Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

tiistai 14. toukokuuta 2019

Kevätkierroksella

Kevät on mennyt hurjalla vauhdilla kohti kesää. Lähes kaikki tulppaanitkin ovat jo putkahtaneet nupuistaan. Arvaa vaan, muistinko yhtään, minne mitäkin olin syksyllä kätkenyt? Sitäkin hauskempaa on ollut taas käydä kukkapenkkejä läpi ja löytää näitä kätkettyjä aarteita. Nämä tulppaanit löytyivät pitkästä narsissipenkistä paviljonkitasanteen alapuolelta.


Seuraavasta kukkapenkistä löytyi hyasintteja. Olenko tosiaan sellaisiakin piilottanut maahan? Mutta mitä nuo sinertävät putkulat oikein ovat? Kai nekin ovat päässeet multiin samaan aikaan.


Nämä sentään muistin piilottaneeni. Onneksi ne ovat yhtä kauniita kuin arvelinkin.


Unohdin kuvata aprikoosipuun, kun se oli täydessä kukassa. Nyt lähes kaikki kukat ovat jo kuihtuneet, mutta yhdestä sentään sain vielä kuvan.


Kasvihuoneen keskilinjaan olen piilottanut kuihtuneita perunanarsisseja viime vuoden pääsiäisen jälkeen. Olipa muuten upea tuoksu leijailemassa ilmassa näiden ansiosta.


Kaivoin edellisenä vuonna mielestäni kaikki tulppaanit pois kulkuväylältä, mutta nämä kaksi ovat siitä huolimatta päässeet tänne kukkimaan.


Kirsikkakujan ensimmäinen puu on kukassa. Makeakirsikka kukkii upeasti, mutta se varmaan tarvisisi kaverin pölytystä varten. Ehkä hankin toisen kirsikan yhden kuolleen puun tilalle.


Lauantaina sain kylvöt tehtyä kasvimaalla. Laatikoita on selvästi liian vähän edelleen, sillä kurpitsoille ja muille pikkutaimille ei jäänyt enää tilaa. Perunamaakin pitää tehdä erikseen.


Kylvöjen jälkeen alkoi sopivasti sataa ja sadetta kesti lähes koko yön. Jätin siis kastelun tekemättä, mutta sadetta saisi tulla vielä monena yönä, että siemenet varmasti itävät, kun maa pysyy kosteana.

6 kommenttia:

  1. Sitä minäkin mietin, että maa on niin kuivaa (täällä ei tullut sitä sadetta edes), mitenköhän tänään kylvetyt siemenet oikein meinaavat kasvaa. Olen joskus poissa viikonkin putkeen. No, sen näkee sitten.
    Ihania sipulikukkia maasta nousee, siniset näyttävät helmililjoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuon yhden sateen jälkeen olekaan satanut, joten itse pitää kastella taas. Toivottavasti siellä siemenet itävät hienosti. :)

      Poista
  2. Kirsikoiden kukinta on ihanaa aikaa, meillä ovat vielä nupuilla. Lähipäivinä ei taida olla sadetta luvassa, paljon kastelua tiedossa täälläkin vaikka kasvimaalla on vasta sipulit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin kukkii vasta tuo makeakirsikka, hapankirsikat ovat vasta aloittamassa. Mun istukassipulit ovat vielä kaupassa. :)

      Poista
  3. Vaikka sanot, että liian vähän kylvötilaa, niin minusta tuo lavakasvimaa näyttää omaani verrattuna varsin runsaalta! Unohdukset ovat kevään iloja, ihanaa, kun maasta alkaa nousta jotain, mitä ei muista sinne istuttaneensa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdukset ovat tässä tapauksessa oikein toivottuja. Kahdessa laatikossa on nyt mansikkaa, joten ne vapautuvat, kunhan mansikkamaa joskus valmistuu. Ja kaksi laatikkoa on vielä odottamassa maalausta. Ehkä se vähän helpottaa tilannetta. :)

      Poista