Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

torstai 1. syyskuuta 2022

Kirjaston muuri

Kesä alkaa olla loppumaisillaan, vaikka vielä on ollut mukavan leppoisen lämpimiä päivä. Yöt alkavat olla jo kylmiä ja varmaa on, että syksy on tulossa, eikä lämpöä enää tule ulkoa. Niinpä on parempi katsella jo sisätiloja sillä silmällä, että lämmityskausi on tulossa. Toiveissa on, että tänä vuonna ei tarvitsisi käyttää ollenkaan irtopattereita lämmön tuottamiseksi, sillä sähkön hinta on aivan huipussaan. Nyt kesäaikana meidän aurinkovoimalamme navetan katolla on tuottanut erittäin hyvin sähköä. Pörssisähkö on vaikuttanut myös tuottohintoihin. Viimeksi olemme maksaneet sähköstä huhtikuussa, mutta syksyn tullen tuotto pienenee päivien lyhentyessä ja varmasti jossain vaiheessa taas kulutus ylittää tuoton.


Kirjastoon on ollut olemassa vanha Porin Matti, joka on odotellut kiltisti eteisessä. Nyt oli aika laittaa sen taustat kuntoon. Muuriseinä on vähän erikoinen keksintö, joka ei menisi läpi nykyaikaisessa rakentamisessa. Seinä on pelkkä rapattu tiiliseinä, eikä siinä mene hormia. Hormi kulkee seinän toisella puolella olevan kaakeliuunin sisällä. Ensimmäisenä piti avata kiinnimuurattu hormiliitos, jotta Matin savut saadaan siirtymään kaakeliuunin sisälle. Uuneja voi käyttää vuorotellen, toista aamulla ja toista illalla kovilla pakkasilla ja muulloin voi riittää vuoropäivinä lämmittäminen.


Sekoitin tähän muuriin sopivan pellavaöljymaalin, joka muuttui kuivuessaan kaksiväriseksi. Seinän yläosaa on aikoinaan käsitelty jollain lakalla tai vernissalla, eikä maali imeytynyt siihen samoin kuin pelkällä rappauksella oleviin kohtiin.


Toinen maalikerros tasoitti erot, vaikka kuvassa näyttää epätasaiselta ulkoa tulevien varjojen vuoksi.


Seuraavaksi tähän laitetaan messinkinen lattiapelti, joka peittää koko kulmauksen ja tulee siis myös Porin Matin alle. Sen jälkeen kärräämme uunin paikoilleen eteisestä ja varmaan maalaamme myös sen, sillä uuni on etupinnastaan melko kulunut.

4 kommenttia:

  1. Tulevana talvena on puulämmitys kunniassa. Meillä aloitettiin lämmityskausi tänään mikä on harvinaisen aikaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kylmät yöt jäähdyttävät äkkiä talot. Onneksi on mahdollisuus lämmittää puilla, sillä sähkön hinta tuntuu nousevan jatkuvasti :)

      Poista
  2. Oi kun sekoititkin ihanan värisen maalin! Kulmasta tulee tosi kaunis.
    Porinmatit kai usein savuttavat silloin, kun hormi ei ole valmiiksi lämmin, ainakin minulla palohälyttimet huutavat, jos yritän sitä lämmittää, kun olen ollut muutaman päivän poissa. Toivottavasti yhteinen hormi uunin kanssa ratkaisee sen ongelman! Minullakin auttaa, kun käytän ensin keittiön hellaa, jonka hormi kulkee vieressä, lämpenee siinä pikku hiljaa Matinkin hormi.
    Maalasin muuten Porinmattini Helmi-kalustemaalilla, hyvin on pysynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hyvä tietää, että Masa vaatii lämpimän hormin. Pian varmaan pääsemme jo testailemaan, kunhan Isäntä saa kärrättyä Masan paikoilleen. Valitettavasti en pysty olemaan siinä apuna, sillä oman arvioni mukaan se ei kuulu kevyisiin kotiaskareisiin. :)

      Poista