKiitos, samoin sinulle, Kruunuvuokko!
PoistaVoin kuvitella miten mahtavaa multaa olette saaneet laatikoihin. Kelpaa kasvattaa kesän kasvit niissä.
VastaaPoistaSuurin osa laatikoista on tämän vuoden osalta ihan hyvässä mullassa, mikä onneksi helpottaa kevättöitä. Muualla tekemistä on sitäkin enemmän.
Poista