Alla vastoinkäymisten

Mikäpä voisi olla vielä pahempi kuin Isännän jalkamurtuma? Kaikkea muutakin voisi tietysti sattua, mutta varmasti yksi ongelmallinen juttu olisi, jos minullekin sattuisi samoihin aikoihin jotain. Ja niin tietysti tapahtuikin.

Pari viikkoa Isännän kotiutumisen jälkeen huomasin vatsassani kovan pallukan navan oikealla puolella. Seuraavalla viikolla kävin terveyskeskuksessa, jossa lääkäri arvioi sen olevan kohdun reunasta lähteneen myooman, mutta laittoi lähetteen polille ultraa varten. Seuraavalla viikolla menin polille, jossa lääkäri ultrasi pitkään ja hartaasti. Lopulta hän kertoi, ettei näkynyt myoomaa, vaan kaksi ovariokasvainta, joista toinen on 15 cm ja toinen hieman alle 10 cm. Näkymä ei kuitenkaan vaikuttanut onneksi heti ainakaan pahanlaatuiselta, mutta sain määräyksen käydä aamulla verikokeissa.

Pömppöä olenkin ihmetellyt pitkin kevättä

Verikokeiden jälkeen oli vielä tietokonetomografiakuvaus, jonka jälkeen lääkäri soitti kesäkuun lopulla tuloksista. Verikokeissa ei näkynyt pahanlaatuista, mutta Tt-kuvissa näkyi keuhkoissa selittämätön lisäpallukka. Lääkäri sanoi, että hän laittaa tietoni Tyksiin, jossa päätettäisiin leikkauspaikka joko Tyksiin, jos olisi pientäkään epäilystä pahanlaatuisuudesta tai Satasairaalaan, jos olisi täysi varmuus hyvänlaatuisuudesta. Tällä viikolla varmistui leikkauspaikaksi Tyks.

Putkeen meni. :D

Tämän prosessin aikana olemme Isännän kanssa miettineet kovasti, miten oikein aiomme pärjätä. Jos leikkaus on sinä aikana, kun Isännän on käveltävä keppien kanssa, ei vuohien hoidosta tule mitään sairaalassa ollessani, eikä vielä toipilaanakaan. Jos kävisi vielä niin huonosti, että jotain pahanlaatuista yllättäen löytyisikin, miten jaksaisin solusalpaajien kanssa hoitaa eläimiä.

Kissojen kanssa ei olisi mitään huolta. Kanatkin hoituisivat helposti. Mutta vuohien hoito vaatii kantamista, siirtämistä, lypsämistä ja vakaata askellusta. Tuntuu kuitenkin valtavan hurjalta ajatukselta luopua vuohista, sillä niihin on tietysti kiintynyt jo tässä kuudessa vuodessa. Tällä hetkellä ratkaisu tuntuu kuitenkin pakolliselta, mutta raskaalta. Vielä on onneksi aikaa järjestellä asioita leikkausaikaa odotellessa. 

Olen positiivisella mielellä kaiken muun kanssa, sillä kasvainten laatu vaikuttaa hyvältä, hoitopaikka on erinomainen ja olen muutenkin fyysisesti hyvässä kunnossa. Tietenkin jännittää, eikä ole mukava jatkuvasti odottaa seuraavaa vaihetta, mutta ehkäpä tämä kasvattaa hyvin kärsivällisyyttä. Uskon, että elämässä on tulossa vielä kaikkea hyvää.