Tein pienen keijupuutarhan tien viereen ohikulkijoiden iloksi. Minulla oli valmiina nuo miniatyyrikalusteet, joten paljon muuta ei tarvittukaan. Astia on vanha laakea kukkavati, josta puuttuu pohja. Pohjareiän peitoksi laitoin kukkalautasen ja vähän muovia peittämään pahimmat kolot. Yhden käyttämättä olleen kukkapurkin päältä kaivoin sammalkerroksen pois tähän projektiin. Mullan lisäämisen jälkeen laitoin sammalet reunoille ja hiekkaa keskelle käytäväksi.
Puutarhaan tarvitaan kasveja, joten etsin sopivia pieniä alkuja tähän. Toisena puuna on pieni oksa terijoensalavaa ja toisena puolukanvarpu.
Toisella puolella on timjamipensas erinäisten koristusten kera.
Laitoin myös pieniä maksaruohoja, jotka eivät kasvaessakaan peitä koko vatia. Kasvavien kasvien lisäksi laitan joukkoon irrallisia sesonkikukkia. Tarvitsisin vielä jotain miniatyyriköynnöstä. Osaisitko vinkata, mikä sopisi?
IHANA!!
VastaaPoistaKiitos, niin minustakin. :)
PoistaNo niin tosiaankin on ihana!! Mistä olet löytänyt tuollaiset pikkukalusteet?
VastaaPoistaMuistaakseni nämä olivat Hong Kongista. Ostin nämä jo viime vuonna. :)
PoistaOnpa kiva idea ilahduttaa ohikulkijoita. Kaunis asetelma.
VastaaPoistaTästä kulkee useampi lenkkeilijä, joka voi mennessään katsella. :)
Poista