Mikäpä voisi olla vielä pahempi kuin Isännän jalkamurtuma? Kaikkea muutakin voisi tietysti sattua, mutta varmasti yksi ongelmallinen juttu olisi, jos minullekin sattuisi samoihin aikoihin jotain. Ja niin tietysti tapahtuikin.
Pari viikkoa Isännän kotiutumisen jälkeen huomasin vatsassani kovan pallukan navan oikealla puolella. Seuraavalla viikolla kävin terveyskeskuksessa, jossa lääkäri arvioi sen olevan kohdun reunasta lähteneen myooman, mutta laittoi lähetteen polille ultraa varten. Seuraavalla viikolla menin polille, jossa lääkäri ultrasi pitkään ja hartaasti. Lopulta hän kertoi, ettei näkynyt myoomaa, vaan kaksi ovariokasvainta, joista toinen on 15 cm ja toinen hieman alle 10 cm. Näkymä ei kuitenkaan vaikuttanut onneksi heti ainakaan pahanlaatuiselta, mutta sain määräyksen käydä aamulla verikokeissa.
Verikokeiden jälkeen oli vielä tietokonetomografiakuvaus, jonka jälkeen lääkäri soitti kesäkuun lopulla tuloksista. Verikokeissa ei näkynyt pahanlaatuista, mutta Tt-kuvissa näkyi keuhkoissa selittämätön lisäpallukka. Lääkäri sanoi, että hän laittaa tietoni Tyksiin, jossa päätettäisiin leikkauspaikka joko Tyksiin, jos olisi pientäkään epäilystä pahanlaatuisuudesta tai Satasairaalaan, jos olisi täysi varmuus hyvänlaatuisuudesta. Tällä viikolla varmistui leikkauspaikaksi Tyks.
Tämän prosessin aikana olemme Isännän kanssa miettineet kovasti, miten oikein aiomme pärjätä. Jos leikkaus on sinä aikana, kun Isännän on käveltävä keppien kanssa, ei vuohien hoidosta tule mitään sairaalassa ollessani, eikä vielä toipilaanakaan. Jos kävisi vielä niin huonosti, että jotain pahanlaatuista yllättäen löytyisikin, miten jaksaisin solusalpaajien kanssa hoitaa eläimiä.

Pömppöä olenkin ihmetellyt pitkin kevättä |

Putkeen meni. :D |
Tämän prosessin aikana olemme Isännän kanssa miettineet kovasti, miten oikein aiomme pärjätä. Jos leikkaus on sinä aikana, kun Isännän on käveltävä keppien kanssa, ei vuohien hoidosta tule mitään sairaalassa ollessani, eikä vielä toipilaanakaan. Jos kävisi vielä niin huonosti, että jotain pahanlaatuista yllättäen löytyisikin, miten jaksaisin solusalpaajien kanssa hoitaa eläimiä.
Kissojen kanssa ei olisi mitään huolta. Kanatkin hoituisivat helposti. Mutta vuohien hoito vaatii kantamista, siirtämistä, lypsämistä ja vakaata askellusta. Tuntuu kuitenkin valtavan hurjalta ajatukselta luopua vuohista, sillä niihin on tietysti kiintynyt jo tässä kuudessa vuodessa. Tällä hetkellä ratkaisu tuntuu kuitenkin pakolliselta, mutta raskaalta. Vielä on onneksi aikaa järjestellä asioita leikkausaikaa odotellessa.
Olen positiivisella mielellä kaiken muun kanssa, sillä kasvainten laatu vaikuttaa hyvältä, hoitopaikka on erinomainen ja olen muutenkin fyysisesti hyvässä kunnossa. Tietenkin jännittää, eikä ole mukava jatkuvasti odottaa seuraavaa vaihetta, mutta ehkäpä tämä kasvattaa hyvin kärsivällisyyttä. Uskon, että elämässä on tulossa vielä kaikkea hyvää.
Voi mitä vastustuksia! Oikein paljon siunausta teille sinne! Tulkoot hyvä ratkaisu myös vuohien kanssa.
