Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

torstai 30. toukokuuta 2019

Puukasan hävittäminen

Tämän kevään projektina oli hävittää tien vieressä ollut jätepuukasa, joka erottui nyt erityisen hyvin, kun styroxit olivat jo pois. Kasa koostui pääasiassa puutarhapuolelta kootusta puutavarasta, josta suurin osa oli marjatarhan kohdalla olleessa kasvihuoneen raadossa.


Ensimmäisen pihapäivän jälkeen kasan huippu oli jo hävinnyt. Sen myötä huomasi, miten laajalla alueella kasa oli. Laudat irroteltiin toisistaan ja katkottiin sopivaksi polttopuuksi. Puut kerättiin laatikoihin ja kärrättiin kuivuriin.


Toisen pihapäivän jälkeen kasa oli taas pienempi, mutta vieläkin puuta oli paljon jäljellä.


Kolmannen pihapäivän jälkeen kasa oli jo oikeastaan hävinnyt, mutta puuta oli vielä laajalla alueella. Nyt näkyviin tulivat jo kasan alla olleet puunrungot.


Neljännen pihapäivän jälkeen tilanne oli jo reilusti voiton puolella. Jäljelle jäi yhdeksi kerraksi vielä tuota jätepuuta. Vaahteran alta löytyivät raparperitkin, joista osa kasvoi jo uudelleen.


Eilen saimme jo kaiken jätepuun lopullisesti pois. Jäljellä on vain kaksihaaraisen koivun toinen runko sekä vaahterasta aikoinaan katkennutta haaraa. Erityisen iloinen olen tuosta kauniista vaahterasta, joka tuli näkyviin. On tuossakin vielä työtä ennen haravoimista, mutta se on jo vähän toisenlaista puuaskaretta. Muovia löytyi vieläkin muutama säkillinen, eikä kaikkea ole vielä tuosta poimittukaan.


Kuivurissa alkaa olla täyttä. Vielä löytyy keskilattialta käytävä, josta pääsee pakastimelle. Alkaa olla aika siirtää se jonnekin muualle.

6 kommenttia:

  1. Siellä on karvaiset laadun tarkkailijatkin paikalla. Josko vaikka hiirulaisen pesä jossain kasan kätköissä olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki nämä tarkkailijat seuraavat puuhia lähimaastossa. Kyllä hiirenpesiäkin asujineen välillä löytyy, mutta tässä kasassa ei vielä tullut vastaan. :)

      Poista
  2. Nyt on polttopuuta pitkäksi aikaa. Minäkin katsoin että karvaiset työnjohtajat ovat paikalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on hyviä sytykepuita paljon. Näiden kanssa vaahterakin palaa paremmin. Pitäähän karvakavereidenkin olla lähistöllä. :)

      Poista
  3. Kyllä työ ootte saanut valtavasti aikaan, romukasat katoaa ja puupinot kasvaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se jo aikakin, että tuosta kasasta päästiin. Vielä siinä on siivoamista ennen uuden suunnittelua, mutta onhan tuo jo suuri työvoitto. :)

      Poista