Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Päärynöiden umpioiminen eli reksaus

Aunen päärynä tuottaa tänä vuonna jo oikein hyvän sadon, eikä kaikkea ehdi syömään heti. Niinpä vihdoin päätin kokeilla umpioimista eli reksausta. Itse reksauskattila oli niin hyvässä paikassa ylhäällä konttuurissa, etten millään siihen yltänyt, joten valitsin tavallisen korkean kattilan tähän ensimmäiseen päärynäerään.


Kuoritut päärynät halkaistaan ja siemenkodat poistetaan. Päärynät laitetaan odottamaan veteen, jossa on sitruunamehua estämässä tummentumista. Päärynät voi säilöä mehussa tai sokerivedessä. Tein mietoa sokeriliuosta kiehauttamalla vettä ja sokeria. Kun päärynät ovat kaikki valmiina, ne laitetaan purkkeihin niin, että ylös jää vähän tyhjää tilaa. Lämmin sokerivesi kaadetaan päälle samaan korkeuteen. Kannet laitetaan kiinni (ei liian tiukkaan) ja purkit laitetaan kiehuvaan veteen kattilaan.
 

Veden pitää ylittää kansien pinnat noin parilla sentillä. 20 minuutin päästä päärynät ovat valmiita ja ne otetaan pois kattilasta jäähtymään.


Lopulta tarkastetaan, että kannet ovat kuopalla. Vain kuopalla olevat kannet pitävät säilötyt tuotteet kunnossa. Jos sattuu niin, että joku kansista ei mene kuopalle, kannattaa käyttää tuotteet heti muutaman päivän sisällä.


Umpioiminen oli niin helppoa, että taidan kokeilla muitakin säilykkeitä. Kun Isäntä tuo seuraavat peuranlihat, kokeilemme tehdä niistä valmiskastikkeita ja -patoja. 

4 kommenttia:

  1. Onpa hieno saada säilykepäärynöitä omasta puutarhasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tosiaan on! Aion kokeilla myös omenoiden umpioimista, sillä kaikkea ei kannata tehdä soseeksi. :)

      Poista
  2. Tarvitseeko oikeasti olla hedelmiä reksatessa sokerilientä tai mehua? Ymmärrän vanhan kansan puheesta että riittää kun purkit on piripintaan täynnä ettei sinne jää laisinkaan ilmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan ennen käytetty sokeria ollenkaan. Se on tätä nykyajan hömpötystä. :)

      Poista