VastaaPoistaKiitos! Eiköhän näistäkin selvitä jollain hyvällä ratkaisulla. :)
PoistaTsemppiä, ja toivotaan että on hyvälaatuista ja että kaikki menee hyvin. Vuohista luopuminen on varmasti raskasta mutta myös niitä kohtaan oikein.
VastaaPoistaKiitos! Hyvälaatuisuuteen uskon vahvasti. Vuohille on tosiaan parasta, jos ne saavat tarvitsemansa hoidon. :)
PoistaVoi että, nyt vain hyvia uutisia tästä lähin! Toivottavasti asiat hoituvat. Jos löytyisi vaikka joku tilapäispaikka vuohille. Tai teille muuttaisi joku väliaikainen hoitaja.
VastaaPoistaTästä tulikin vähän kummallinen vuosi. Eiköhän asiat järjesty parhaalla mahdollisella tavalla. :)
PoistaToivottavasti kaikki menee mitää parhaiten ja selviät nopeasti arkisiin askareihin. Voimia !
VastaaPoistaKiitos! Varmasti kaikki sujuu hyvin, kunhan löydämme oikeat ratkaisut. :)
PoistaVoisittekohan saada maatalous lomittajan? Toivottavasti kaikki menee hyvin.
VastaaPoistaEiköhän tähän joku hyvä ratkaisu löydy. :)
PoistaVoi mahoton sentään. Harmien on huomattu tulevan ryppäässä, mutta kaiksesta selvitään vaikka raskaita päätöksiä jouduttekin tekemään. Tsemppiä tulevaan♥
VastaaPoistaHarmit jotenkin osaavat kerääntyä yhteen, mutta uskon, että tästä hyvällä ratkaisulla selvitään. :)
PoistaPaljon tsemmppiä sinulle. Toivottavasti kaikki asiat kääntyvät hyvin päin.
VastaaPoistaKiitos! Eiköhän tästä vielä nousta uudella innolla syksyn tullen. :)
PoistaToivotaan että kaikki menee parhain päin...mikä siinä onkin, että usein vaikeudet tulevat "kimpussa"...sellaisia "kukkasia" ei mielellään vastaanottaisi. Voimia ja toivoa teille <3
VastaaPoistaKiitos! Nämä taisivat ollakin ohdakekimppu. :)
PoistaVoi ei, paljon tsemppiä ja parempia aikoja teille kovasti toivoen!
VastaaPoistaKiitos! Paremmat ajat ovat varmasti ihan nurkan takana. :)
PoistaTuollaista tilannetta ei kyllä sulle olisi saanut tulla isännän onnettomuuden lisäksi, mutta eihän me itse näille mitään voida. Toivottavasti asiat hoituvat yliopistosairaalassa ja toipumisesi alkaa mahdollisimman pian. Voimia!!
VastaaPoistaEipä näillä taida olla oikeaa aikaa koskaan, vaikka nyt taisi olla pahin mahdollinen ajoitus. Uskon, että hyvällä hoidolla olen taas vauhdissa syksyn tullen. :)
PoistaO-ou. Tsemppiä! Elämä heittää eteen uusia käänteitä, joihin täytyy vain sopeutua, jos tilanne niin vaatii. Kaikkea hyvää teille!
VastaaPoistaKiitos! Käänteiden mukaan pitää opetella elämään. :)
PoistaKylläpä emäntää ja isäntää nyt koetellaan. Parasta mahdollista vointia teille molemmille. T. Kaija
VastaaPoistaNyt on koettelemuksien aika. Kyllä tästäkin selvitään. :)
PoistaToivotan kovasti voimia vaikeana aikana. Toivon, että tulette molemmat kuntoon ja pystytte tukemaan toisianne vastoinkäymisten kohdatessa.
VastaaPoistaTähän kovasti pyrimme. :)
PoistaIso voimahalaus!
VastaaPoista-SatuSanna
Kiitos! Otan vastaan. :)
Poista